lauantai 2. marraskuuta 2019

Darphin - luonnollisuutta ja ylellisyyttä + ARVONTA



Kaupallinen yhteistyö / Darphin 

Niin mielelläni istuisin tuolla siemailemassa café crèmeä. Pariisissa. Vaikka terästuolit tuntuisivat vähän viileiltä ja koviltakin, niin se ei haittaisi, sillä olisin juuri tullut kasvohoidosta mieli raukeana, iho pehmeänä ja ihanalta tuoksuen.
Eikös se ole niin, että kun oikein kovasti toivoo, niin toive voi toteutua?



Nyt täytyy kuitenkin ottaa muutama steppi taaksepäin ja palataan Ranskasta kesään, ja Suomeen.  Darphin järjesti elokuussa Gumbostrandissa tilaisuuden (juttu siitä täällä), missä valloittavan naisellinen ja niin ranskalainen kouluttaja Chantal Reeves perehdytti meidät Darphinin syntyyn, historiaan ja tuotefilosofiaan.
Kun Pierre Darphin kehitti sarjan, hän ymmärsi ettei naisen kauneudessa ollut kysymys vain siitä miltä iho näytti vaan siitä miltä hänestä tuntui. Ja siinä on tuoksuilla, tunnelmalla ja fiiliksellä iso merkitys. Tämä oivallus oli pohjana kun hän kehitti aromaterapian ja siitä muodostui koko Darphin-sarjan sydän. Vuonna 1958 Pierre Darphin perusti ensimmäisen L'Institut Darphin -kauneushoitolansa Pariisiin. Kasviuutteet ja eteeriset öljyt yhdistettynä huipputeknologiaan ovat sarjan puhtainta ydintä - edelleen. Kaikki hoidot suunnitellaan aina yksilöllisesti huolellisen ihokartoituksen mukaisesti.


Kävin menneellä viikolla Salon Harmonyssä hellivässä kasvohoidossa. Kuten Darphinin konseptiin kuuluu, Satu Grönberg analysoi aluksi ihoni tutkimalla ja keskustellen. Ihossani on tapahtunut selvä muutos viime vuosina, siitä on tullut herkempi ja kuten olen usein kirjoittanutkin, myös rosacea ja couperosa ovat ihossani vahvasti läsnä, samoin sinnikäs ruusufinni ilmoittaa olemassaolostaan tuon tuosta. Niistä ei taida päästä eroon enää koskaan, mutta niiden pahenemista ja ilmaantumista voidaan hillitä. Diagnoosi oli herkkä ja couperoottinen iho. Ei yllätys, mutta niin ilmeinen ja nytpä tiedän entistä paremmin miten siihen tulee suhtautua. Satu toi esille myös sen, ettei elvyttävät tai lifting-tyyppiset tuotteet ole parhaimpia näiden ongelmien kanssa painiville. Sen sijaan rauhoittavat ja kaikki mikä on suunnattu herkälle iholle, ovat suositeltavia.

Ihoni oli myös kosteusköyhä - olen kyllä näin jälkeenpäin ajatellen huomannutkin sen, sellaisen aavistuksenomaisen kiristävän tunteen.


Hoitoni eteni näin:

1. Iho puhdistettiin hemmottelevalla Aromatic Cleansing Balmilla. Se on purkissa oleva aromaterapeuttinen puhdistusbalsami, joka muuttuu veden kanssa käytettynä maitomaiseksi emulsioksi. Monet eteeriset öljyt tekevät puhdistuksesta ylellisen tuntuisen ja jättävät pehmeän tunteen iholle, ja ne myös neutraloivat veden kuivattavaa vaikutusta. Loistava tuote aikuiselle iholle.

2. Kasvovesi oli Intral Toner, joka on täydellinen tuote kosteusköyhälle ja punoitukseen taipuvalle iholleni. Sitä voi käyttää kotona myös silmäkompressina ja olikin silmilläni hoidon ajan. Sen tuoksu on ihan parasta mitä voi olla!
Tiesittekö muuten, että kasvoveden käyttö on tärkeää siksikin, että se auttaa tutkimusten mukaan voiteen imeytymistä - se ei siis ole missään nimessä pelkästään puhdistusaineen viimeistelijä.


3. Ihoni kuorittiin Mild Aroma Peeling -rakeettomalla entsyymikuorinnalla. Herkkäkin iho tarvitsee kuorintaa kuolleen ihosolukon poistamiseen ja se tehdään aina ilman rakeita.

4. Sen jälkeen iholle levitettiin Intral Seerumi, joka rauhoittaa punoitusta sekä ihon ärsytysreaktioita. Se toimii erinomaisesti myös rosacea -iholle ja Sadun mukaan moni asiakas on saanut tällä ihonsa rauhoitettua. Seerumi on hoitotuotteista se tehokkain ja tiivistetyin, ja siitä on hyvä aloittaa, kun miettii mistä aloittaisi oman ihon rauhoittamisen ongelmatilanteessa.
Seerumin jälkeen iholle paineltiin digitopress -tekniikalla käsin rauhoittava ja vahvistava kamomillaöljy, orgaaninen Chamomille Aromatic Care.


5. Kasvojen iholle Satu päätyi tekemään perinteisen hieronnan sijaan lymfa-hieronnan, koska se sopii paremmin herkälle ja rosacea -iholle. Se on kevyttä pumppaavaa hierontaa, jonka tarkoituksena on parantaa nestekiertoa ja sitä kautta myös vahvistaa ihoa. Tähän käytettiin Intral Soothing -voidetta, missä ei ole hajusteita eikä väriaineita ja on juuri sopiva voide ärtyneelle ja herkälle iholle. 
Järkyttävän jumissa olleille hartioille tehtiin Darphinin deep massage -hieronta, millä saatiin jännitystä laukaistua sekä veri kiertämään paremmin.

6. Sen jälkeen oli superkosteuttavan Hydrating Kiwi Mask -naamion vuoro. Naamion päälle laitettiin harso ja päälle vielä geelimäinen Hydrating Vitalmask, joka on erittäin kosteuttava 'hedelmäsmoothie' kasvoille. Se on leväpohjainen naamio jonka tarkoituksena on tehostaa kosteusnaamion imeytymistä. Se myös supistaa mahdollisia huokosia ja ryhdistää ihoa sekä tasoittaa ihon sävyä.


7. Hoito päätettiin Intral seerumiin ja sen päälle levitettiin kevyen sävyn antava, erittäin ohut hajusteeton Intral Shield SPF50 voide. Se on täydellinen suoja aurinkoon punoittavalle iholle ja tämän otan mukaani myös tulevalle matkalle.

Intral Redness Relief Soothing Seerumi


Voin sanoa, että kun loikoilin hoitopedillä rauhoittavaa mood-musiikkia kuunnellen,  hoitokokemus oli superrentouttava. Ihollani lepäsi mieto, mutta lempeän ihana aromaattinen tuoksu ja olo oli auvoinen.

Osa hoidossa käytetyistä tuotteista on vain ammattikäyttöön tarkoitettuja ja sain kotikäyttöön juuri omalle iholleni sopivat ratkaisut.

Darphinin hoitofilosofian mukaan puhdistuksen jälkeen iholle levitetään illalla aina ensin seerumi, sen jälkeen öljy mikä sitoo seerumin sekä antaa iholle sen tarvitsemia ravinteita, ja sitten voide. Öljyksi suositeltiin Intralin 8-flower Nectar.

Purkissa oleva, teepuun ja salvian eteerisiä öljyjä sisältävä Aromatic Purifying Balm on minulle suositeltu yöhoito, jota käytetään 3 kertaa viikossa virkistämään sekä puhdistamaan epäpuhdasta ihoa.

Aamuisin seerumin jälkeen tulee suojaava voide, Intral Soothing Cream ja mikäli oleilee auringossa, Intral Shield SPF50.

Intral 8-flower Nectar

Intral De-puffing Anti-oxidant Eye Cream

Aromatic Purifying Balm


Suosittelen kyllä kaikille, joilla on jonkinlaisia ongelmia ihon kanssa - etenkin samoja mitä itselläni on - käymään kasvohoidossa, niin että saa varman tiedon oman ihon tilanteesta. Sen jälkeen on niin paljon helpompaa hankkia oikenlaisia tuotteita eikä tarvitse pähkäillä itse kaupassa tuhansien purkkien äärellä, mitä pitäisi hankkia.


Darphin on nykyään myynnissä hoitoloiden lisäksi Sokoksilla ja Emotioneissa.

Darphinin kuvissa esiintyvän ihastuttavan akvarellikuvion takana on palkittu 'kasvitaiteilija' Carolyn Jenkins - näistä tulee niin mieleen Monet'n puutarha Givernyssä, Pariisin lähellä. 
Ehkäpä vielä jonain päivänä astun sisään tuosta Darphinin salongin ovesta ja istahdan sitten cafe-tuoleille aistimaan Pariisin ilmapiiriä...

Ja nyt kannattaa lukea vielä loppuun ja osallistua arvontaan - siellä on aivan ihana palkinto odottamassa...



Arvonta

Voit voittaa itsellesi kuvassa olevan aikuiselle sopivasta Intral-sarjasta Redness Relief Soothing seerumin sekä Redness Relief Recovery voiteen. Molemmat sopivat herkästi punoittavalle ja herkälle iholle. Voittaja saa myös kuvan meikkilaukun, ihanan kukkakuvioisen korttikotelon sekä tilavan ostoskassin. Palkinnossa tuotteiden arvo on n. 130 e.

Voit osallistua kilpailuun kommentoimalla alle jotain ajankohtaista liittyen omaan ihoosi tai kauneudenhoitotottumuksiisi. Voit myös kysyä jotain Darphin-sarjasta - yritän vastata tietämykseni mukaan tai sitten kysyn Darphinin asiantuntijoilta.

Lisää mukaan yhteystietosi eli sähköpostiosoitteesi etenkin jos vastaat anonyyminä, että saan sinuun yhteyden jos onni osuu kohdallesi. Ellet halua julkaista meiliosoitettasi, sinulla on mahdollisuus osallistua niin, että lähetät meiliosoitteesi sähköpostiini: sopusointuja@gmail.com. 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy lauantai-iltana 9.11. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja tähän blogipostaukseen seuraavana päivänä.  Palkinto lähetetään suoraan Darphinilta.

Paljon onnea arvontaan!

Arvonta suoritettu:

Tämän ihanan palkinnoin voitti klaara49@luukku.com. Paljon onnea! Lähetän sinulle meiliä...
Kiitos kaikille osallistujille - oli mukava lukea kommenttejanne.

Lämmin kiitos Darphinille tästä yhteistyöstä ja Sadulle ihastuttavasta hoidosta 💚 

Maarit




107 kommenttia:

  1. Ihoni muuttuu erityisen herkäksi syksyisin kun ilma kylmenee. Esiintyy punoitusta ja kuivuutta. Ylellisiltä vaikuttaa nämä tuotteet. jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmyys ja kuiva sisäilma ovat niin kova haaste iholle. Itse lisään
      öljyjen ja kosteuden määrää, mikä helpottaa selvästi.

      Poista
  2. Mulla on talvisin helposti punoittava, hilseilevä ja kuiva iho. Darphin kuulostaa ylelliseltä ja laadukkaalta. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  3. Kasvohoidossa täytyis käydä ,ihoni kuivuu paljon varsinkin talvella. Nämä tuotteet on hienon kuuluisia ja hyviä.Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvohoito on hyvä ensiapu, josta on hyvä jatkaa ihon hoitamista kotona :)

      Poista
  4. Öljyhoitoja ja naamioita käytän selkeästi enemmän syksyisin ja talvisin kuin kesäisin. Ihoni tuntuu tarvitsevan kaiken syväkosteuttavan hoidon mitä saatavilla on. Intral Redness Relief Soothing Seerumi vaikuttaa hyvältä tuotteelta <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ja myös säännöllinen kuorinta ovat parasta ihon talviajan hoitoa.
      Seerumi on <3

      Poista
  5. Oliko tämä tuotesarja millaisen tuoksuinen?
    Osallistun arvontaan samalla.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Intralin tuoksu on hennon kukkainen, aavistuksen makea - kaikenkaikkiaan hyvin lempeä sanoisin.

      Poista
  6. Olen hoitanut ihoani säännöllisesti ihan nuoresta saakka. Murrosiän finni-ihosta jäi sellaiset traumat, että koetan nyt tehdä kaikkeni oman ihoni teen ja opasta samaan myös 12-vuotiasta esikoistani, jolla alkaa selvästi olla jo ihossa epäpuhtauksia ja nyt talven tulle myös kuivuutta - kuin myös minulla! Hoidan ihoani niin seerumeilla kuin öljyilläkin ja ehdottomasti pitää muistaa suojakerroin 50 keväästä syksyyn. Punaisuuttakin löytyy eli mielelläni kokeilisin näitä tuotteita. Darphinia en ole muistini mukaan edes näytteistä kokeillut, vaikka sarja nimenä itselleni onkin tuttu.

    tarja_72@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kokemuksesi on varmasti hyvä apu nuorta neuvoessasi. Epäpuhdasta ihoa hoidetaan usein liian vahvoilla ja kuivattavilla hoitotuotteilla, kun ihon kaipaa monesti kosteutta - ja joskus jopa öljyäkin. Darphinilla on Intral-sarjassa ihana, todella ohut SPF50 voide, mikä minulla on nytkin käytössä matkalla...

      Poista
  7. Tämä on ihana sarja, käytän tätä! Kiva oli kuulla tuotteista jota en käytä. Sopii hyvin couperosa iholleni.
    teija.franck@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Itselläni aika herkkä iho.en ole kuullut kyseisestä sarjasta ollenkaan. Mukaan tuotearvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kuiva, punoittava, herkkä iho ympäri vuoden.
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti vaikea löytää sopivia tuotteita, kun ei uskalla kovin helposti kokeilla uusia.
      Mitä olen itse oppinut, on herkän ihon tuotteet; riittävästi kosteutta ja sopivasti myös rasvaakin...

      Poista
  10. Ihoni on myös couperosaan taipuvainen olisi ihana kokeilla näitä tuotteita
    Maarit.leiding@elisanet.fi

    VastaaPoista
  11. Hyvältä kuulostaa tuotteet! :) Ihoni kuivaa etenkin talvella kovasti.
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin moni kertoo samaa; kuiva sisäilma ja pakkanen tai kylmä ulkona - se on iholle todella kova haaste.

      Poista
  12. Etenkin talvisin iho on erityisen kuiva ja olisi kiva testailla näitä tuotteita.
    hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkki kuivalle iholle: kasvovesi tai hoitovesi, mitkä nyt ovat niin suosittuja, antavat kivasti lisäkosteutta iholle. Niitä voi taputella puhtaalle iholle ennen voidetta vaikka useita kerroksia.

      Poista
  13. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Olen muutaman kerran käynyt kauneushoitolassa,jossa käytetään Darphin-tuotesarjaa. Ihanaa luksusta ja hemmottelua aikuisen naisen iholle! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sitten tiedätkin ja tunnetkin niiden hellivän aromaterapian ja ihanan tuoksumaailman!
      Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle!

      Poista
  14. Herkkä iho reagoi sekä kesään että talveen punoittamalla, kiinnostaisi kokeilla näitä tuotteita:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  15. Kun luin sinulle tehtyä ihoanalyysiä, oli se kuin minun ihoanalyysini. Minun pitää olla hyvin tarkka, mitä kasvoilleni levitän tai muuten iho reagoi heti. Darphin on minulle tuttu nimenä, muutten ole koskaan kokeillut. Jospa nyt pääsisin kokeilemaan!

    VastaaPoista
  16. Oli kesä tai talvi, niin iho kuivuu ja reagoi. Onneksi sitä saa parempaan kuntoon sisäisen ja ulkoisen kosteutuksen avulla.

    Tää palkinto vaikuttais omalle iholle sopivalle ja mielelläni kokeilisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Huomaan ihossa sekä huulten kuivumista heti, kun veden riittävä juonti on unohtunut.

      Poista
  17. Darphin ei ole oikein nimenäkään tuttu, niin mielelläni kokeilisin. Ihoni on aina ollut herkkä ja kuiva, nyt vanhemmiten ongelma on vain korostunut.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darphinilla on tämän herkän ihon Intralin lisäksi monia linjoja ihon erilaisiin tarpeisiin - mutta uskon, että tämä linja olisi ratkaisu sinulle; meillä on niin samanlaiset tilanteet.

      Poista
  18. Mukana arvonnassa:) Omasta ihosta huomaa jo nyt sään muuttumisen. Hoitonesteellä olen saanut pintakuivuuden pois.
    Nimenä tuttu sarja, mutta en ole käyttänyt.
    pia.joensuu1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot lämpötilaerot piinaavat meitä pohjoisen naisia talviaikaan, sille emme voi mitään. Hoitoneste on muuten ihan superjuttu, olen kuullut niin monelta taholta että se hoitaa kuivuutta tavattoman hyvin. Jatketaan nesteytystä :)

      Poista
  19. Mukana arvonnassa sillä syksy ja talvi aiheuttavat ihon kuivuuden ja herkkyyden lisääntymisen.
    - Seijahannele

    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olisivatkin niin oivia kuivan ja herkän ihon hillitsijöitä :)

      Poista
  20. Taas syksyn tultua ja ilmojen viilettyä iho kuivuu huomattavasti enemmän kuin kesällä. Joka vuosi käy ihan samalla tavalla, mutta jotenkin se ero vaan yllättää. Kesällä käyttämäni tuotteet eivät riitä enää laisinkaan kosteuttamaan ihoa talvella.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän leveysasteilla on tärkeää vaihtaa talvikaudeksi tuotteita: enemmän kosteutta ja tuhdimpia tuotteita, sekä öljyä.

      Poista
  21. Tämä kirjoitus kyllä houkuttaa käymään kasvohoidossa pitkästä aikaa. Olisi myös ihana tutustua näihin Darphinin laadukkaisiin tuotteisiin. Olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköposti unohtui, pirmar2012@gmail.com

      Poista
    2. Kasvohoito tekee niin hyvää ja se on myös kylmän kauden alkaessa tarpeen, ihon 'perushuolto' ja valmistaminen
      viileisiin ilmoihin. Jos ei sinne asti pääse, kuorinta ja naamio kotona auttavat jo paljon.

      Poista
  22. Ihoni huutaisi hyviä tuotteita apuun.. Mukaan arvontaan siis! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana postaus Maarit <3 Olen tutustunut opiskeluaikoinani kyseiseen sarjaan ja voi alleviivata tämän ihanuuden ja tehokkuuden. Rakastan muuten öljyjä ja kasvohoitoja, toisaalta kukapa ei kasvohoidoista nauttisi<3 Ihanaa arjen luksusta. Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina <3
      Öljyt ovat minunkin mielestäni yksiä parhaita ja ihanimman tuntuisia ihon hellijöitä ja viimeistään talven ja kylmien
      saapuessa iho vaatii niitä.
      Kivaa iltaa sinne <3

      Poista
  24. Darphin on vain nimenä tuttu eli en ole koskaan kokeillut. Oma ihoni on punatukkaisen herkkä iho, joten seerumi ja voide kuulostaa erittäin sopivilta joten mielelläni mukana arvonnassa ��

    suonpera.m@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä olisikin oiva tilaisuus päästä kokeilemaan näitä ihanuuksia - toivotaan arpaonnea <3

      Poista
  25. Kasvohoidot ovat kyllä ihanan hemmottelevia ja alkaisin ollakin jo taas aika käydä.
    Darphinin tuotteet on ihan luksusta iholle ♥

    maicunblogi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoidot tekevät niin hyvää ja myös innostavat aina hoitamaan paremmin kotonakin...

