perjantai 7. joulukuuta 2018

Aikuisen naisen meikkipäivä - katsokaa mikä kaunotar!

Yhteistyössä: Berner Oy / Isadora ja Nuxe

'Jokaisen naisen pitäisi nauttia aina silloin tällöin kuplia, sillä ne kulkeutuvat ainenvaihdunnan mukana ihon alle ja tasoittavat epätasaisuuksia. Rypyt häviävät kasvoista ja selluliitit reisistä'. Näin aloitti Bernerin Anne Sario, kun skoolasimme ihanan lukijani Annan meikkipäivä alkaneeksi Raili Hulkkosen Puuterihuoneella. No, se oli tietysti vitsi - mutta uskomme, että me olemme piirun verran sileämpi-ihoisia, vaikka naururyppyjä ilmaantui senkin edestä! 




Tiistaina oli nimittäin blogini historian ensimmäinen lukijan meikkipäivä. Muistatteko, kun julkistin asian syyskuussa tässä jutussa? Ilmoittautuneita tuli valtaisa määrä ja valitsimme meikkipäivään 52-vuotiaan Annan Helsingistä. Hän kertoi yksinkertaisesti toivovansa, että haluaisi oppia meikkaamaan. Sekä arkeen ja juhlaan. Tiesin jo etukäteen - Railin tuntien - että päätyisimme arkimeikkiin. Aikuisen naisen raikastusmeikkiin. Niitähän me kaikki tarvitsemme paljon enemmän kuin juhlameikkiä, pamautti Raili tuttuun tyyliinsä. 




Kun olimme tutustuneet toisiimme, jutelleet kuulumiset ja kulauttaneet kuplia, oli aika ryhtyä töihin. Meillä kaikilla oli roolimme: Anne oli tuotevastaava, minä häärin kuvaajana ja Raili keskittyi muuttujaamme. 
Annalla on kauniin muotoiset sirot kasvot, mutta ihossa on jonkin verran punaisuutta joten värikin on hiukan epätasainen. Kulmia ei ole juurikaan nypitty, mikä tekee ilmeestä aavistuksen väsyneen näköisen. 




Raili aloittaa meikin tekemisen aina silmistä, niin nytkin. Ihan ensiksi Annalta nypittiin kulmien ulkoreunojen alapuolelta kaikki irtokarvat, jotta saatiin katsetta avoimemmaksi. Jos kulmat tulevat liian alas, katse näyttää herkästi väsyneeltä. 

Silmämeikin teko aloitettiin pohjustamalla luomet luomenpohjustusvoiteella, joka kiinnitettiin kevyellä irtopuuteripainalluksella. Sitten silmät rajattiin Isadoran mustalla rajauskynällä. Aivan yläripsien tyveen ohuen ohut rajaus pienin vedoin, joka levenee silmän ulkonurkassa (katso kuvaa). Levennyksen tarkoitus on kohottaa ilmettä. Alaluomen rajaus on vieläkin hennompi ja kuvasta näkyy hyvin miten se antaa muotoa ja syvyyttä silmälle. Alaluomen rajausta ei piirretty aivan silmän sisänurkkaan asti, jotta meikki pysyi luonnollisena.
Keskustelimme myös rajausten väristä ja Railin ehdoton kanta on se, että jos haluaa selkeän ja terävän katseen, mikään muu väri ei toimi rajauksena - ei harmaa eikä sininen - musta sen olla pitää.



Sen jälkeen Raili levitti tästä Eye Color Barin 20 Nude Sculp -paletista koko liikkuvalle luomelle väriä 2. Sitten silmän ulkonurkkaan ja luomivakoon ylöspäin tumminta väriä 4. Vain alaluomen rajausta pehmennettiin luomivärillä, sävy oli 4.
(Huom. paletin tummin sävy on luonnossa lähempänä roosanruskeaa)

Alakuvissa näkyy hyvin, miten luomivärit on laitettu luomelle. Katseen saa kohoamaan vain siten, että luomiväri nostetaan rohkeasti ylöspäin kohti kulmia. Kun väri on niin luonnollinen, kuten tässä paletissa, se tekee kohotustehtävänsä muttei juurikaan näy värinä tai liian meikatun oloisena.




Tässä alla olevassa kuvassa näkyy vielä kuinka luomiväriä on koko luomella.
Ripsivärinä käytettiin Volume mascaraa ja sitä laitettiin runsaasti. Raili korosti vielä, että ripsiväriä pitää laittaa aina kunnolla aivan ripsien juureenkin. Muuten ilmeestä tulee hailukka. Ajatus on, ettei (meikkaamatonta) ihoa saisi näkyä rajauksen ja ripsien välistä.
Kulmat meikattiin täydellisellä suomalaiselle sopivalla sävyllä 23 Kashmir. Lyhyitä pehmeitä piirtoja ja väriä eniten sinne, missä on aukkopaikkoja tai vähemmän väriä. Annalla oli kulmien alkupäät vaaleammat, joten niitä terästettiin, samoin loppupäitä - ja katse sai aivan käsittämättömän selkeän ilmeen.




Alakuvassa vasemmalla on silmämeikki valmiina, mutta meikkivoide puuttuu vielä. Silmät korostuvat aika tummina, ehkä hiukan jyrkkinäkin, koska kasvojen väri on vielä kirjava. 
Meikkivoiteeksi valittiin ohut ja kevyesti peittävä Isadora Nude Sensation. Raili neuvoi, että aina silloin kun iholla on punoitusta, meikkivoiteen sävyn pitää olla hiukan tummempi. Se tarkoittaa aavistuksen ihon omaa sävyä tummempaa, jolloin punoituksen ja couperosan sekä ihon sävyn väriero tasoittuu eikä punaiset kohdat näy enää niin selvästi. 

Anna kysyi myös peitevoiteen käytöstä ja tarpeesta. Railin neuvo siihen oli, että ensin laitetaan meikkivoide ja jos se ei peitä riittävästi, sen jälkeen otetaan peitevoide avuksi. Annalle laitettiin todella kevyesti peitevoidetta vain silmien sisänurkkiin ja hiukan valokynää.

Oikealla olevassa kuvassa on meikkivoide ja kevyt sipaisu poskipunaa. Eikö olekin valtava ero näiden kahden kuvan välillä! Kun kasvojen väri on tasainen, muukin meikki näyttää tasapainoiselta ja hillityltä. 




Huulet rajattiin kynällä  79 Subtle Nude ja Creaam -huulikiillon sävy on 02 Cashmere.
Ihastelimme kuorossa Annan uutta ilmettä sitä mukaa kun meikki eteni - ja niin ihasteli mallimmekin!




Lopuksi Raili halusi kokeilla hiuksia löyhällä letillä - taisi jopa kysäistä, onko Anna harkinnut niiden lyhentämistä hartioille.
Oli suorastaan hämmästyttävää, miten paljon ilmeeseen vaikutti se kun hiukset olivat kiinni - upea kasvojen luustokin tuli aivan eri lailla esille.




Tässä vielä kuva ennen ja jälkeen. Kuvia ei ole käsitelty mitenkään, väriero johtuu ainoastaan harmaan päivän valon kulusta, sillä meikki tehtiin ja kuvattiin päivänvalossa ikkunan vieressä.




Muuttujamme oli itsekin ilmiselvästi tyytyväinen lopputulokseen. Anne opasti Annaa vielä Nuxen tuotteiden käytöstä ja hän sai mukaansa Nuxen aikuisen ihon hoitotuotteet Nuxuriance-linjasta sekä kaikki meikissä käytetyt Isadoran meikit.

Lämpimät kiitokset Annelle ja Railille, että mahdollistitte tämän superihanan muuttujailtapäivän ja upealle Annalle suurkiitos, että lähdit rohkeasti mukaan - teidän seurassanne oli kaiken hauskan lisäksi piristävän hyvää naisenergiaa.

Mitä mieltä te olette lopputuloksesta? Haluaisitteko ehkä jatkossa lisää tämmöisiä meikkipäiviä - kommentoikaa ihmeessä jos tämmöiselle olisi tilausta jatkossakin :) ?

Maarit





28 kommenttia:

  1. Raili on mahtava meikkauksen asiantuntija!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttava päivä ja idea! Ilman muuta näitä lisää. Minusta on upeaa, että lukijoille tarjotaan mahdollisuus päästä ammattilaisen oppiin.

