Yhtenä toiveenani on jo vuosikausia ollut matka Marokkoon - nähdä ja kokea sen upea arkkitehtuuri väreineen ja kuvioineen sekä päästä herkuttelemaan herkkupatojen ääreen. Tanger on niin lähellä Aurinkorannikkoa, että oli oiva tilaisuus lähteä matkaan, opastetulle ryhmäretkelle. Olen ollut edellisen kerran tällaisella matkalla yli 30 vuotta sitten, joten oli jo aikakin liittyä taas hälisevän turistiporukan joukkoon.
Bussi nouti meidät klo 7 lähes asuntomme edestä ja reilun kahden tunnin kuluttua olimme Espanjan etelärannikolla Tarifassa, mistä oli noin puolen tunnin laivamatka Tangeriin. Matkanjärjestäjän tarrat rinnuksissa purkauduimme laivasta kätevästi suoraan autoramppia pitkin. Heti tullin jälkeen meitä oli vastassa leveästi hymyilevä paikallinen oppaamme, herra Said, aito berberi omien sanojensa mukaan: Hello, I'm your man!
Nousimme bussiin ja matka kohti kaupunkia alkoi. Tanger on jakautunut kahteen osaan: uuteen ja vanhaan. Uusi Tanger levittäytyy rannikkoa pitkin Atlantin puolelle ja ilmaston kosteus näkyy seudun vihreytenä ja rehevyytenä. Talokanta on sekoitus uutta upeaa sekä vanhaa lähes rappiotilassa olevaa. Aivan rannikon tuntumassa alue tunnetaan vauraampien asuinalueena. Todella upeita palatsimaisia villoja hallitsi kukkuloilla silmiähivelevillä merinäköaloilla. Siellä sijaitsee myös kuningas Muhammad VI:n kesähuvila, mutta yhtään kuvaa ei tältä alueelta ole, koska suunnitelmissa ei ollut yhtään pysähdystä täällä. Kuninkaan villakompleksin kuvaaminen edes bussin ikkunasta ei ollut sallittua. Yksi pysähdys sentään tehtiin - kameliajelua halukkaille kahdella eurolla. Senkin olisi voinut jättää väliin, sillä ajelu kesti noin 10 metrin lenkin, ja siinä välissä pyydettiin ratsastajia nostamaan kädet ylös kuvauksen ajaksi.
Vanhan kaupungin portilla matka jatkui kävellen kohti lounaspaikkaamme. Paikka oli todennäköisesti turistiravintola, mutta ei se niinkään haitannut, sillä upeahan se oli. Mutta ruoka oli aivan kelvotonta pöperöä. Odotusarvot eivät olleet edes hirveän korkealla: kaipasin ihanien mausteiden siivittämää marokkolaista perusruokaa, taginen lämmössä haudutettuna.
Saimme eteemme alkukeiton, joka näytti lupaavalta, sillä se oli paksua ja yrttien värittämää. Suolaa siinä ei ollut yhtään, ei hiventäkään. Sen jälkeen tuotiin lihakebabit, joka oli käytännössä yksi lihapullapyörylä per henkilö sekä puolikas tomaatinsiivu ja muutama haiven amerikansalaattia. Tämän jälkeen kannettiin taginet pöytään. Jes! Kannen alta paljastui kuitenkin runsaasti kuskusia, jonka keskellä komeili kaksi kananpalasta sekä täysin löllöjä ja vetisiä kesäkurpitsa- ja porkkanapalasia. Makua ei ollut nimeksikään. Jälkiruoaksi tuotiin ripeään tahtiin vihreää minttuteetä keksin kera - se olikin hyvää ja makeaa, mutta piti hörppäistä äkäseen, koska seuraava bussilastillinen alkoi jo vyörymään sisälle. Koko ruokailun ajan saimme nauttia paikallisesta kovaäänisestä musiikista ja pyörähteli siinä vatsatanssijakin...
