Keittiön uusi vitriini

Meille hankitaan harkiten uusia huonekaluja. Miehen mielestä just näin on hyvä, kaikki on ehjää eikä ole tarvetta.  Olen itse periaatteessa samaa mieltä eikä siksi mitään sen ihmeempää ole aikoihin hankittukaan. Säilytystilaakin on ihan riittävästi meille kahdelle. Meillä on silti ollut yksi ongelma sisustuksessa, meille on kertynyt pöytiä, pieniä pöytiä vähän liikaa. Ja syy on se, että pidän pienistä pöydistä, koska niille on kiva tehdä erilaisia vaihtuvia asetelmia. Oleellista ja yhteistä pikkupöydillemme on, että kaikki ovat second handiä. Keittiön tason jatkeenakin on ollut muutaman vuoden talonpoikaispöytä ja se erityisesti on pistänyt silmääni. Eli ei paras mahdollinen tilankäytöllisesti eikä muutenkaan.

Olen myös aina ihaillut lasiovellisia kepeitä vitriinikaappeja ja miettinyt, että keittiössämme olisi sellaiselle täydellinen paikka pikkupöydän tilalla. Käytiin jossain vaiheessa myös sellainen keskustelu, että eihän tuota hienoa tiiliseinää voi peittää ja siitä tulisi liian ahtaan näköinen, jos tason jatkeeksi sijoitetaan korkea kaappi. Ihan järkisyitä siis miettiä, ettei tule tehtyä hutiosostoksia.

Näitä asioita siis on pohdittu ja asia on ollut pitkään aktiivisessa tilassa. Lehtiä ja nettiä on selailtu ahkeraan, muttei mitään sopivaa tuntunut löytyvän. Yleisin ongelma oli koko, ne olivat liian korkeita tai liian massiivisia yleisilmeeltään. Ei myöskään oltu valmiita maksamaan mitä tahansa.
Kävin joulun alla Jyskissä hankkimassa led-kynttilöitä ja huomasin heti sisääntullessa tämän kepeän vitriinin. Se oli kooltaan juuri sopiva eli hieman kapeampi kuin pöytä eikä niin syväkään. Oli helppo argumentoida miehellekin, että siitä on helpompi kurvata keittiöön, kun ei aina osu pöytään. 

Vitriini osoittautui sopivan kokoiseksi ja ulkoasun lasipinnat vakuuttivat sen olevan sopivan ilmava, joten ostopäätös oli helppo. Niin se saatiin kasattua jouluksi, kuten asiaan kuuluu ja tietysti aloitin stailaamisen heti. Tämän ilmettä voi myös muuttaa vuodenaikojen ja mielihalujen mukaan yhtälailla kuten pöydänkin, mutta tänne saa myös esille niitä astioita, jotka oli vähän siellä sun täällä. Erityisesti pidän siitä, että myös sivuseinät on lasia, mikä keventää ilmettä ratkaisevasti. Tämä löytö kevensi myös kukkaroa henkisesti, sillä vitriini oli hyvässä alennuksessa. 
Vitriinin tilalle ollut pikkupöytä löytää kyllä paikkansa, mökeiltä tai lasten kotoa. 

Maarit

Vuoden parhaat 2021

Olen tehnyt joitakin kertoja koosteita edellisvuoden suosituimmista kirjoituksista, sellaisista mitkä tilastojen mukaan ovat olleet luetuimpia. Nyt sain idean tähän juttuun Anne Melenderin kirjoituksesta Vuoden parhaat, ja päätinkin valita luetuimpien juttujen joukosta eri aihepiireistä omat suosikkini. Annen blogi on muutenkin inspiroivaa ja ihanan maanläheistä luettavaa, joten käyppä lukemassa. 
Tässä siis pieni katsaus viime vuoden lemppareihini.

TYYLI

Oma suhtautumiseni trendeihin on ehkä enemmänkin soveltava, tartun joihinkin yksityiskohtiin tai päivitän asuani jollain ajankohtaisella asusteella. Eläinkuosit pysyvät kuvioissa sitkeästi mukana ja niitä löytyykin kaapistani muutamia. Suosin itse reipashenkistä suhtautumista leo, seepra ja käärmekuvioihin, ilman liikaa seksikkyyttä. Lisää eläinkuosityylistäni löytyy täältä.

KIERRÄTYS

Voisin nimetä yhdeksi harrastuksekseni kirppistelyn. Se on tosin näinä aikoina jäänyt vähemmälle, sillä en ole halunnut pyöriä missään kaupoissa yhtään enempää kuin on pakko. Nämä ruskeanvihreät Höganäsin kahvikupit löysin keväällä kierrätyskeskuksesta. Niitä oli kymmenkunta lautasineen, enkä miettinyt sekuntiakaan kun olin jo napannut ne ostoskoriin. Kupit matkaavat tänne Kirkkonummen pikkumökille jossain vaiheessa, kun saamme pikkumökin valmiiksi. Kirjoittelin Kirppisonnesta toukokuussa, vuoden parhaista astialöydöistäni.

KAUNEUS

Kaikkein tärkein rooli virkeään ilmeeseen on mielestäni silti kulmilla. Nämä kaksi kuvaa havainnollistavat hyvin sen mistä on kyse - meikatut tai piirretyt, miten sen haluaakaan ilmaista, kulmat antavat ryhtiä kasvoille. Vai mitä! Kun katsoo näitä kahta kuvaa huhtikuisesta Kulmat antavat ryhtiä -jutusta, omat kulmani ovat täysin olemattomat kun niissä ei ole edes kestoväriä, kuten näissä kuvissa ei ole. Nykyään värjäytän kulmani säännöllisesti, koska ne saavat lisämuotoa kun kaikki pienet näkymättömätkin karvat värjäytyvät tummiksi. Silti meikkaan ne joka päivä heti aamusta ja tämän päivän suosikkini on By Railin kulmavärin ruskea. Erinomainen, monille sopiva harmaanruskea väri.

RESEPTIT

"Tunnen onnistuneeni kokkaamisessa silloin, kun voin ottaa jääkaapista jotain edelliseltä päivältä jäänyttä ja valmistaa siihen lisäksi jotain uutta. Kaipaan selkeästi nyt myös kasviproteiineja ja kaikin puolin kevyempää. Pelkillä salaateilla ei pärjää talviaikaan eikä muutenkaan - ruoasta pitää nauttia ja haluan kokea paljon monipuolisia makunautintoja. Onhan mausteista leijaileva tuoksukimara yksi elämän kohokohdista!" Näin kirjoitin viime vuoden tammikuussa tässä Mehevä talvisalaatti ja vastustamattomat porkkanat -jutussa. 
Toinen talvikauteen sopiva salaatti ja ehdottoman suositeltava kasviproteiinipommi on Lämmin kikhernesalaatti. Se oli tosin jo edellisvuoden aiheita, mutta olkoon tässä vinkkinä teille, jotka kaipaatte maukkaita ja helppoja ohjeita arkeen. Itselle ainakin tulee välillä täysin nollaolo, kun ei keksi mitään kokattavaa.

SISUSTUS

Muutamien elementtien vaihtaminen kevensi terassin ilmettä huomattavasti, eikä budjettikaan ollut päätä huimaava. Meillä oli yli 10 vuotta ollut aika möhkälemäiset tummat huonekalut ja kaipasin kepeämpää ilmettä. Pientä vääntöä asiasta oli, koska miehen mielestä pitää olla supermukavat tuolit ja itse katselen enemmän ulkonäköä. Toki pitää olla ergonomisesti hyvät, mutta katson enemmän läpi sormien sitä seikkaa...  Terassijuttu löytyy täältä.

MATKAT

Lähdimme Espanjaan marraskuun puolivälissä hyvin lyhyellä varoajalla. Kaksi asiaa vauhditti lähtöämme kolmeksi viikoksi reissuun. Toinen oli se, että k-tilanne oli varaushetkellä parempi ja menossa parempaan suuntaan. Lisäksi se asunto, missä olimme kaksi vuotta sitten, oli yllättäen vapaana. Kaikki sujui tosi hyvin ja tilanne Espanjassakin oli tasoittunut. Tilannehan muuttui Suomessa varsin pian ja totesimmekin reissun jälkeen, että olimme siellä kreivin aikaan - enää ei olisi uskaltanut lähteä. 
Loma oli virkistävä, lämmin ilma helli kroppaa ja mieltä, ja piipahdus teki hyvää kaikin puolin. Kirjoitin marraskuun puolella pari juttu lomastamme: Valkoiset talot, pienet kujat ja Eräs iltapäivä Marbellassa.


ASIA

Pitkin vuotta on tapahtunut paljon pieniä, hyviä asioita. Onnekseni voin todeta, että muuten ikävästä vuodesta olemme selvinneet suhteellisen hyvin. Se surettaa, etten ole voinut viettää niin paljoa aikaa pikkutyttöjen ja muiden läheisten kanssa kuin olisin halunnut. Silti olemme kaikki saaneet väistettyä pahinta tautia, osin johtuen tiukasta suhtautumisestamme siihen vaikkakin yhdessäolon kustannuksella. Tapaamisiinkin keksimme oivat keinot; vietimme ikimuistoisen ihania talkoo- ja kahvitteluhetkiä ulkona täällä lähellä pikkumökillämme. Ne pienet asiat.

Maarit

Miten elät elämääsi?

Nämä asiat pyörivät päässäni usein, mutta varsinaisen kimmokkeen tähän juttuun sain juuri lukemastani kirjasta Kuolema kiitospäivänä (Louise Penny). Siinä kirjakauppias Myrna, entinen psykologi, juttelee ylikomisario Gamachen kanssa ja siteeraa kirjaa 'Menettämisen tuska'. Kirjan mukaan elämä on menettämistä, työpaikan, rakkaussuhteiden, vanhempien. Sen vuoksi on löydettävä elämästämme jokin näitä asioita ja ihmisiä korkeampi merkitys. Muuten menetämme itsemme. Menetyksen myötä elämästä menee usein turvallisuudentunne. Psykologin työssään hän oli havainnut, että kun ihmiset hakivat apua tilanteeseen, prosessi lähti usein liikkeelle menetyksestä ja muutoksesta. Komisario kysyy, ovatko ne yksi ja sama asia, johon Myrna vastaa, että voivat olla niille, joiden sopeutumiskyky on heikko. He menettävät elämänsä hallinnan. Jos muutos lähtee itsestä, se on helpommin selätettävissä. Jos taas se tulee ulkoa päin, jotkut voivat joutua syöksykierteeseen. Jos muutoksen osaa, kykenee, pystyy hyväksymään, se johtaa vapauteen. Jos pystymme hyväksymään ja sopeutumaan siihen, ettei mikään ole pysyvää ja että muutokset ovat välttämättömiä elämässä, meistä tulee onnellisempia. - Tämä oli siteeraus kirjasta; enkä ole aiemmin ajatellut asiaa noin, mutta nyt se kolahti.

Elämässäni ei ole meneillään mitään muutosta tai kriisiä, tämä kirja vain avasi mielestäni erittäin hyvin niitä asioita, mitä olen mielessäni pyöritellyt aikuisikäni. Tämä liittyy myös vähän siihenkin, miten suhtaudun itse elämään ja vaikeuksiin. Olen tehnyt pari isoa käännöstä elämäni varrella ja molemmat ovat johtaneet kohti parempaa. Seesteisempää polkua eteenpäin. Olen ottanut ohjat käsiini määrätietoisesti. En halua mennä niihin tässä sen enempää, koska ne ovat niitä henkikökohtaisia asioitani, joita olen päättänyt olla jakamatta täällä. Eikä se ole tämän kirjoituksen tarkoituskaan, vaan pohdiskella sitä kuinka paljon voi itse vaikuttaa elämänsä suuntaan. 

