keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Leopardihame


En ole muutamaan vuoteen käyttänyt juuri yhtään hameita - saati mekkoja. Tänä vuonna on ollut tarjolla paljon ihania pitkiä helmoja ja malleja, mitkä olen kokenut heti omikseni. Kietaisumekkoja ja -hameita. Ensimmäinen 'uuden kauden ' mekkoni ostin jo kesällä ja se olikin luottoasuni Palman matkalla (löydät jutun täältä).

Viimeisin hankinta oli pohjepituinen leo(pardi)-kuosinen rimpsuhame juuri ennen matkallelähtöä. Se on KappAhlin syksyn mallistoa ja siinä miellytti eläinkuosi sekä hillityn haalea pohjavärin beige, joka ei mene yhtään keltaiseen. Ja sitten tietysti kietaisumalli ja tuo frillakin on aika ihana. 

Olen omistanut aikaisemmin vain yhden vastaavankuvioisen vaatteen, t-paidan, sillä olen pyrkinyt karttamaan eläinkuoseja melko aktiivisesti. Niistä on tullut aina mieleen Joan Collins-tyyppiset leopardi-kulta-tupeeraus -ilmestykset. Asiaa ei ole helpottanut se, kun mies toteaa - tosin puolihuumorilla - että miksi naiset alkavat pukeutua vanhetessaan noihin leopardikuoseihin? 





Joan Collins - kuva otettu netistä

Kivat yhdistelmät - kuvat Pinterest

Nyt kuosista on tullut huippusuosittu ja täälläkin sitä on kaupat pullollaan. Tykkään itse yleensä aika yksinkertaisista ja eleettömistä kokonaisuuksista. Mutta en tarkoita minimalistista vaan enemmänkin ei-liian pyntätty -lookia. 
Näin lämpimällä hameeseen voi yhdistää t-paidan, rennon paitiksen tai neuleen ja matalat sandaalit.
Talven mittaan joko ihon väriset tai mustat läpinäkymättömät sukkikset, matalakorkoiset buutsit tai nilkkurit, nahkatakin, poolon, väljän lyhyen neuleen, mustan paitiksen hihat käärittyinä. Siis vaikka mitä, mitä kaapista jo löytyykin. 




Nämä kuvat mies nappasi tänään suunnittelematta, kun oltiin yläterassilla kahvilla. Oli ollut jälleen pilvinen päivä ja illansuussa aurinko ilmaantui lämmittämään kahvihetkeä, joten oli juuri sopiva hetki ottaa matkan asukuvat. Musta toppi on yksi suosikeistani tämän hameen kanssa, mutta se on vain hellepäiviin sopiva rento asu. Näin kevyellä varusuksella en ole tarjennut täällä sitten alkupäivien. Kahden ensimmäisen viikon lämpötilat kohosivat päivittäin yli 20 asteen ja nyt sademyräkkä viilensi ilmaa - toivotaan, että ilmat lämpenevät taas!

Mikä on teidän suhteenne näihin leoprintteihin? Oletteko hankkineet jo omanne?

Maarit



16 kommenttia:

  1. " että miksi naiset alkavat pukeutua vanhetessaan noihin leopardikuoseihin?" - aika hyvä kommentti mieheltäsi.

    Olen kipuillut näiden kuosien kanssa tämän vuoden aikana. Näin kanssa lomalla todella makeen leo-kuosia olevan oversized tunikan mutta henkarille jäi vielä tällä kertaa. No ostin sentään leo-kuosia olevan ison kaulahuivin, joten myönnytys leo-kuosille on annettu ;)

    Hameesi on todella kivan näköinen ja varmasti monikäyttöinen! Hyvä ostos ja iso peukku rennolle tyylillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Vähemmän on enemmän' pätee varmasti tämän kuosin kanssa, mutta kieltämättä se näyttää pikku annoksina kivalta.
      Kaulahuivikin on varmasti hyvä hankinta ja sopii monen kanssa yhteen.
      Asukuvia odotellessa :)

      Poista
  2. Hyvin sopii valkoinen neule tuon hameen kanssa, raikas asukokonaisuus! Mä katselin tuota ihan samaa hametta jokin aika sitten :) Hankin juuri oman leopardihameeni Zalandolta, kun tuntui, että sellainen on saatava ja olisi kiva yhdistää mustaan poolopaitaan. On mulla muutamia leopardiprinttisiä vaatteita ennestäänkin, mutta tähän saakka ne on tuntuneet olevan niin "vanhanaikaisia" ettei niitä hirveästi ole tullut käytettyä. Yksi paita taitaa olla jopa 10 vuoden takaa! Mutta niin ne vaan samat vaatteet ja kuosit joskus palaa muotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hyvä että olet säilyttänyt niitä - tämä on varmasti kuvio, mikä pompsahtaa tuon tuosta suosikiksi. Ja voihan sitä käyttää klassikkokuosina, pikku detaljeina, muulloinkin. Minusta se on kivan näköinen kun sen yhdistää just niinkuin sanoit.

      Poista
  3. Heh. Mulla on aikalailla sama suhde tai suhtautuminen noihin eläinkuoseihin. Sillä erotuksella, että mun esimerkki tulee ihan tosielämästä. Ihan hitsin kiva, viisas ja hauska ihminen, mutta todellakin ulkoiselta habitukseltaan pitkälti Joan Collinsmaisen "pelottava" :). Kiertäisin varmasti kaukaa, jos en häntä tuntisi, mutta koska tosiaan on niin hyvä tyyppi, eläinkuosiövereitäkin tulee jotenkin katseltua läpi sormien, vaikka vähän hirvittääkin.

    Mun miehelle on tullut tavaksi bongailla kaupoissa tai kirppiksellä edellämainitulle henkilölle noita leo-aiheisia kenkiä tai laukkuja tai vaatteita, joita sitten osoittelee ja sanoo, että "Tossa olis Rva X:lle kivat pantterit" :D.

    Sun hame näyttää ihanan kevyeltä ja kepeältä. Ja jostain syystä, vaikka siinä on sekä mun vierastamia "rimpsuja" että leopardia, ei tullut yhtään nou-nou-olo, vaan oikeastaan ihan just päinvastoin. Hmmmmm.. Vissiin alan tulla vanhaksi :D. Paitsi että yhtenä syynä siihen, että hame näyttää noin kivalta, on sun matalat sandaalit.

    Ihana nähdä sinistä taivasta edes kuvassa <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vähän nauratti - voin niin kuvitella mitä mies, tai miehet, niistä ajattelee. Mutta tiedätkö että tästä hameesta ei tullut meillä yhtään kommenttia, naljailua tai naureskelua, mistä voitaneen päätellä hyväksyntä. ;o)
      Ja matalat kengät on mun mielestä aivan oleelliset tai sitten jotkut parin cm:n koroilla olevat nilkkurit. Jos tämän kanssa laittaa korkkarit, tyyli muuttuu hetkessä toiseksi.
      Nyt ei ole taas näkynyt sineä, mutta ehkäpä se vielä ilmestyy!

      Poista
  4. Aikoinaan minulla oli hyvin samantapainen hame leopardikuoseineen ja frilloineen. Nytkin olen vähän silmäillyt eläinkuoseja, ovathan ne vähän väliä trendissä. Kun pantteri hiipii takaovesta ulos, se onkin hyppäämässä jo etuovesta takaisin sisään! Eläinkuoseja voi hyvin kesyttää yhdistelemällä niitä juuri tuolla lailla vähän rouheampaan, ei tosiaan tarvitse virittäytyä ihan Joan Collins-fiiliksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän monia, joilla on kaapissa pantterikuoseja, esim. kengissä ja ne näyttävät tosi kivoilta vaikkapa farkkujen kanssa. Ei nämä taida mennä siinä mielessä kokonaan pois muodista koskaan. Eli näitä ei viedä kirppikselle!

      Poista
  5. Leopardia ei löydy kaapistani, mutta yksi käärmekuosinen paita kyllä. Heti kun mainitsit Joanin, tuli mieleeni järisyttävän kokoiset olkatoppaukset :D
    Hameesi on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta! Vaikka lähdin mukaan leokuvioihin, niin olkatoppaukset saavat jäädä, vaikka kuinka yrittäisivät punkea takaisin - niitäkin on joskus käytetty ihan onskana.
      Kiitos Outi! <3

      Poista
  6. Toimii sinulla ja tuon asun kanssa kuin häkä. Löytyy ballerinat ja ne tummien farkkujen, valkoisen paitiksen ja kipparitakin kanssa on sen verran, kun leobardia itselläni kestän. Mitään muuta ei ole löytynyt koskaan ja ehkä mustan kotelomekon kanssa neuletakkikin voisi olla yes, mutta leobardi ja eläinkuosit vaan ei ole se mihin tartun, kun olen tälläinen raitaihminen ja raikkaita värejä rakastava.

    Olet tyylikäs. <3 Ihanaa viikonloppua Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pantteriballerinathan on ihanat! Muistin justiin, että onhan mullakin yhdet mitkä ostin nettikirppikseltä.
      Kiitos Tiia <3 Ei minusta kuitenkaan leopardimummoa tule...

      Poista
  7. Ihana leopardihame! Mä tykkään kyllä leo kuviosta ja kiva kun se on muotia. Slip skirt tyylistä hametta halusisin, mutta en ole sopivaa kangasta löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kankaita on varmasti vaikea löytää, ainakin minusta tuntuu siltä. Eurokangas on vissiin enää ainoa suurempi kangaskauppa. On ihana asia, että osaat ja olet niin taitava ompelija - arvostan suuresti <3

      Poista
  8. Mulla on yksi huivi, joka toistaa mielestäni kivasti vähän kilpparikuvioisten silmälasipokieni sävyjä ja kuosia - ja tietty kesällä pisamia! Että sen verran.
    Tuo sun hame on makee - erityisesti lomareissulle :) Kotosuomessa voisi olla mulle liikaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistelmä kuulostaa vallan upealta! Sinähän olet ihan leopardinainen :)
      Aion yrittää käyttää sitä kotona just mustan villapaidan ja paksujen sukkisten plus nilkkureiden kanssa - katsotaan miten onnistuu...

      Poista