    Todella kivoja vinkkejä ja kaikesta huokuu teidän ammattimainen ote asioihin :)

    Ihanaa naisenergiaa ja kyllä niillä kuplilla on jotain tehoa ryppyihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula - tätä oli todella kiva tehdä ja toteuttaakin. Toivon mukaan saadaan tehtyä lisää jossain vaiheessa.
      Se on todistettu <3

      Poista
  3. Lopputulos on hieno. Ja Annasta kehkeytyi kaunotar kauniine hymyineen. Tämä on mainio idea! Ja minäkin opin luomivärin käytöstä tästä postauksesta. Ihanat värit tuossa paletissa. Ammattilaisilta oppii.
    Ehdottomasti jatkoon! Tätä oli ilo lukea! Ja kuplia on nyt tullut nautittua Itsenäisyyspäivän kunniaksi... sekin on tehty nyt myös kauneuden tähden :)
    Kiitos innostavasta postauksesta ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Ilo oli myös tehdä!
      Tuo nimenomainen paletti on ihan parhaita mitä on markkinoilla. Mattavärejä ja hyvät sävyt - eikä hintakaan ole
      huima, joten ei tarvitse harmitella jos jokin jää vähemmälle käytölle.
      Leppoisaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Edelleen kaipaan Railin taitoja ja seuraan mielelläni juuri tällaisiä postauksia, opettelen hänen vinkkejään sillä itse aikuusiässä olen saanut myös tämän haasteellisen couperosa ihon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, yritetään tehdä jatkossakin näitä - tämä on ollut kyllä niin suosittu postaus jo nyt.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Ihana postaus, lisää näitä. Ihmeen helpolla ilme kirkastui, kiitos vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itsekin opin taas uutta ja nimenomaan tuo rajausasia sai taas uuden ulottuvuuden - sillä on
      valtaisa merkitys kirkkaaseen katseeseen.

      Poista
  6. Wau, ihana meikki ja päivä❤Tälläisiä saa tulla lisää💋😍

    VastaaPoista
  7. Ihan varmasti on halukkuutta saada lisää tällaisia hemmottelupäiviä. Aivan upea lopputulos, ei voi muuta kuin ihastelle. Kivasti sai itsekin tästä vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän aina kirjoittaa sillä tavalla, että olisi mahdollisimman helppo oppia ihan lukemallakin, kuvien lisäksi.

      Poista
  8. Todella upea lopputulos muuttujalla! Voi kun joskus pääsisi itsekin ammattilaisten käsittelyyn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Raili tekee myös ihan yksityisille henkilöille meikkejä ja opastusta.
      Ei muuta kuin soittamaan Puuterihuoneelle :)

      Poista
  9. Erittäin kiva ja kiinnostava postaus, tämä aikuinen nainen kiittää!

    VastaaPoista
  10. Onpa luonnollisen kaunis aikuisen naisen meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Olen niin lumoutunut erityisesti noista rajauksista, niiden helppoudesta ja voimasta
      katseeseen. Täällä on harjoitelltlu jo päivittäin :)

      Poista
  11. Elämäläheinen piristyspäivä toi hyvän mielen ruudun kauttakin. Hienoa työtä olette tehneet. Kiitos inspiraatiosta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tuija!
      Päivä oli niin onnistunut ja lopputulos kaikkien mielestä kaunis!
      Mukavaa päivää sinulle! <3

      Poista
  12. Todella raikas ja luonnollinen meikki! Olisipa itselläkin osaamista ja viitseliäisyyttä...
    Ja mikä vinkki tuo, että hiukset viedään pois kasvoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusten pituudella on iso merkitys, yhä enemmän iän myötä. Huomaan itsekin, että viihdyn paljon paremmin
      hiukset kiinni - on vaan niin paljon pirteämmän ja kohottavamman näköistä :o)

      Poista
  13. Oi miten ihana juttu tämä oli ja meikattava on niin kaunis, oi mitkä piirteet hänellä on, eikä kaksoisleukojakaan kuten meikäläisellä, hyvin kaunis nainen ja aivan ihana aikuisen naisen tyylikäs meikki.

    Sydämellistä uutta viikkoa Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia!
      Malli oli kaunis ja niin viehättävä persoona - herttaisuus näkyy mielestäni kuvistakin.
      Nyt itsesi arviointi sikseen, olet hehkuvan kaunis ja eloisa nainen <3

      Mukavia iltahetkiä sinne!

      Poista
  14. Ihana idea ja todellakin näitä lisää, jos vain mahdollista. Juhlameikkikin aikuiselle naiselle kiinnostaisi. Ihanaa ja energistä viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Tiina :)
      Juteltiin tästä juhlameikkiasiasta tuolloin ja Raili sanoi, ettei hänellä ole mitään juhlameikkiä koska hän tekee aina samanlaisen meikin, se toimii arkena ja juhlissa. Itselläni on vähän sama juttu, pukeudun juhlavammin mutta muuten sama meikkilook.
      Teemana juhlameikki voisi silti olla hyvä ja melko varmasti voin sanoa, että tulen tekemään näitä lisää.
      Samoin sinulle!

      Poista