sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Thaimaassa 1: maisemat puhelimen läpi


Yhteistyö: Huawei Suomi

Kannattaako kameraa enää kuljettaa reissussa? Tämä ajatus on tullut jo tässä muutaman päivän aikana useammin kuin kerran mieleeni. Olemme Thaimaassa Pranburi Beachin kylässä ja yhdistän nyt tämän Huawei-yhteistyön ensimmäisten päivien fiilistelyyn, sillä olen kuvannut kaikki kuvat Huawei Nova 3 -puhelimellani*. Kirkas valo tavallaan haalistaa maiseman värit ja luo myös vahvoja varjoja, mikä on kuvaamisessa haastavaa. Keräsin tähän ottamastani kuva-arsenaalista parhaita maisemakuvia, mitkä kertovat siitä, minkälaisessa paikassa ja maisemissa lomailemme, ja antavat myös hyvän kuvan siitä, mihin puhelimen kamera taipuu vaikeissa olosuhteissa. Ainakin omasta harrastelijanäkökulmasta nämä ovat haastavat valo-olosuhteet ja usein olen saanut matkamuistoksi haaleita ja ylivalottuneita kuvia. 

Meiltä muutaman kilometrin päässä rantaa myötäilevän tien pientareet on jouduttu kiveämään eroosion hillitsemiseksi. Rannan hiekkaosuus on ollut aiemminkin kapea, mutta nyt sen tilalla on kivetty reunus jotta tie saadaan pysymään vieressä ajokuntoisena. Seutu on aivan maalaismaisemaa, siellä täällä on kuppila ja jokunen pieni majoituspaikka, välissä lehmien laidunalue. Joka puolella makoilee kulkukoiria. Kohteemme sijaitsee reilun kolmen tunnin taksimatkan päässä Bangkokista Hua Hinin alapuolella.



Päivittäisten mopoajomatkojemme varrella on pieni poukama ja siinä kalastajavenesatama. Rannalla putsataan verkot ja kerätään saaliit ja haju on melko väkevä, mihin kuumuus lisää vielä pykälän aromia. Värikkäät veneet lähtevät illansuussa merelle saalistamaan kaloja ja äyriäisiä, jolloin ne muodostavat valorivistön ja seuraavana päivänä antimet ovat tarjolla alueeen kuppiloissa.

Puhelimen 6,3 tuuman näyttö on itselleni erittäin tärkeä asia, ja se oli avainkriteeri, kun lähdin miettimään puhelinasiaa. Kuvaan paljon ja muutenkin selailen kuvia jatkuvasti ja jaan niitä Instaan ja Facebookiin. Kun vertaan kuvien laatua ja kuvakokoa näytöllä, en voi ymmärtää miten olen aiemmin selvinnyt pieninäyttöisellä entisellä puhelimellani.

Tämän puhelimen ulkoasu on tyylikäs ja linjakas. Minulla on ollut aina aiemmin joko valkoinen tai musta puhelin, mutta tämä on nyt jäänsininen, Airy blue. Aika ihanan värinen, johon vähän yllättäenkin moni on kiinnittänyt huomiota.
Ainoa negatiivinen asia ulkoasussa on puhelimen liukas pinta ja se saattaa lipsahtaa helposti kädestä. Siihen voi hankkia suojakuoret, mutta itse ratkaisin asian PopSocketilla, millä saa hyvän gripin ja vakautta kuvaamiseen.



Vuokraamme yleensä skootterin koko loman ajaksi päästäksemme liikkumaan vaivattomasti kylän ympäristöön ja usein syömme lounaan rannoilla sijaitsevissa kojukuppiloissa - ravintoloiksi niitä ei ihan voi sanoa. Näissä on tarjolla hiilillä grilattua kalaa ja kanaa. Lisukkeeksi on tarjolla Som Tamia eli Thaisalaattia eli Papaijasalaattia. Se on todella tulista, mitä loiventaa sokeri ja limen mehu. Jaloissa pyörii luonnollisesti koiria, tällä kertaa söpöjä koiranpentuja, vahtimassa josko jotain tippuisi. Me ajateltiin, ettei kananluita uskalla antaa niille, mutta kun rouva tuli putsaamaan pöydän, hän heitti ykskaks kaikki luut pennuille. Se siitä varovaisuudesta.

Näissäkin kuvissa on värit enemmän kuin kohdillaan ja ne toistuvat hämmentävän oikeissa sävyissä. Juuri tämmöiset kohteet ovat olleet normikamerallani aina haastavia, missä on vahvat varjot, kuten puut edessä, ja taustalla hohtavaa valoa.

