sunnuntai 15. syyskuuta 2019

(Ihan)uudet - matkakosmetiikan huiput Palman reissulla


* sisältää pr-näytteitä

Palma on koettu ja hermojaraastavasta paluulennostakin selvitty - ja univelkakin alkaa olla jo taputeltu. Kuvasin matkakosmetiikkajutun jo ennen reissua, mutta tämä on jäänyt kirjoittamatta, kun pyörähdin vielä Saarenmaallakin viime viikonloppuna ennen Palmaa. Nyt on näiden matkojen myötä kyllä taas niin hyvin konkretisoitunut kätevän ja toimivan kosmetiikan tarve. En ota mukaan mitään hoitotuotteita 'kaiken varalta' -periaatteella ja nyt otin mukaan sellaisia mitkä kävivät myös äidilleni. Olimme liikkeellä käsimatkatavaroilla, joten mukana oli vain olennaisimmat - ja tässä niistä kauden ihanuudet.




Physicians Formulan aurinkoisen oranssi Vitamin Shot Heleyttävä Vitamiinishotti* (18.90 e) oli erinomainen kuumuudessa. C ja B3 -vitamiineja sisältävä kevyen geelimäinen neste oli raikastavan virkistävä, ikään kuin hoitoveden ja seerumin yhdistelmä. Laitoimme sitä aamulla puhtaalle iholle ja sen jälkeen riitti pelkkä aurinkosuoja päiväksi. Ja illalla ennen hoitoöljyä. Physicians Formulalla on paljon kiinnostavia tuotteita, sekä meikkejä että ihonhoitoa ja lompakko kiittää kohtuullisesta hintatasosta.




Ehkä kaikkein ohuin ja ihanin korkean suojakertoimen aurinkosuoja, mitä olen koskaan kokeillut, on tämä Darphinin Intral Environmental Lightweight Shield SPF50* (n. 61 e), minkä sain lehdistötilaisuudessa. Se on lähes nestemäisen juoksevaa ja ihonvärinen neste sulautuu täydellisesti ihoon - eikä jää yhtään valkoista tai sinertävää pintaa, mikä on monien vastaavien ongelmana. Tämä on huippuhyvä! Suoja perustuu 100 % mineraalisuojaan, joka suojaa myös ympäristön aiheuttamilta haitoilta, mitkä saattavat aiheuttaa punoitusta ja ärsytystä. Olimme 3 päivää ulkona helteisessä auringossa, eikä iholleni tullut lainkaan punoitusta, ei edes ruusufinnialueille. Pakkaus on pieni ja litteä muovipullo 30 ml, joten kokonsakin puolesta sopii erinomaisesti matkalle.




Olen kirjoittanut aiemminkin Elizabeth Ardenin Ceramide-klassikkokapseleista ja nyt meillä oli mukana silmien ympärille tarkoitettuja Daily Youth Restoring Eye -kapseleita. Käytän muuten monien pienten juttujen pakkaamiseen Mujin pieniä matkamuovirasioita ja näitäkin otin mukaan meille vain neljän illan määrän. Keramidiseerumit kosteuttavat ja vahvistavat silmien ympärysihoa. Ne ovat miellyttävällä tavalla kevyen öljyisiä, mutta imeytyvät välittömästi ihoon eivätkä turvota luomia yhtään. Niissä ei ole hajusteita ja pakkaus on biohajoava. Ei tarvittu erikseen silmänympärysvoidetta, sillä kun näitä laittoi illalla, iho oli aamulla pehmeä eikä vesipesukaan kuivattanut. Seerumi on varsin riittoisaa ja jos malttaa jättää kapselin odottamaan aamua, siitä saa puristettua vielä pisarat aamulla.
Pakkauksessa on 60 kpl ja hinta n. 70 e.




Öljy kuuluu niihin, mitä on aina mukana matkoilla. Parhaita ovat monikäyttöljyt, mitkä sopivat moneen käyttötarkoitukseen. Balm You Moringaöljy* on puhdistava öljy, vain yhtä raaka-ainetta sisältävä: puhdasta moringaöljyä. Siinä ei ole säilöntäaineita, väriaineita eikä hajustetta ja se on täysin vegaaninen. Tätä voi käyttää mainiosti myös kuivaan päänahkaan. Öljy sopii hyvin myös seka- ja rasvoittuvalle iholle ja Palman kuumudessa se toimi erinomaisena yövoiteena, jota taputeltiin seerumin jälkeen. Tätä on myynnissä luontaiskaupoissa ja hoitoloissa, 20 ml n. 22-27 e.




