Heippa vaan kaikille, täällä Ankeinen...

Tämmöiseen maisemaan sulahdettiin, kun kotiuduimme matkalta. Niin harmaata ja sumuista, eikä vielä minkäänlaisia kevään merkkejä. Allaolevan kuvan nappasin lenkkipolun varrelta sunnuntaiaamuna. Olenkohan kovinkin Ankeinen, kun tämä harmaus tuntuu latistavan väkisinkin jopa loman ihanat muistot?

Siellä Espoon Rantaraittia pitkin tarpoessani mietiskelin niitä asioita, mitä jäin erityisesti kaipaamaan Espanjasta. 

Tietenkin sitä uskomatonta valokylpyä, mistä saimme nauttia lähes päivittäin - tälle matkalle taisi osua vain 4-5 pilvistä päivää. Lämpöä. Se vain on niin, että vaikka siellä voi olla maaliskuussa viileääkin, niin silti lämpötilat pyörivät 15 ja 20 asteen kieppeillä. Useina päivinä asteita oli kuitenkin selvästi yli 20.

Tässä tärkeimpiä pieniä ja konkreettisia asioita, mitä jäin kaipaamaan:

Rentoa elämänmenoa. Tämä herra oli tehnyt kätevän pikku baaripöydän ikkunansa alle, johon hän asettui kuvattavaksi hyvin mielellään leveä hymy kasvoillaan. Lasi, jos toinenkin uppoaa siinä kotikadun lämmössä istuskellessa. Voih!

Hedelmiä, vihanneksia, kaloja, äyriäisiä...Tuoreita ja värikkäitä. Paras valikoima on pienissä 'alan' liikkeissä, ja hintataso on selvästi edullisempi kuin marketeissa, vaikka sielläkään ne eivät maksa paljoa.

Pikku satamia, missä huilaavat kauniit purjeveneet ja värikkäät pikkupurret. Kova kuhina käy, kun kalastajat saapuvat pyydyksiltään. Meren ja kalansaaliin tuoksu, ja ahavoituneet kalastajat puhdistelemassa verkkojaan.

Pieniä kahviloita, joita löytyy joka nurkalta ja aukiolta sekä mielettömän hyvää kahvia. Aivan joka paikassa. Kahvittelu on myöskin mutkatonta, kaukana hifistelystä. Cafe Bar'iin mennään yksinkertaisesti kahville. No, toisinaan kyytipojaksi menee myös brandy, mutta menköön. Siellä on yleensä myös aikamoinen hälinä, kun vaihdetaan kovaäänisesti kuulumiset tiskin takaa ja pöydästä pöytään.

 Jooga- ja kävelylenkkejä rannoilla ja kilometrien pituisella rantatiellä. Lämmössä.

Tuoretta, lämmintä, tuoksuvaa rapeakuorista leipää, jota haettiin joka aamu alakerran kaupasta. Iso leveä patonki maksoi 0,80 e. Leipä paistettiin paikan päällä, ja sitä oli saatavilla aina. Jokaisesta pikkumarketista ja tietenkin konditorioista, mitä kylältä löytyi vielä lähes joka korttelista.
Lähes poikkeuksetta istuimme joka aamu kaffeella omalla parvekkeella merta tuijotellen.

Meren läheisyyttä. Välillä se levittäytyi täysin tyynenä silmiähivelevän sinisenä, mutta saimme kokea huikean myrskynkin, jolloin se velloi ja pauhusi kuin viimeistä päivää. Se oli tietenkin lainelautailijoille se päivä, mitä oli odotettu ties kuinka kauan.

Vaikka kotiinpaluu Suomen kylmään kevääseen olikin ankea ja jopa shokkikin, niin kaikki se unohtui, kun täällä odottivat ikävissään mummin pienet tylleröiset. Voi sitä halausten ja suukkojen määrää, kun eilen näimme 4,5 viikon jälkeen! <3

Maarit