Nämä kujat olivat ehdottomasti retken parasta antia. Osittain ne olivat niin kapeita ettei aurinko päässyt laskeutumaan talojen lomiin ja homeen haju tuoksahteli tuon tuosta nenään. Niiden läpi kyllä lähes juostiin, mutta minä keskityin oppaan kuuntelemisen sijaan kuvaamiseen. Mieheni huolehti minun ja muun porukan välissä, että näin missä jonon häntäpää menee ja että ehdin juosten mukaan letkaan.
Joka mutkan takana odotti lauma kaupustelijoita - niin itsepäisiä, etten muista muualla nähneeni. Oli vain tarvottava eteenpäin naama peruslukemilla eikä auttanut antaa yhtään tilaa keskustelun avaukselle. Jos edes katsoit myyjään päin, hän lähti kulkemaan itsepintaisesti vierelläsi satoja metrejä.
Markkinakaduilla ja -aukioilla oli vilskettä ja reipasta kaupankäyntiä. Nyt oli vihannesten satokausi parhaimmillaan ja tarjontaa laidasta laitaan valtavina kekoina rempseästi suoraan maassa.
En lakannut ihmettelemästä ja ihailemasta tätä värien uskomatonta sinfoniaa. Kulma kulman takaa aukeni yhä uudenlaisia väriyhdistelmiä.
Matka jatkui kävellen noita mutkikkaita, sokkeloisia, ahtaita - mutta ah, niin kuvauksellisia kujia pitkin ja poikin torin kautta kohti pakollisia ohjelmanumeroita: matto- ja yrttikosmetiikkafirman tuote-esittelyihin.
Emme olleet ainoita, jotka liikuskelivat levottomasti kuunnellessamme matontekemisen saloja tai kuinka ainutlaatuista sahramia täällä tuotetaan. Moni muukin olisi katselllut paikallista kulttuuria rauhassa pakkomyynnin sijaan, varsinaisia nähtävyyksiä täällä ei juuri ole. Keskustelimme tästä pakkopullasta oppaan kanssa, ja hän myönsi reilusti, että ko. firmat maksavat matkanjärjestäjälle siitä, että he vievät matkailijat sinne. Pääluku lasketaan ja sen mukaan rahaa kilahtaa tilille.
Esitteessä oli ainoastaan maininta siitä, että päästään pistäytymään ja tutustumaan näihin, mutta ei siitä, että ne vievät lähes tunnin siitä lyhyestä ajasta, minkä pääsimme kävellen tutustumaan kohteeseen. Pistäytymisen olisikin vielä hyvin sietänyt.
Me ostimme retken suoraan espanjalaisesta matkatoimistosta ja maksoimme 65 e / hlö. Mukana oli myös Aurinkomatkoilta ostaneita, jotka olivat pulittaneet 87 e / hlö. Täsmälleen sama setti ja nouto lähes majapaikan edestä. Pelkät laivamatkat itse ostettuina olisivat maksaneet 65 e, joten voidaan ajatella, että käytännössä paikalliset 'matkamuistoyritykset' maksavat erotuksen, jotta opastetut matkat voidaan myydä noilla hinnoilla.
Sanoinkin, ettei meidän olisi tullut lähdettyä sinne itseksemme emmekä olisi nähneet näitä molempia kaupunginosia, enkä ymmärrä miten noilla kujilla olisi edes pystynyt kävelemään kartan avulla - tai edes uskaltanut. Silti närästää huimasti pakkokaupittelu!
Tämä jäi kuitenkin vaikuttavana matkana mieleen, vaikka saimme ja näimme vain pintaraapaisun Marokosta. Katsokaa noiden kuvien pysähtynyttä tunnelmaa, niistä aistii 1400-luvulla rakennetun kaupungin menneisyyden ja kulttuurin. Rosoista kauneutta ja hurmaavia värejä. Koko vanha kaupunki on iso nähtävyys.
- Maarit