Minulla on menossa jo toinen Ardenin FourEver Bronzer poskipuna-bronzer* (n. 46 e) -rasia, sillä käytän tätä paljon myös kotona. Kätevässä rasiassa on täydelliset bronzer-sävyt ja ihanan heleä pinkki poskipunasävy, tämän rasian sävy on Medium 01. Aiemmin käyttämässäni (Deep 02) oli oranssinkorallinen sävy, ja se oli ihana päivettyneellä iholla.
Vaalein sävy jää yleensä käyttämättä, sillä en harrasta juurikaan highlightereiden käyttöä, koska niissä on minulle liikaa helmiäistä, mutta muut kolme ovat käytössä päivittäin.




Oli niin pakko laittaa äidin kuva tähän vielä lopuksi, sillä hänkin nautti niin paljon tästä matkastamme. Meikkasin äidin aina aamuisin, niin että kehtasi lähteä Palman kujille. Tämä oli siis äidin oma kommentti ❤️

Maarit

13 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis äitisi on, ihanaa että pystytte nauttimaan yhdessä tekemisestä kun olette molemmat eläkkeellä, onnekkaat te! :) <3

    Itse olen 48-vuotias, äiti 68 v., mutta työvuosia edessä varmasti vielä 20 joten saa nähdä miten meidän siinä suhteessa käy, ehdimmekö nauttia eläkkeellä olosta yhdessä. Mutta onneksi pystytään pieniä matkairtiottoja ottamaan nytkin, yleensä tosin neljän sukupolven kesken eikä kahdestaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle! Äitisikin on vielä tosi nuori ja ihanaa, jos matkaatte koko porukalla, se on lapsenlapsillekin tärkeää yhdessäoloa! Mekin olemme reissanneet neljän sukupolven kera, äidin, tyttären ja hänen lastensa kanssa ja nekin matkat ovat niin mukavaa - ja ainutlaatuista - yhdessäoloa.
      Ihanaa syksyä sinulle ❤️

      Poista
  2. Ihana kuva äidistä! Siitä huokuu hyvänolon tunne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli hyväntuulen ja kivojen jutusteluhetkien täyttämä 🥰

      Poista
  3. Äitisi on niin tyylikäs leidi👌🏻

    Pienet matkapullot ja -rasiat ovat käteviä. Matkoilla kokeilen usein jotain uutuuksiakin kun ihoni ei onneksi yleensä reagoi negatiivisesti uusiin tuotteisiin. Tietysti tärkeimmät luottotuotteet ovat myös mukana matkakoossa tai pikku rasiaan laitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti on <3
      Sama juttu minulla, vaikka on tämä ruusufinni, mutta se äityykin pahiten kuumasta, sekä saunasta että auringosta. Onneksi Muji tulee Suomeen, silllä sieltä on löytyneet parhaat makarasiat! Sulla onkin ollut kivoja ideoita Aasian matkoilta :)

      Poista
  4. Upea, upea äiti!!
    Tuo Intralin voide kuulostaa houkuttelevalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon - äiti on niin hyväkuntoinen ja virkeä, vaikka ikää on jo 87! <3
      Minullakin on ollut ja on todella hyviä aurinkosuojia, mutta niin vain aina löytyy jotain uutta. Näitähän saa nyt myös Sokoksilta ja Emotioneista, joten voit jos mahdollista, käydä itse kokeilemassa sitä koostumusta - uskon että ihastut :)

      Poista
  5. No nyt tiedän mistä sinä olet kauneutesi perinyt. Kaksi kaunista ollut matkoilla.
    Minähän olin pitkään öljyjä vastaa, kuvittelin,että ne eivät missään nimessä sovi minulle. Nyt en voisi olla ilman niitä! Näin ne mielipiteet muuttuu ja niin muuttuu myös ihokin :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi ihana, kiitos niin paljon!
      Osuit naulan kantaan, sillä niin muuttuu ihokin kun tulee vuosia lisää. Öljyjä on niin monenlaisia ja myös rasvoittuvalle ihollekin löytyy omansa. Olen aina sanonutkin, että jos pitäisi valita yksi - niin se olisi öljy!
      Syysiloa Outi <3

      Poista
  6. Upea äiti sinulle, kyllä ihminen voi vanhentua kauniisti ja säilyttää tyylin ♥
    Mä olen käyttänyt Darphinia koko kesän, aivan fantastinen voide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että juuri tuo tyyli on se juttu - äiti ei ole halunnut mummoontua, niinkuin itse aina sanoo pilke silmäkulmassa :)
      Darphin on <3

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista