torstai 25. heinäkuuta 2019

Lomalaisen suosikkikosmetiikkaa & yksi unelmistani

*Sisältää pr-näytteitä

Jos nyt olisin lähdössä matkalle, niin tällaisia sujahtaisi laukkuuni. En nyt ole kuitenkaan lähtemässä muualle kuin ihan mökille, mutta syyskuussa meillä on äidin kanssa perinteinen matka Palmaan eli kohta on ajankohtaisia asioita itsellekin.



Ihan ensimmäisenä pakkaan nykyään matkalle pesukintaan! Hotelleissa ei ole harjoja eikä muitakaan pesuvälineitä - ja hyvä niin, eihän niitä voisikaan käyttää. Mutta kun ottaa oman pehmeänkarhean kintaan mukaan, niin sillä saa pestyä päivän hiet luita ja ytimiä myöten puhtaaksi. Ecotoolsin* pesukinnas kuorii myös kevyesti ihoa. Se ei paina mitään, mutta on sitäkin painavampi tärkeydessä. 
Voh noin 5 e

Puhdas Itämeri -suolasaippuan olen saanut pikku lahjaksi ystävältäni, enkä ole raaskinut ottaa sitä edes käyttöön, kun se on niin kaunis. Mutta se olisi hyvä ajatus myös matkalle, jos liikkuu käsimatkatavaroiden kanssa. Käteviä kiinteitä shampoita ja hoitoaineita saa nykyään myös ja niiden etu on kiinteys, ne eivät verota litran pussin tilaa.


EcoToolsin bambuinen pesukinnas*
Maitohappobakteerit rauhoittavat vatsaa ja auttavat sopeutumaan, kun vaihtaa maata - sekä bakteerikantaa. Näiden syöminen olisi hyvä aloittaa jo ennen matkaa, jatkaa reissun aikana ja halutessaan sen jälkeenkin.
Voh 14 e / 50 kpl


Tämä Physicians Formulan pienikokoinen Bronz Booster -paletti* toimii sekä bronzerina että luomivärinä. Keskimmäinen nappi on nuden värinen ja se on erinomainen koko luomen sävy kesämeikkiin. Vaalein on hyvä korostusväri tai miksei myös luomivärinäkin, kun kaipaa vaaleaa sävyä. Tummin sävy on medium-tumma upea bronzer-sävy ja sopii monille.
Voh 18,90

Mallorca
Mallorca
Yksittäispakatut tuotteet ovat ihan parhaita pika-apuja ja laukun keventäjiä. Etenkin niitä, mitä tarvitsee ehkä vain kerran reissun aikana, on kätevä ottaa yksittäispakkauksina. Ei ole aina ekologisin ratkaisu, mutta ihan aina ei sitäkään pysty miettimään.

Ihan huippuidea on SkinCityn The Lotion Mask naapio'tabletit'*. Kuituliina on puristettu reilun centin kokoiseksi tabletiksi. Siihen laitetaan vettä sen verran että se alkaa avautumaan ja sitten vesipohjaista seerumia tai hoitovettä sen mukaan, minkälaisen naamion haluat tehdä ja mitä ihosi kaipaa. Tein itselleni aamulla BTB13 herkän ihon kasvovedellä tämän naamion ja annoin sen imeytyä kasvoilla 10 minuuttia.
Voh 8 e / 10 kpl

Ikoon Hair Freshups Dry Shampoo Sheet * on yksittäispakattu kuivashampoo. Nimi on ensin vähän hämäävä, sillä kuvittelin sen olevan jauhemaista. Se olikin nestemäinen tuote, jota levitetään vanulapun tyyppisellä applikaattorilla hiustyveen ja siitä latvoihin. Hiukset tulevat kosteiksi, mutta kuivuvat muutamissa minuuteissa. Tunne eikä lopputulos ei ole kuivashampoille tyypillinen karhea, vaan raikkaan oloinen ja tyvi näytti vaaleammalta ja puhtaammalta.
Voh 9,90 e / 8 kpl

Vita Liberatan Phenomenal* on itseruskettavaa ainetta sisältävä biohajoava liina. Sitä levitetään pyörivin liikkein kasvoille tai vartalolle ja väri kehittyy muutamissa tunneissa. Tällä saa heleän rusketuksen missä ja milloin vain - erinomainen matkoilla vaikkapa säärienkin ruskettamiseen.
Voh 16,90 / 2 kpl



Hairwaysillä on kokonainen sarja 100 ml:n kokoisia kosmetiikkatuotteita - voi sanoa, että näitä on joka lähtöön. Moni tuotteista on ns many-in-one -ratkaisuja. Mm. 02 on Wash & Shave* eli shampoo, partavaahto ja pesuvoide. 07 Cleansing Spray & Deo* pitää sisällään sekä käsidesin, deodorantin että pesunesteen. 09 Miscellar Water for Face & Eyes* on misellivesi meikin puhdistukseen.
Voh noin 10 e


Käsivoide on lähes elämän eliksiiriä, sillä niitä on aina mukana, joka paikassa ja kaikkialla. Skin Treatin Deep Hydrating Hand Cream* on hyväntuoksuinen kevyt ja miellyttävä käsivoide. Tämä on hyvä koko, 50 ml, ja sitä voi käsien lisäksi sipaista myös kropalle jos haluaa pärjätä matkalla vain yhdellä.
Voh 4,90 e



Islantilaisella Bio Effectillä on luksukas ratkaisu lyhyen reissun tarpeisiin. Innovatiivinen ja tieteellinen ihonhoitosarja sisältää kasviperäisiä, iholle luonnollisia ihosolun kasvutekijöitä. Tehokkaan sarjan On-the-go Essentials matkapakkauksessa on 5 - 30 ml kokoiset puhdistus, päivävoideseerumi, iltaseerumi sekä kuorinta.
Voh 67 e




Ecotoolsilla on minikokoinen meikkisivellinsetti, jonka kanssa pärjää kesämeikin teossa. Ne menevät sisäkkäin ja vievät näin vain vähän tilaa laukussa.
Voh 18,90



Ja sitten se unelmani. Olen aina unelmoinut, että alkaisin tekemään travel journal -vihkoa matkalla. Olen ostanut taiteilijankyniä reissuilta, ja monenlaisia aiheeseen sopivia vihkojakin olen hankkinut. Ainut ongelma on se, etten osaa piirtää riittävän hyvin - tai sellaisella tyylillä, mikä kelpaisi itselleni. Keräilen Pinterestistä inspiraatiokuvia milloin mistäkin aiheesta ja haikailen, että jonain päivänä ehkä oppisin. Oletteko te hurahtaneet näihin, tai jopa tehneet? 
Malagan kaupungista tehty piirroskirja on aivan mielettömän ihana - ostin sen siksi, että olisi ihana käydä kuvaamassa samoja paikkoja... 

Kuva: Pinterest



Reissu-unelmistani kirjoitin keväällä ja juttu löytyy täältä, jos haluat käydä katsomassa niitä. 
Minkälaisia unelmia teillä on matkoihin, paikkoihin tai lomailuun liittyen?

Maarit

*pr-näyte

10 kommenttia:

  1. Olipa paljon ihania vinkkejä :) Itse oon huono kosmetiikan suhteen ja ostelen aina niitä samoja helppoja markettituotteita... Pitäisi ehkä joskus tehdä parannus :D

    Matkailun suhteen haaveilen erityisesti Firenzestä (kaikki ne sillat, taidemuseot ja vanhat rakennukset) tai jostain ihanasta viinitilamatkasta Espanjaan/Italiaan. Tai jos oikein kauas voisi lähteä, niin New York tai Australia olisi upea nähdä.

    Aurinkoa ja kesäiloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakelen täällä hyväksi havaittuja vinkkejä, jospa niistä jokin tuntuisi sopivalta :)
      Olen käynyt pari kertaa Firenzessä pikaisesti ja nähnyt sen vain pintapuolisesti, mutta sen verran että se on niin ihana kaupunki. Pienen oloinen, täynnä historiaa, se joki - ja jossain ihanassa puutarhassakin käytiin, joen 'toisella' rannalla. Jäi kiva muistijälki...
      Nyt helpottaa helle - minulle sopii se! Ihania kesäpäiviä :)

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä taas. Ostin samanlaisia naamionapeja Mujilta, ne ovat käteviä omien naamioiden tekemisiin.

    Tälä reissulla suosikkeja ovat olleet naamiot illalla auringon jälkeen, palasaippua ja -hoitoaine, after sun-voide, lähikaupsta ostamani puuterideo (tosin nikään ei t unnu estävän koko kropan hikoilua) näissä lukemissa ja kosteudessa) sekä Japanissa erilaisten mainosten kanssa jaetut pikku froteepyyhkeet. Yhtä käytän pesulappuna, toinen kulkee kassissa hien pyyhkimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niitä on Mujillakin! Voi että, en ole päässyt käymään moneen vuoteen siellä, mutta eikös ne avaa Suomeen ison liikkeen nyt syksyllä...?
      Koko kropan hikoilun hillitsemiseen on hyvä Dr Hauschkan silkkipuuteri; sekään ei tosin estä mutta toimii talkin tavoin ja estää kosteuden tunteen. Palasaippua-idiksen sainkin sinulta - pitää hommata se jostain kokeeksi.
      Näin ensimmäisen kerran niitä pieniä froteepyyhkeitä Premiere Vision -messuilla just japanilaisilla, kuivasivat niihin käsiään wc:ssä - sen jälkeen ositn itsekin :)

      Ihanaa lomailua sinne Ko Samuille!

      Poista
  3. Tällä hetkellä haaveilen reissusta anoppilaan Marokon Casablancaan, en ole nyt useampaan vuoteen päässyt sinne käymään.
    Mukana minulla on aina maitohappobakteereita, kosteuspyyhkeitä, aurinkopuuteria ja paljon erilaisia rasvapurkkeja :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on anoppila Marokossa! Olen kuullut Casablancasta niin paljon, ja Marokin ihanat värit, arkkitehtuuri, ruoka - niin houkuttelevaa :) Toivottavasti haaveesi toteutuu!

      Aurinkoa uuteen viikkoon Outi! <3

      Poista
  4. Travel Journal - mikä ihana idea! Rohkeasti vaan piirtämään ja eihän niitä kuvia tarvitse näyttää muille jos ei halua. Ihania ja tarpeellisia vinkkejä taas. 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen piirtänytkin jotain matkoilla, mutta ei tosiaan julkaisukelpoista. Silti en luovuta, vihot ja kynät aina mukana :)

      Poista
  5. Mieletön idea tuo pesukinnas, ensikerralla lähtee täälläkin mukaan. Otan aina reissuun mukaan mininäytteitä, niillä pärjää pitkälle. Joulukuun kosmekalenterien luukut ovat reissuilla ankarassa käytössä. :)

    Ihanaa heinäkuun viimeistä viikkoa Maarit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tästä näkee tämän rakkauteni arkea ja käytännöllisyyttä kohtaan. Kalenterien pikkukoot onkin erinomaisia just matkoilla - ja on jännää miten yhtäkkiä kaikki alkoivat tekemään niitä!

      Mukavaa kotiinpaluuta ja kivaa viikkoa Tiia! 😘

      Poista