On tärkeää elää omaa elämäänsä eikä jonkun toisen kautta. Pitää langat omissa käsissään.

Pyrin suhtautumaan asioihin positiivisesti, silloin kun se on mahdollista. Ison menetyksen kohdalla se vaatii surutyön ja aikaa, usein paljon aikaa. En silti jää vellomaan, surkuttelemaan tapahtununutta vaan jostain löytyy realismi ja eteenpäin katsoen suru jää ikäänkuin muistoksi. Se putkahtaa herkästi esille, muttei määrittele elämää. 

Näin kommentoin asiaa facessa joitakin päiviä sitten, kun kaveri oli julkaissut aiheesta kiinnostavan jutun: "Jossain määrin kyse on elämän varrella tehdyistä valinnoista ja puuttumisesta riittävän ajoissa epäkohtiin. Musta tuntuu että yksi asia on se, että myös tekee asioita mitkä tuovat kivan fiiliksen, sitähän jokainen periaatteessa voi tehdä, koska ei niiden tarvitse mitään isoja asioita olla. Ei lähde mukaan asioihin, joissa haistaa ongelmia tai vaikeuksia; niitä tulee varmasti jokaisen eteen ja monesti kuuleekin sanottavan että hitsi miksi mä lähdin tai tein. Tai että asiat vain meni niin. Ei se mene niin. Itse voi ohjailla kulkuaan, vältellä karikkoja ja luoda sitä positiivisuutta vaikka kuinka!"

Mainitsemassani kirjassa Myrna toteaa myös, että monet ihmiset eivät halua muutosta menetyksen jälkeen, he rakastavat ongelmiaan, ja on sitä mieltä, että ne (ongelmat) antavat monenlaisia tekosyitä olla aikuistumatta ja jatkamatta elämässä eteenpäin. Ellei ihminen kasva ja kehity, hän jää jököttämään paikoilleen muun maailman porhaltaessa eteenpäin. He odottavat, että joku pelastaisi heidät. Kaiken ydin on se, että kukaan muu ei voi pelastaa heitä, koska ongelma on heidän omansa ja siten myös sen ratkaisu. Vain he itse pystyvät auttamaan itsensä kuiville.

Uskon vakaasti siihen, että pitää itse miettiä ja toimia, jos haluaa muutosta, pientä tai isoa. Tai parempaa mieltä, ehkä mielenrauhaa. En osaa antaa vastauksia, miten siinä onnistuu. Mutta uskon itse siihen, että kannattaa asettaa edes pieniä tavoitteita joita kohti lähtee astelemaan. Pyrkii unohtamaan ikävät asiat ja keskittyy iloa tuottaviin. Välttää sitä, että elämä vaan lipuu eteenpäin - kyllä asioita on mietittävä. En myöskään usko, että pänttäämällä mietelauseita voisi saada parannusta aikaan. Se tulee silloin ulkoapäin eikä ole todellista tahtoa. Eniten itselle tuo apua ystävien kanssa keskustelut ja elämän päivittelyt - väheksymättä oman pään sisällä tapahtuvaa hiljaista puhetta ja mietiskelyä.
En myöskään lue mitään elämänoppaita, siihen ei kärsivällisyyteni ole koskaan taipunut. Parasta on se, kuten tässäkin tapauksessa, että loistava kirja pitää murhamysteerin ohella sisällään tärkeän sanoman. 

Ajattelin ensin, että pitää varmasti tuoda esille, että nämä ovat vain omia mielipiteitäni ja että toivottavasti kukaan ei loukkaannu näistä, kuten nykyään kuuluu todeta. Mutta nämähän ovat asioita, mitkä ovat itselle tärkeitä ja mihin kokemukseeni perustuen itse uskon, eivät totuuksia. Ja täällä voin kirjoitella niistä ihan rauhassa.

Herättikö tämä sinussa ajatuksia?

Maarit

*Kirja on saatu / Bazaarkustannus