Huawei Nova 3:ssa voi säätää helposti valon määrää Aukko-kuvausasetuksella, mutta iltahämärässä kuvatessa kannattaa ehdottomasti käyttää Yö-toimintoa. Se säilyttää pimeän tunnelman, mutta kuvan yksityiskohdat on silti selvästi nähtävissä. Vinkki: yötoiminnolla saa valoisan ajan kuviinkin enemmän syvyyttä ja väriä, alla kuvapari.


Yö-toiminto
Tavallinen kuva
Minusta on tullut muuten reppuseissaaja tällä matkalla, sillä sain ennen reissua käyttööni Day et - kevätmalliston kankaisen repun. Se on kevyt ja kätevä, sulkee paljon sisäänsä ja mitä mainioin skootteriajeluilla. Kuosi tekee siitä myös moneen asuun sopivan. 




Kokeilin selfie-toimintoa sisällä, vahvanvärisen seinän edessä ja värit säilyivät yllättävän hyvinä siinäkin. Tosin kuvan taso heikkeni hieman, kun siirsin sen kännykästä tänne Bloggeriin. 




Olen ollut vähän huono hyödyntämään kuvasuhteita, mutta tämän puhelimen myötä aloin kuvaamaan maisemia 16x9 (tai tarkalleen 18,8:9) kuvasuhteella ja tuohan se maiseman laajuuden niin paljon paremmin esille. Tämä koko ei käy Instaan, mutta kuvailen yleensä eri kuvakokoja silloin, kun kohde on erityisen hieno ja ajatuksissa on laittaa kuva myös Instaan. Kuvakoon säätö on kätevästi parin painalluksen päässä.

Kamerassa on myös tekoäly-toiminto, mutta mielestäni se otti liian vahvan ja kirkkaan värisiä kuvia, joissa luonnollisuus kärsi, enkä ole sitä juuri käyttänyt.



Harrastan todella paljon kuvakaappauksia. Kaappaan reseptejä, ideoita sisustukseen, lukemiseen, leffoihin ja ties mihin. Tein puhelimen kuva-arkistoon kansiot eri aihealueille, mistä on helppo löytää kaipaamansa asiat. Se tosin vaatii sen, että silloin tällöin, mutta säännöllisesti keräilee ja siirtää kuvia sinne, muutoin urakasta muodostuu haastava eikä se aja asiaansa. Tässä puhelimessa kuvien kaappaus on tehty todella helpoksi, napautat vain lasia rystysellä kaksi kertaa ja kuva on siinä, valmiina jaettavaksi ja se tallentuu siitä automaattisesti kuvakansioon.





Olen keskittynyt tässä kirjoituksessa pääsääntöisesti kamera-asioihin, mutta se olikin itselleni juuri se juttu, miksi lähdin miettimään ylipäätänsä uutta puhelinta, kuten varmasti moni muukin. Puhelin on kaikin puolin helppokäyttöinen ja tähän siirtyminen vanhasta Androidista oli varsin helppo. Yksi asia minkä olen myös huomannut on se, että kun on näin iso ja terävä näyttö, ei aina tarvitse avata läppäriä selatakseen nettiä.

Jätin vihdoin ja viimein pois myös paperikalenterin, minkä nimiin olen vannonut tähän saakka. Siis ylläpidin sekä sitä että puhelimen kalenteria - apua! Kalenterimerkintöjen lisääminen on vaivatonta, sillä uuden merkinnän saa tehtyä suoraan sovellusta pitkään painamalla. Samoin kuvien katseluun pääsee katsomaan viimeisimpiä kuvia suoraan avausvalikon kuvaketta pitkään painamalla.

Sain täällä matkalla hyvän vinkin varsin mielenkiintoisesta Sleep Cyckle -applikaatiosta, mikä saattaa kiinnostaa muitakin ikäisiäni naisia. Se rekisteröi yön aikana liikkeitäsi ja voit käyristä seurata unesi laatua, syvyyttä, mahdollista kuorsausta jne. Se asetetaan esim. yöpöydälle sopivalle etäisyydelle, eikä onneksi tarvita edes piuhayhteyttä kroppaan. En ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta asennettu on. Onko tämä teille tuttu ja oletteko kokeilleet?




Vaikka nämä keskihintaisetkin puhelimet ovat kuvausominaisuuksiltaan tosi hyviä, niin silti en luovuta. Kamera kulkee mukana reissuilla, sillä haluan haastaa itseäni ja säilyttää hankkimani opit. Mutta nyt voin ja aion kuvata tällä Huawei Nova 3:lla näillä matkoillani ja mm. blogitilaisuuksissa missä vaaditaan nopeaa toimintaa eikä ole mahdollisuutta alkaa säätämään asetuksia. 

Tänään lähdemme ajelemaan lounaalle ylläolevaa rantatietä pitkin parinkymmenen kilometrin päähän kohti Dolphin Baytä, maaseutumaisemien ja lehmihakojen halki. 

Lomaterveisin,

Maarit

*Huawei Nova 3 saatu blogiin.    

16 kommenttia:

  1. Kiitos upeista kuvista, joita meille jaoit. Ompas kätevä tuo puhelin. Itselläni vanhempi Huawei ja tykkään sen kamerasta, selkeät kuvat ja helppo käyttää. Itsekin olen huomannut ettei matkolla viitsi kuljetella isoa kameraa aina mukana vie paljon tilaa ja on muutenkin epäkäytännöllinen.

    Täällä pohjoisessa suomessa paukkuvat kovat pakkaset, nauttikaahan lämmöstä siellä kaukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut ns puhelinfriikki eli mulla ei ole ollut koskaan iPhonea tai muita kallitta malleja. Kaikilla pystyy soittamaan ja hoitamaan muut perusjutut. Kamera sen sijaan on tärkeä, voisi jopa sanoa työvälinekin, kun kirjoitan tätä blogia, joten sillä on erittäin iso merkitys.
      Tällä matkalla olen jo vähän jäänyt koukkuunkin tähän Huaweihin, sillä tänään just katselin etten ole kuvannut kameralla juuri mitään. No, se kertookin jo paljon laadusta!
      Ollaan seurattu pakkaskuvia somesta ja vähän kauhulla ajattelen kotiinpaluuta. Ensin kentällä auton kaivaominen kinoksen alta...
      Rapsakkaa viikkoa! <3

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus. Minulla kännykän valinnassa painoarvo on juurikin valokuvaustoiminnoissa. Nykyään tulee vähän liiankin helposti otettua kuvia vain kännykällä ja aina välillä muistutan itseäni myös järkkärin olemassaolosta. Kivoja kuvia olet tallentanut...näistä taisi tulla pientä matkakuumetta...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume on kuume, mikä tarttuukin ihmeen helposti, ainakin itseeni :) Kuten kommentoin ylläkin, en ole nyt tarttunut juurikaan kameraani vaikka se on aina ollut henki ja elämä - näin nopeasti sitä tottuu helppouteen.

      Poista
  3. On upeat kuvat ja niin laadukkaita,kun klikkaa suuremmaksi.Tyttärellä on Huawein kännykkä uusu, hänen kuvansa ovat olleet myös hienoja.Itselläni on Samsungin puhelin, viime toukokuussa ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien laatu on kyllä erinomainen, olen aivan hämmästynyt siitä. Puhelimella ja puhelimella on eroa, ja tässä keskihintaisten sarjassa tämä on vertaansa vailla. Aiempi oli eri merkkinen ja sama hintakategoria, mutta ero on kuin yöllä ja päivällä.

      Poista
  4. Hienoja kuvia olet tallentanut puhelimella. Kuvanlaatu on erinomainen. Lapissa suurin ongelma oli se, ettei puhelimessa kestänyt akku yhtä lenkkiä, eikä voinut edes ajatella kuvien ottamista hiihtolenkillä. Kameran kanssa on vähän arveluttavaa hiihtää, kun ei tiedä missä mäessä tupsahtaa nurin.

    Siellä on kauniit maisemat ja täytyy myöntää, että pienoinen kaipaus tuli lämpimään, vaikka täällä pakkasen keskelläkin puut ovat kauniit. Tänään linnut lauloivat metsässä, kun kävin hiihtämässä eli kevät on tulossa tännekin. Aurinkoa päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien laatu tosiaan on ihan huippu ja vertailukelpoinen kameralla kuvaamiseen. Tässä kohtaa pitää kyllä tarkentaa sitä, että omaan kuvaamiseeni, sillä en osaa käyttää varmaankaan kuin murto-osaa järkkärin ominaisuuksista.

      Kyllä tämä trooppinen lämpö on superihanaa talven keskellä - talvesta ehtii nauttimaan vielä ties kuinka monta viikkoa kun tullaan kotiin :)

      Reippaita hiihto- ja kuntosalihetkiä! <3

      Poista
  5. On kyllä aivan ihania kuvia. Rakastan sitä, miten ihania värejä käytetään eri maissa ja näissä kuvissa nuo värit tulevat kauniisti esille.
    Leppoisaa lomaa sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan värien kirjo käytössä paikoitellen, mutta silti haluaisin joskus kokea Intian värimaailman, mitä olen nähnyt vain kuvissa. Silti tämä Thaimaa on niiiiin paljon rauhalisempi paikka nauttia väreistäkin kuin Intia :)

      Kiitos Outi ja pikaista paranemista sinulle! <3

      Poista
  6. Mahtavia kuvia! Juuri ajattelin, että hyvällä kameralla varustettu puhelin olisi järkevä hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt niitä saa kohtuuhintaankin eli tässä keskihintaisten puhelimien kategoriassa tämä on loistotuote. Kannattaa lukea netistä vertailujakin ennen hankintapäätöstä, sillä tämä on pärjännyt hyvin kameravertailuissa.
      On helppokäyttöinen ja vaivaton oppia!

      Poista
  7. Hienoja kuvia, puhelimien kuvausominaisuudet ovat kehittyneet valtavasti mutta toki näkemystäkin tarvitaan hyvään kuvaan. Tuo unitoimintokin kiinnostaa, sillä usein heräilen aamuyöstä ja sille pitäisi saada tehtyä jotain.

    Aurinkoista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli!
      Se on totta, vaatii harjoittelua ja silmääkin asetteluille saadakseen nappikuvia. Siis jatkuvaa opettelua...
      Meinaa itsekin perehtyä siihen uniappiin, kunhan ehdin.
      Aurinkoisia terkkuja!

      Poista
  8. Hienoja ja laadukkaan näköisiä kuvia. Ei olisi pystynyt mistään päättelemään, että on otettu puhelimen kameralla, jos et olisi sitä kertonut.

    Mulla on vähän ristiriitainen suhde puhelimella kuvaamiseen. Toisaalta kiva, että on tehty helpoksi, mutta toisaalta sitten taas ei, koska kuvaamisesta katoaa mun mielestä sellainen "arvokkuus". En tiedä, osaanko sitä selittää, mutta vertaan siihen tunteeseen, kun aikanaan tuli filmikameralla toooosi tarkkaan mietittyä, mistä ottaa kuvan, että myös raskii viedä sen kehitettäväksi. Toisin kuin digikameralla, jolla voi räpsiä menemään ja painaa deleteä kaikkien niiden kohdalla, jotka ei miellytä. Ja ihan liikaa tulee kyllä otettua samasta kohteesta sen tuhannen kuvaa ja sitten on pulassa, kun niitä tuijottelee ja koittaa päättää, mikä on se paras ja julkaisukelpoisin. Ja kännykällä kuvatessa se itsekritiikki ja kuvaamiskynnys(puhun edelleen vaan omasta puolestani) entisestään alenee. Sen takia varmaan suurin osa mun kuvista ei päädykään mihinkään :)

    Kännykkä on hyvä ja kätevä varakamera, mutta niinkuin sinäkin, aion sinnitellä myös sen oikean kameran jatkuvan opettelun suhteen. Mulla on Olympuksen minijärkkäri, joka pienen kokonsa ansiosta kulkee kyllä helposti mukana, mutta jolla saa mun mielestä ihan riittävän hyviä (siis omilla kriteereilläni) kuvia silloin, kun vaan itse onnistuu :)

    Mulle tuli vähän niinkuin vahingossa pojan vanha iPhone ja pelkäsin, etten vanhana (kirjaimellisesti :D) Android-käyttäjänä opi käyttämään sitä, mutta onkin mun järjelle paljon loogisempi ja helpompi ymmärtää. Sen takia olisi vaikea vaihtaa taas Androidiin, vaikkakin olen vakuuttunut noista Huawein kameraominaisuuksista, kun niitä on kovasti kehuttu.

    Terkkuja viimasta ja lumipyrystä sinne auringon alle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantaihuomenet Annukka!
      Ihan samoilla linjoilla olen, en aio missään nimessä luopua kameran käytöstä, koska olen sen hankkinut ja opetellut työn ja tuskankin kautta - enkä edelleenkään aina onnistu. Itselläni on Olympuksen pikkujärkkäri, mikä sekin kulkee matkoilla mukana ja mahtuu käsilaukkuun oivasti. Mutta lisänä tämä puhelin on kyllä vertaansa vailla. Suhasimme eilenkin vespalla ja otin mukaani vain puhelimen, sillä olimme sopineet, että kun kiljaisen HEP, niin kuski pysähtyy ja nappaan kuvan ihan vain sieltä takapaksilta. Kyllä kuski oli myötämielinen, sillä se pysähtyi aina mukisematta.

      Kirjoittelen partsilla juttua ja nyt lähden tästä aamupalalle, kunhan ensin vähän taas fressaan kainaloitani, huoh.

      Lämpöisiä terkkuja sinulle ihana Annukka <3

      Poista