      Poista
  26. Aromaterapia on ihana ja voimallinen hoitokeino. Haluaisin päästä tutustumaan näihin tuotteisiin. Iän myötä iho kaipaa ja ansaitsee parasta mahdollista hoitoa. virpipauliina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä kanssasi - rypyt eivät häviä, mutta hoidetun ihon näkee :)

      Poista
  27. Ihoni ei onneksi ole kovin herkkä, mutta varsinkin näin talven kynnyksellä huomaan ihoni näyttävän sameammalta ja siinä olevan kuivia läikkiä. Kesän keveämmät tuotteet eivät tunnu enää riittävän.

    lumolifestyle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entsyymikuorinta voisi olla hyvä pika-apu sameuden ja kuivan pinnan poistamiseen, ja sitten pehmentävä ja kosteuttava naamio <3

      Poista
  28. Syksyn tuulet ja asunnon lämmitys kuivattavat jo muutenkin sädehoitojen kuivattanutta ihoani. Täytyisi käydä taas kasvohoidossa, joissa yleensä saa aina vinkkejä hoitotuotteisiin. Ihana arvonta sinulla, mukana ehdottomasti.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensin tulee mieleeni hoitovedet, mitä voi taputella aamuisin puhtaalle iholle - ne antavat kivasti lisäkosteutta. Monet ovat huomanneet niiden tehoavan toden teolla voiteiden alla. Darphinin Intral -kasvovesikin toimii siinä asiassa mainiosti, kaadan sitä kämmenkuppiin ja siitä 'kaappaan' sormenpäihin ja taputtelen ja läpsyttelen iholle. Joskus parikin kerrosta.

      Poista
  29. Minun ihoni on herkkä, kuivaa näin talvella ja punoittaa hieman paikoitellen, tämä sarja voisi olla sopiva joten mukaan arvontaan.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sarjassa on myös erinomainen voide punoittavalle iholle, Redness Relief Recovery Cream. Se rauhoittaa punoittavaa ihoa ja auttaa neutraloimaan myös couperosaa.

      Poista
  30. Mukana arvonnassa :) Mun iho alkaa näin 45 iässä osoittaa kaikenlaisia kiukuttelun merkkejä. Iho kuivuu ja kiristelee, mutta mulla on myös näppylöitä ja iho on selvästi herkistynyt takavuosista. Olen uusinut hoitotuotteita kohti herkän ihon tuotteita ja joitain ok tuotteita olen löytänytkin :)
    tuula_ronumaki@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekeekin ihon hoitamisesta vaikeampaa, kun se on sekä kuivan tuntuinen että näppylöitä ilmaantuu. Itselleni suositeltiin näppyläkohtiin Intralin Purifying Balmia, vaikka ihoni on kuiva, sillä se rauhoittaa näppyläkohtia.

      Poista
  31. Ihoni on herkkä, joten tuotteet voisivat hyvinkin sopia omalle iholleni. Talvella ihoni kuivuu aina entisestään, joten kunnon kosteutusta kaivattaisiin.

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteutus onkin elintärkeä talvi-iholle, sekä ihan rasvaisemmat voiteet ja öljyt.

      Poista
  32. Oma ihoni on tähän aikaan tosi kuiva ja kaipaa kosteutusta.

    kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kävin testaamassa tuotteet perjantaina viime viikolla ja aika ihanilta vaikuttivat ne, jotka testasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Mutta hei, huomasin että sinulta puuttuu meiliosoite - kommentoisitko sen tähän alle tai lähetä meilillä...

      Poista
  34. Ilmojen viiletessä huomaa, että ihokin kaipaa enemmän kosteutusta. Talvella iho kaipaa kosteuttavampia tuotteita, kuin kesällä. Voisikin kokeilla löytyisikö näistä tuotteita sopivan kosteuttavia tuotteita talveksi :)
    elluhh-@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihommekin tarvitsee 'suojavaatteet' eli kunnon kosteus- ja voidesuojan talviaikaan.

      Poista
  35. Darphinin tuotteita olen joskus käyttänyt. Hoidan ihoani säännöllisesti ja tämän arvonnan tuotteet ovat ihania. maritta.vuorela@kotinet.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa kuulla, että panostat ihoosi - sen huomaavat varmasti muutkin :)

      Poista
  36. Herkkänä ruusufinni-ihoisena olisi mukava kokeilla tuotteita.Tämä sarja on uusi minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksia ollaan, minäkin olen kärsinyt jo vuosia ruusufinnistä, mutta se on nyt hyvin hallinnassa onneksi.
      Huomasin, että sinulta puuttuu meiliosoite - voit lähettää sen tähän vastauksena tai meilillä...

      Poista
  37. Nyt kun ilmat on viilentynyt, niin kasvojeni iho on alkanut hilseilemään ja ne tarvitsevat extrakosteutusta. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihon hilseily tuntuu ikävältä ja iho näyttääkin usein samealta; ensiapuna siihen auttaa hellävarainen kuorinta rakeettomalla kuorinnalla.

      Poista
  38. Tämä sarja on kiinnostanut itseäni ja postaus oli taivaallinen.. Itse pidän huolta kuorinnasta, kasvonaamio rutiineista ja hyvästä seerumista. hennapitkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon, olipa ihana kommentti! Ja hoidat ihoasi todella hyvin :)

      Poista
  39. Täytyypä tutustua näihin tuotteisiin. Oma ihoni on joskus taipuvainen punoitukseen ja kuivuuteen.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta vaikka ensin käydä ihan testaamassa kaupassa iholleen tuotteita, niin että tuntee myös niiden tuoksun :)

      Poista
  40. Kuulostaa hyvältä! Itse kuivaan ihooni olen saanut apua talvi-aikaan öljyjen käytöstä ja "läträämällä" kasvovettä. Myös säännöllinen kuorinta auttaa.
    nina.redsven@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvo- tai hoitovesien 'läträäminen' on minunkin suosikkijuttuni. Niillä on aivan käsittämättömän kosteuttava
      vaikutus!

      Poista
  41. Kasvojeni iholla on jo nyt kuivia läiskiä, vaikkei pakkasta ole ollut vielä juuri nimeksikään. Siksi(kin) tällainen yllätyspakkaus olisi ihana saada käyttöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ensiapuna hellävarainen entsyymikuorinta (rakeeton) olisi paikallaan jolloin iho saadaan vastaanottavaiseksi
      muille hoitotuotteille. Kuivat läiskät näkyvät niin ikävästi myös meikissä.

      Poista
  42. Herkkää ja punaista täälläkin - ekat pakkaset muistuttavat taas ihon hoidon tarpeesta.
    Kiitos, kun vinkkasit Sokoksesta - Darphinit sopivat mulle! Mielelläni osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tämä on niin iso asia, että sarjaa saa nykyään muualtakin kuin hoitoloista. Itse ainakin hankin näitä mieluummin kauppareissulla...

      Poista
  43. Kun luen sun postauksia niin se on samalla itseni ravistelua.Arjen pöhinässä ei tule huomioitua omia ja ihon tarpeita.Mullakin puhkesi ruusufinni .Ilmeisesti iän myötä iho herkistyy ja kasvojenhoito rutiinit pitäisi päivittää.Tarkistin että Kotkassa on myös kosmetologi joka käyttää kyseisiä minulle vieraita tuotteita.Jos onnetar ei suosi niin tutustun päätin mennä jokatapauksessa tutustumaan näihin tuoteisiin.

    VastaaPoista
  44. Multakin jäi s-posti antamatta.
    anne-ve@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta palautteestasi! Tämä on ihan parasta kiitosta <3 Mulla on tuosta ruusufinnistä ollut kirjoituksia
      ja ne pitäisi löytyä ihan hyvin ihan hakusanoilla ruusufinni ja sopusointuja. Olen kohta ollut viikon auringossa ja olen laittanut
      joka aamu Intralin SPF50 voidetta kasvoille eikä yhden yhtä finniä tai punoitusta ole vielä ainakaan ilmaantunut. Kotkassakin on Sokos, joten sielläkin pitäisi olla näitä...

      Poista
  45. Ilmojen kylmennettyä iho on alkanut temppuilemaan. Kuivia kohtia on siellä täällä.

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä lämmintä ja ulkona kylmää - se on meidän pohjoismaisten suurin haaste ihonhoidon suhteen.

      Poista
  46. Varsinkin nyt talvisin iho on erittäin kuiva ja punoittaa herkästi. Iho todella tarvitsee hyvää kosteutusta :).

    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kokeilla myös öljyn lisäämistä ihollesi, se on erityisesti talviaikaan mainio lisä iholle, joka tarvitsee sekä 'rasvaa' että kosteutta etenkin kylminä kausina.

      Poista
  47. Mukana arvonnassa, olisi juuri minulle sopivat tuotteet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sopivat hellävaraisina ja rauhoittavina niin monille.

      Poista
  48. mukana arvonnassa tottakai. varsinkin näin talvella ihoni on hurjan haastava (punaisuutta & ruusufinniä). mitkä näistä olisi täsmätuotteita couperosaaan & ruusufinniin? sarja minulle tuntematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusufinni on niin haastava, kun se ottaa nokkiinsa saunan lämmöstä, auringosta että pakkasilmoista. Minulle näistä suositeltiin voiteen alle Intral Seerumia, mistä kirjoitinkin tässä jutussani; se on erinomainen punoituksen rauhoittaja. Lisäksi voiteeksi couperosaan Redness Relief Recovery -voidetta (tuubissa), mikä on kevyesti vihertävä. Jos tarvitsee täyteläisempää voidetta, sen vaihtoehto on purkissa oleva Intral Soothing Cream.
      Jos ruusufinni on ärhäkkä, kannattaa käydä ihotautilääkärillä; käytän itse reseptillä saatavaa Skinoreniä näppylöiden päälle heti niiden ilmaannuttua ja ne lähtevät kuivumaan välittömästi.
      Toivottavasti saat apua tähän häiritsevään ongelmaan!

      Poista
  49. Olisi oikein täsmäisku iholle näin talven pakkasten alkaessa.

    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmäiskuja tarvitaan, niin haastava on Suomen talvi iholle!

      Poista
  50. Kiinnostaisi kuulla mitkä tuotteet Darphinilta sopisivat hyvin kuivalle iholle? Se kun on minun riesanani talvisin.
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän linkin takaa löytyy juuri talvi-iholle sopivat kosteuttajat:

      https://www.darphin.fi/kylma-pimea-vuodenaika-viima-ja-kuiva-huoneilma-haastavat/

      Poista
  51. Kesällä ihoni ei kaipaa juurikaan kosteutusta, mutta ilman viilentyessä ekana alkaa kädet kuivua. Kiinnostavia tuotteita!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivat kädet oikein ahdistavat, eikö vain! Minulla on ympäri vuoden ongelmana kuivat kädet, ja niinpä rasvailen niitä tuon tuosta. Pieniä tuubeja on mukana aina...

      Poista
  52. Nyt talven tullessa alkaa iho kaivata enempi kosteutta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sama haaste - ja meitä on näköjään paljon saman ongelman kanssa painiskelevia.

      Poista
  53. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Kun syksy saapui, alkoi iho kuivumaan. :/ saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Ihana arvonta! Kyllä tulisi tarpeeseen näin talven pakkasten alkaessa.
    emilia.a.halme@gmail.com

    VastaaPoista