Arki ja elämä

Hetkiä menneeltä viikolta

12 Comments

  1. Outi Krimou/Outi's life

    Olen kokeilkut, oli kivaa ja hitsin tehokasta. Viikko meni töissä ja olin koko iikonlopun todella väsynyt. Sain kuitenkin järjestettyä pojan synttärikahvitukset, niistä lisää huomenna blogissa. Ihanaa iltaa sinulle Maarit ❤️

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se on niin kiva vesiliikuntamuoto, etenkin kun en osaa uida kunnolla…
      Voi surku, olet kyllä hienosti tsempannut – rättiväsyneenä synttärijuhlat. Käynpä lukemassa mitä olit
      leiponut…
      Toivottavasti ehdit vähän levätä ja saada voimaa uuteen viikkoon <3

  2. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Uunifetaa tomaattien kanssa olen tehnyt jo kauan ennen hypeä, laitan uuniin yleensä myös säilöttyä sitruunaa lisämakua antamaan.

    Meilläkin pitäisi ikkunat pesyä, yleensä olen ulkoistanut homman miehelleni. Saa kuitenkin odottaa lämpöisiä ja lumettomia! kelejä. Vaikka maaliskuussa tietää lunta vielä tulevan, on kevät kovasti mielessä. Ensimmäiset lumikellotkin bongasin. Taitavat nyt hetkeksi jäädä lumen alle. Onneksi kotona on vihreä kimppu tuomassa keväistä fiilistä.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiva idea! Olen tehnyt kerran, monta vuotta sitten, noita sitruunoita ja unohtanutkin niiden olemassaolon jo. Kiitos muistuttamisesta.
      Nythän on ennustettu tosiaan taas lumisateita, eikä kyllä jaksaisi enää yhtään, sillä olin jo niin ajatellut että alan lakaisemaan terasseja, hih. Nyt tosiaan kaivataan keväisiä kukkia mielialaa nostamaan!

  3. Riitta

    Siis miten ne eivät saa Tapiolaa auki, käsittämätöntä tumpulointia!

    Mä sisustin ja siivosin melkein koko viikonlopun, ja oli aivan ihanaa! 😀 Vaihdoin mullatkin ja osan huonekasveista isompiin ruukkuihin (kiitos vielä muistutuksesta), ja juuripaakkujen massiivisesta koosta päätellen en hetkeäkään liian aikaisin… Ikkunoita pitäisi pestä täälläkin, mutta tosiaan myöhemmin. Sisältä pesin parit lasiovet, kirkasti sekin kummasti,

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sanos muuta! Aivan järkyttävää touhua, ja mitä se on maksanut jo nyt. En tiedä edes vuotta koska jossain päin Tapiolaa olisi uusi halli, mutta tämä on ollut katastrofi äitini ikäisille asukkaille, joita Tapiolassa on paljon. Mua harmittaa ja säälittää heidän puolestaan niin etten meinaa kestää. Äiti on käynyt pulahtamassa nyt päivittäin sulan aikaan Westendin laiturilla (Länsiväylän kupeessa) ja ennen jäätymistä hän soitti että nyt loppui sekin, kun portaat on rikki. Sain aikamoisen hepulin ja laitoin viestiä kaupungille, missä kerroin koko saman tarinan vanhuksista ja uimahallista jne. Portaat korjattiin seuraavana päivänä! 🙂

      Oi, toi on niin kivaa puuhaa, kun saa tehdä rauhassa, eikä pilaa millään muotoa viikonloppua. Kunhan kaikki viikonloput ei mene samoissa hommissa. Puhdas koti, keväinen fiilis. Mullakin on jo multapussi odottamassa, mutta tajusin ettei olekaan uutta riittävän isoa ruukkua peikonlehdelle…

  4. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja

    Mun pitäis käydä vesijuoksussa ihan ehdottomasti mutten tykkää yhtään uimahalleista ja saan kroolista aina silmät punaiseksi. Ei ole siis ollenkaan helppo yhtälö 🙂 Tehokasta se kyllä olisi ja olen sitä kokeillut.

    Hauskat neilikat, olen ostanut vihreitä krysanteemeja ja nekin kestävät imupinnan leikkaamisella yllättävän pitkään.

    Mukavaa viikon alkua 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      No voi harmi! Ja miten hyvää se tekee kropalle ja krempoille.
      Kukat on aika kalliita ja suosinkin just siksi usein noita kestäviä lajikkeita – krysanteemit on ihania isona kimppuja!
      Kiitos samoin sinulle!

  5. Lady of The Mess

    Vesijuoksu on kyllä tehokasta – samoin vedessä tehty jumppa! Mutta kovin harvoin käyn altaalla, sillä kloorivesi vain ei sovi minulle ja lisäksi inhoan sitä, että olen uimahalleissa täysin sokea, kun silmälasit on pakko jättää pukukoppiin ja silmät eivät enää kestä piilareita.
    Neilikkasi ovat kauniita ja suosin mieluusti kukkia ostaessani lajeja, jotka kestävät pitkään ja lakastuvat kauniisti – pettymys on iso, kun joskus kalliskin kimppu lakastuu parissa päivässä!
    Ihania maaliskuun päiviä – ja auts: ikkunanpesu odottaa vuoroaan täälläkin!

  6. Maarit / Sopusointuja

    Kloori herkistää monia – tosi harmi, uimahalli kun on niin edullinen ja tehokas tapa liikkua, myös hellävarainen jos on raajojen kanssa ongelmia.
    Tiedätkö, että olen kiikuttanut kukat joskus takaisin kauppaan, kun ovat nuukahtaneet parissa päivässä. Myydään selvästi yli-ikäisiä, mikä suututtaa.
    Päätin, että aloitan parista kriittisesti näkyvästä ikkunasta heti kun lämpötilat sallivat – otatko kopin? 😉

  7. Marjo

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    1. Marjo

      Ihanaa, että äitisi pääsi vesijuoksemaan ♥ En ole kokeillut koskaan vesijuoksua. Olen vähän kuin Lady eli ihoni ei kestä kloorivettä vaan alkaa kutisemaan siitä ikävästi. Täytyy toivoa, että joskus vesijuoksua voisi kokeilla järvessä tai meressä. Lohdutan sinua, että vaikka pesin olohuoneen ikkunan erityisesti syksyllä niin se näyttää taas ihan hirveältä. Muita ikkunoita en ehtinyt pestä syksyllä eli kevään jäljiltä ja ne liat 😀
      PS. Jouduin poistamaan edellisen kommentin kun siinä oli niin hassuja kirjoitusvirheitä. Minä ja ennustava syöttö 😀

Leave a Reply