perjantai 14. joulukuuta 2018

Joululahjaksi kauneutta ja insta-arvonta


* Tuotteet PR-näytteitä

Monet ovat siirtyneet aineettomiin lahjoihin, annetaan vaikkapa yhteistä aikaa. Innostetaan saaja teatteriin tai konserttiin. Tai kääräistään pakettiin itsetehtyjä herkkuja. Meilläkin on menty vähitellen tähän suuntaan ja ylipäätänsä lahjojen määrää aikuisten kesken on vähennetty selvästi. 

Jos jotain pakettiin laitetaan, niin kosmetiikka on aina ollut suosittu lahjana. Tyttäreni käsivoiteiden suurkuluttajana ottaa aina iloisena vastaan uuden hyväntuoksuisen käsivoiteen. Lahjan ei tosiaan tarvitse olla kallis ollakseen mieluisa. 

Keräsin tähän juttuun kauden uutuuksista sellaisia, mitkä itse mieluusti avaisin paketistani. Sellaisia mitkä on helppo ostaa toiselle eikä tarvitse ajatella ihotyyppejä tai värejä. Kauniita koteloita, hyväntuoksuisia tuotteita ja suloisia lahjapakkauksia.




Hänelle, joka haluaa raikastavan päivetyshehkun

Vita Liberata -sarjaa pidetään itseruskettavien edelläkävijänä. Tehokkaita, helppokäyttöisiä, tasainen lopputulos, innovatiivinen, luonnollinen lopputulos - näillä sanoilla kuvailisin itse sarjan rusketustuotteita.
Joulun Advanced organics -lahjapakkauksessa on Self Tanning Mousse Medium-sävy 100 ml, Body Blur 50 ml sekä levityskinnas. Mousse on todella helppo levittää iholle pakkauksessa mukana olevalla kintaalla, jolloin ei ole vaaraa siitä, että kynnenympärykset muuttuvat ruskeiksi. Body Blur on bronzer-sävyinen hehkuvoide, joka voidaan levittää iholle antamaan hehkua sitten, kun itseruskettava on jo antanut värin. Tuotteet on pakattu kerrassaan ihana vanhan roosan ja ruusukullan väriseen pussukkaan, jolla on vaikka minkälaista jälkikäyttöäkin.




Hänelle, joka rakastaa ruusuisia kylpyhetkiä 

Body Shopilla on tänä vuonna uskomaton määrä lahjapakkauksia kaikenkokoisina ja kaikenhintaisina ja valikoimasta löytyy monia herkullisia tuoksuja ja värimaailmoja. Tämä Britisth Rose Festive Picks pitää sisällään puhdistavat, kuorivat ja kosteuttavat ruusuntuoksuiset tuotteet: suihkugeelin, saippuan, vartalokuorinnan, vartalovoin ja niiiin englantilaisen pesukukkasen. Tuotteiden koot ovat 50 - 250 ml. Pakkaus on niin kaunis, ettei se tarvitse edes lahjapaperointia.




Hänelle, joka lumoutuu spa-tunnelmasta omassa kylppärissä 

Oriflame Swedish Spa -kotispasarjassa on skandimakuun sopiva kukkaisvesimäinen lempeä tuoksu, joka on kehitetty auttamaan mielen rentoutumista ja koostumukset auttavat poistamaan kehon jännitystä. Niiden idea ovat yllätykselliset tuotteet, jotka muuttavat olemustaan käytettäessä öljystä maitomaiseksi ja kermaiseksi vartalovoiksi.
Sarjasta löytyy Salt Crystals kuorintavoide, nystypintainen kuorintasaippua, kylpyöljy, vartaloöljy ja vartalovoi. Näitä voi tilata verkkokaupasta erikseen ja tehdä mieleisiään lahjapakkauksia.




Kaikille kuivanassuille - myös miehille

Lumenen Arktis on uusi, kuivan ja kosteusköyhän ihon pelastaja. Meille, jotka asumme täällä pimeässä kylmässä pohjolassa, missä lämpötilaerot sisä- ja ulkoilman välillä voivat olla valtavat ja iho joutuu kovalle koetukselle. Huomasin sen itse lomalta tulessa heti, sillä rystyset ja iho silmien alla muuttuivat päivässä rutikuivaksi! Sarjan ihoa rauhoittava teho tulee mustikka-, kaura- ja rypsiöljyistä. Beta-yhdiste säätelee ihon kosteustasapainoa. Sarjasta löytyy seuraavat tehokosteuttavat tuotteet: öljyseerumi, päivävoide, silmänympärysvoide, huulivoide ja käsivoide.
Sarja on hajusteeton, sisältää 98% luonnollisia raaka-aineita ja 100% vegaaninen.




Hänelle, joka haluaa tyyliä kylppärin hyllyille

Skin Treat on ruotsalaisen Kick's kosmetiikkaketjun uusin tuotesarja vartalonhoitoon. Sarjan Weightless Care -linjassa on neutraalin tuoksuisia ja kevyitä, nopeasti ihoon imeytyviä hoitotuotteita kropalle sekä käsienhoitoon. Tässä Hydrafresh Energizing Body Kitissä on 200 ml pehmentävä suihkugeeli ja 250 ml pumppupullossa oleva kosteuttava, kevyt vartaloemulsio. Olen käyttänyt sarjan käsivoiteita, deodorantteja ja nyt tätä vartalolinjaa ja näillä on erinomainen hinta-laatusuhde. Pidän kovasti myös sarjan selkeästä ja tyylikkäästä designista.




Kummitytölle, tyttärelle - tai ihan itselle

Beautyblender on pisaranmuotoisten meikkisienten edelläkävijä ja monet meikkifriikit vannovat edelleen sen nimiin.  Pehmeällä Beautyblenderillä meikkivoide levittyy ohuelti ja tasaisesti ilman rajoja ja lopputulos on kuulas. Siitä on saatavilla joulun ajan hurmaava lahjapakkaus: kaksi meikkisientä, saippuat niiden puhdistamiseen sekä silikoninen säilytys/kuivauskotelo.

Katsottiin tyttärentyttären kanssa tänään vielä näitä kaikkia pakkauksia ja hän sai valita suosikkinsa. Ei ollut yllätys, että tämä glitterpintainen Beautyblender-pakkaus viehätti myös 6-vuotiasta meikkauksesta kiinnostunutta :)




ARVONTA INSTASSA - KICK'SIN UPEAT MEIKKISIVELTIMET

Nyt olisi tilaisuus voittaa ihastuttava kosmetiikkapalkinto, nimittäin arvon instan puolella yllä olevan kuvan upean Kick'sin meikkisivellinpakkauksen. Siinä on 8 erilaista, uudentyyppistä meikkisivellintä - kaikki, mitä vain voit ajatella tarvitsevasi meikin tekemiseen. Ohuet ja pehmeät synteettiset harjakset takaavat tasaisen levityksen ja tarkan lopputuloksen. Palkinnon arvo on n. 70 euroa.

Instassa lisätietoa: klikkaa tästä Sopusointuja_lifestyle -instaan - onnea arvontaan!

Leppoisaa viikonloppua ja käykääpä osallistumassa kilpailuun!

Maarit



4 kommenttia:

  1. On paljon kauniita lahjapakkauksia ja ideoita.Meillä annetaan usein myös käsivoiteita ja naamioita jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkilahjoja, joita useimmat käyttävät ja joita on kiva saada :)

      Poista
  2. Ihania lahjaideoita <3 Body Shopin tuotteita rakastan, niissä on aina niin ihana tuoksumaailma.
    Mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista