keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Ensitunnelmat Espanjasta - parfymoitu hissi ja muita havaintoja


Laskettiin, että tämä on meille jo viides pidempi marraskuun reissu Espanjaan. Olemme asuneet niistä neljä täällä Fuengirolan ympäristössä ja viime vuonna kokeilimme vähän ylempänä olevaa rantakohdetta, Torreviejaa.
Vain kerran olemme olleet täällä maaliskuussa ja se oli niin kolea ja viileä reissu, että se taisi jäädä ainoaksi.


Asumme nyt matalassa kerrostalossa Torreblancassa, Mijaksen vuoriston alarinteellä. Pidimme aiemmin itsepintaisesti kiinni siitä, että asunnon piti sijaita meren rannalla. Kokeiltuamme sitä muutaman kerran, ymmärsimme marraskuiset tuulet ja auringon liikkeet paremmin, ja otimme opiksemme. Löysimme tämän asunnon (taas) pitkällisen ja lähes turhauttavan etsimisen jälkeen. Asuntoja on vaikka kuinka paljon vuokralla, mutta valitettavan huonokuntoisia, kummallisesti sisustettuja ja usein sisäilmaongelmaisia. Haaste onkin siinä, että ne eivät näy päälle päin eikä niistä mainita mitään. On tultava paikan päälle ja aistittava itse tilanne, mikä on astmaatikolle ikävä tapa tehdä havaintoja.


Lämpötila on laskenut lokakuisesta kolmestakymmenestä noin 20 asteen kieppeille. Sekin on riittävän lämmin, koska haluamme kävellä reippaita, pitkiä lenkkejä rannalla. Kuumempi olisi liian kuuma tässä iässä. Onneksi en pakannut mukaan hellevaatteita, sillä tähän aikaan ei niille ole käyttöä. Rannalla toki tarkenee ja voi käydä raikastavalla uinnilla, mutta kaupungille ei hellevaatetuksella ole juurikaan asiaa. Paras pukeutumisvinkki tähän vuodenaikaan on kerrostaminen ja iso huivi laukkuun, minkä voi tarvittaessa kietaista kaulaan tai hartioille. 

Ranta on noin 400 metrin päässä, muutamien mutkien takana, joten lenkkarit on kovalla käytöllä. Niillä on kevyt tallustaa - etenkin kun pitää päästä takaisin kämpillekin tai siis kavuta. Otetaan se ihan liikunnan kannalta. Kiipeämisellä on etunsakin, sillä tähän asuntoon kuuluu iso kattoterassi, joka on tällä sijainnilla kullanarvoinen. Voit tuijotella grillatessa vuorenhuippuja ja syödessä ihailla kimaltelevaa merta. Malaga-Fuengirola -juna kiitää alapuolella kalliosolassa. Mutta ei se häiritse, niiden ääni on vaimea verrattuna vanhanaikaisiin kakstahtimopoihin. 
Kirjoitan lisää asunnosta toisessa postauksessa, nyt enemmän näistä ensi tunnelmista Aurinkorannikolla.



Tässä muutamia havaintoja ja ensi tunnelmia.
Talon hissi on parfymoitu huolella ja vahvasti, niin oli myös asunnon vessat. Onneksi ne alkavat nyt haihtua, paitsi hissistä - se varmaan hajustetaan joka aamu. Siesta-aikaan kauppaan on hyvä mennä, sillä paikalliset ovat silloin muualla, siestalla vissiin. Kadut ja liikenneympyrät ovat sen sijaan täpötäynnä koteihinsa kiireellä suhaavia kuskeja. Yritetäänkin aina löytää sopiva ajankohta kaupassakäynnille. Leivänmuruja on aina tiskipöydällä. Se hyväksytään, sillä se tarkoittaa paksukuorista ja rapeaa barra rústicaa (joka maksaa 45 centtiä, on pitkä ja aina juuri paistettua). Ja jota pitää aina olla saatavilla. Astianpesukoneeseen jäi vedet ensimmäisen viikon aikana ja nyt odotetaan korjaajaa tai vaihtoa. Mañana... No, täytyy sanoa silti, että tähän asti kaikki on tämän välitystoimiston kanssa hoitunut ensiluokkaisesti ja kohteliaasti. Lokit patsastelevat edelleen samalla rannalla, samalla kohdalla kuin kaikkina näinä vuosina. Ehkä on uusi sukupolvi, en tosin tiedä niiden elinikää. Ruokakauppaan meno on ilo. Ja kokkaaminen, se on yksi niitä suurimpia nautinnon aiheita täällä. Laatu, valikoima, tuoreus sekä hinta. Todella edullinen hinta. Kun on näin pitkään matkalla ja asunto hyvä, haluamme kokata itse mahdollisimman paljon ja niin olemme tehneetkin. Meno on siis aikalailla samansuuntaista kuin ennenkin, mutta yksi iso muutos on nyt havaittu: tänne niin tyypillisten kellertävien kivitalojen julkisivuja maalataan valkoiseksi.

Näistä jatketaan sitten seuraavassa Fuengirola-jutussa.

Mitä muuten haluaisit tietää tästä alueesta tai oleskelusta täällä? Yritän vastata tällä kokemuksella mitä meillä on...

Maarit

Blogiani voit seurata Facebookissa ja Instagramissa: @sopusointuja_lifestyle. Sinne tulee info aina uusista jutuista.




26 kommenttia:

  1. Asunto kuulostaa hyvältä. Olen ollut Espanjassa ainakin 20 kertaa, rakastuin maahan 8-vuotiaana, kun pääsin sinne ensimmäistä kertaa, .mutta nyt viime kerrasta jo yli 10 vuotta. Fuengirolassa vietin pari lomaa kun poikani vielä oli pieni. Oma suosikkini Espanjassa on kuitenkin Atlantin puoleinen rannikko, jonne teimme roadtripin viimeksi kun olin Espanjassa. Parfymoitu hissi, iikk, saisin varmaan aivastuskohtauksia sellaisesta 😏20 astetta on h6vä:täällä n yli viikon ollut kamalat helteet, tänään yli 30 astetta, mikä on ennennäennennäkemätöntä tähän aikaan vuodesta, enkö siedä noin kuumaa, mutta onneksi huomenna olen Helsingissä missä vilpoista. Oikein hyvää lomaa teille 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Sinä ole kierrellyt laajasti ja asunut monessa paikassa! Atlannin rannikko pohjoisessa on hieno kohde ja mekin ollaan ajeltu siellä pari kertaa. Nähty baskialueen ihanuudet ja outoudet :) San Sebastian on erityisesti jäänyt mieleen viehätttävänä merellisenä kaupunkina.
      Joo tosiaan toi hissi on aivan järkyttävä, se on niin voimakas haju että välillä pidätän hengitystäni. Tämä on niin outoa, etten meinaa millään ymmärtää hajusteterrorisointia nykyaikana.
      En minäkään kestä noin korkeita lämpötiloja, paitsi Thaimaassa on kestettävä mutta siellä missä me yleensä olemme, käy tuuli päivittäin mikä helpottaa valtavasti ja tekee siitä siedettävän. Olet siis pääsemässä Helsinkiin! <3 Luin facesta uhkaavasta tilanteesta mutta en tiennyt miten lentosi onnistui. Ihanaa että pääset Suomeen <3

      Poista
  2. Kivan kuuloinen reissu teillä on siellä meneillään. Parfymoitu hissi kuulostaa varsin eksoottiselta ja myös päänsärkyä aiheuttavalta :) Minä haluaisin kuulla sinun suosikki kaupoista tuolla alueella!
    Kivaa iltaa sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä herää pirteämpänä kuin harmaassa Suomessa ja olen niin kiitollinen että on mahdollisuus ottaa tämmöinen pieni irtiotto. Se on päänsärkyä aiheuttava - monella tavalla - enkä ymmärrä sitä ollenkaan! Kirjoitin muutamasta suosikkikaupastani aiemmalla reissulla ja tässä on linkki siihen:

      https://sopusointuja.blogspot.com/2016/12/3-kivaa-putiikkia-reissun-varrelta.html

      Mukavaa viikkoa Outi <3

      Poista
  3. Lomailunne vaikuttaa mukavan leppoisalta. Parvekkeella ruoanlaittokin on varmasti rentouttavaa, mutta hajustettu hissi saisi minut yskänpuuskaan valtaan. Kävelyt merituulessa tuovat kaihoisat ajatukset mieleeni. Kuukausi sitten mekin saimme nauttia meren aalloilla keinumisesta ja pitkistä retkistä lempimaisemissamme. Mukavaa marraskuuta Maarit! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija - tänne on mukava ja vaivaton tulla kun tietää ja tuntee paikat, kuten te Samoksella.
      Säilyköön Samoksen fiilikset ilahduttamassa mielesi sopukoissa läpi harmaan talvikauden <3

      Poista
  4. Upeissa maisemissa lomailette! Parfymoitu hissi kuulostaa näin migreenistä kärsivälle aikamoinen, eiköhän ne etelän ihmiset niistä kärsi ollenkaan. Edullinen hintataso helpottaa varmaan ruoanlaittoa, ei tarvii miettiä hintoja:)
    Rakastan shoppailua, joten muakin kiinnostaa paikalliset kaupat ja vaikka ruokakassin unboxaus:)

    Ihania lomapäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkään en ymmärrä! Kokkaaminen - ja kaupassa käynti - on täällä arjen kohokohtia, vaikka se hassulta kuulostaakin. Kuvasinkin jo eilisen ruokakassin - siitä voisi tehdä jutunkin; kiitos ideasta!
      Kiitos ja aurinkoisia terkkuja! <3

      Poista
  5. Espanja on tuttu monelta suunnalta itselle. Asuin Badalonassa kuukauden, kun olin siellä työasioissa. Ja Aurinkorannikko on tullut tutuksi sitten lomakohteena. Jään kuulolle, mitä tulee postausta Espanjasta sinulta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlata Badalona, sillä en ole kuullut ko paikasta aiemmin, ja näyttää siltä että ollaan ajettu sen ohitse mennessämme Costa Bravalle. Auarinkorannikon elämästä tulee lisää juttua...
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Naurattaa tuo tein parfymoitu hissi. Tosin täällä elelleenä ymmärtää hyvin, sillä joka paikassa tuoksuu. Meilläkin oli asunnon pistorasiat ensi alkuun varattu aika karmeen hajuisille huonetuoksuille.

    Niin samaa mieltä tuosta kaupassa käynnistä. Kaupassa käynti voi oikeasti olla hauskaa! On tosi mukavaa tutustua erilaisiin tuotteisiin ja käydä kalatiskiltä valitsemassa merenläviä tai tuoretta kalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kun tuoksun laatu on voimakas ja pistävä, sitä ei pääse karkuun.
      Tänään juuri juteltiin taas siitä, että molemmat laittaa ruokaa täällä niin mielellään - ja ruoat ovat yksinkertaisia, lähinnä grillistä, mutta raaka-aineet ihan luksusta: jättirapuja, pieniä mustekaloja, useita kalalajikkeita. Nam. Ei valittamista vaikka tuuli vinkuukin just nyt nurkissa.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia tänne jatkuvan harmaan sumpun keskelle.

    Teidän oleskelu siellä kuulostaa ihanan leppoisalta ja kodikkaalta. Tunne välittyy tänne asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa sumppu kuulostaa - noh, niin harmaalta. Mutta ei täälläkään ilmat aina ole pelkkää paistetta. Tuuli on löytänyt jälleen tiensä tänne ja kun se saapuu, sen tuntee luissa ja ytimissä, ja ohuet ikkunat vinkuu ja vonkuu. Mutta on täällä silti valo!
      Jota lähetän sinullekin <3

      Poista
  8. Moikka täältä vähän ylempää!

    Kiva lukea näitä teidän kokemuksia asunnon vuokraamisesta. Me emme ole vielä siihen lähteneet, kun olemme vain tämän pariviikon jakson. Katsotaan joko seuraavalla kerralla. Otimme nyt pitkästä aikaa golfin mukaan ja se on ollut superkivaa.

    Mukavaa lomanjatkoa teille ja ollaan kuulolla ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tuula!
      Vuokraaminen on täällä hyvä vaihtoehto, jos on vähintään kuukauden reissussa. Olemme huomanneet, että sen suhteen on hyvä olla ajoissa liikkeellä, sillä hyväkuntoisimmat/kivannäköiset on pitkälle varattuina. Katsottiin just tämän asunnon kalenteria ja se on buukattu kevääseen 2021 asti.
      Toivottavasti tämä piinaava tuuli ei haitannut siellä golffaamista!
      Kiitos - ja ollaan kuulolla! <3

      Poista
  9. Kiva saada aurinkoisia terveisiä sieltä kaukaa! Olenkohan ainoa, joka tykkää noista voimakkaasti tuoksutetuista jutuista? Silloin omina Barcelonan vuosina opin varmaankin tuoksuihin ja eivät ole haitanneet koskaan.. Ihanan tuoreita mereneläviä siellä, nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellinen ruokataivas - jos ajatellaan hintatasoa ja tarjontaa, sanoisinpa että Euroopan paras. Täytyy olla skarppina kaupassa ettei tule ostettua liikaa, kun houkutuksia on paljon. Meren antimet on ihan huippuluokkaa! Kirjoitan oman jutun ruoanlaitostamme, niin paljon se on täällä(kin) mielessä...
      Aurinkoisia terveisiä <3

      Poista
  10. Voi että, tulee ikävä Espanjaan <3 Haaveenamme olisi joskus viettää pidempiä aikoja talviaikaan siellä ja kiva lukea kokemuksistanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilin pitkään, vuosia ja nyt on mahdollisuus olla vähän pidempään. Suomessa on kuitenkin vanhemmat ja lapsenlapset, joten emme halua eikä oikein voidakaan olla tämän pidempään. Mutta näin on hyvä.
      Mukavaa marraskuuta sinulle!

      Poista
  11. Ihan parasta ja aijai mitä kuvia. Sillä nyt on taas ollut sellainen marraskuu, että kello 18 jo nukuttaa, koska on niin pimeää. Katsoin sääennustetta, niin ensi lauantaina saattaa pilkahtaa aurinko. Kestämätöntä. Eli jos on mahdollisuus paeta täältä, niin kannattaa. <3

    Ihania aurinkoisia päiviä teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuu on kuukausista ikävin just pimeyden ja ankeuden takia. Täällä on valoa, mutta nyt on ilmat muuttuneet ja lämpätila laskenut että on välillä tosi koleaa, etenkin aamuisin ja iltaisin. Alkureissusta istuttiin illallakin terassilla, mutta nyt ei tarkene. Ehkä pitää miettiä vieläkin eteläisempää kohdetta ensi vuonna, hmmm.
      Mutta siinäkin on puolensa, kun voi poltella kynttilöitä ja kotoilla erakkona omissa nurkissa.
      Valoa pimeyteen! <3

      Poista
  12. Kerroit, että välitystoimiston kanssa asia ovat hoituneet ensiluokkaisesti ja kohteliaasti. Olemme tulossa Fugeen ensi viikolla, ja minua kiinnostaisi kovasti mitä välitystoimistoa olette käyttäneet. Olemme myös miettineet toisena vaihtoehtona lomalle Torreviejaa. Mitä mieltä olit paikasta? Kumpi mielestäsi mukavampi, Fuengirola vai Torrevieja? Mukavaa loman jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasimme tämän Espanja-loma.fi -portaalin kautta ja siellä itse välitystoimisto on Rincon Rent. Meille Fuengorilan ympäristö on ollut sopivampi, koska täällä on yleisesti ottaen paremmat palvelut meidän tarpeisiimme, ja kaupunkimainen ympäristö. Nähtävyyksien määrä noin 100 km säteellä on myös kattavampi täällä. Eli kallistumme selkeästi Fugen suuntaan, kaikesta mollauksesta huolimatta. Sehän on, kuten kaikkialla, niin paljon itsestä kiinni mitä tekee ja missä liikkuu, miten aistii.
      Mukavia lomapäiviä!

      Poista
  13. Iha a lukea näitä juttuja sieltä rannikolta. Tuo sisäilma onkin hankalaa ottaa selvää etukäteen ja itselle se olisi tosi hankala juttu allergioiden takia, vaikka en olekaan astmaatikko. Kauniita kuvia ja mieluusti kuulen lisää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitä! Me ollaan kohdattu näitä ongelmia täällä vähän liian usein ja siksi onkin aina epäilys.
      Terkkuja lonkeronharmaalta rannikolta! 😘

      Poista