maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 suosituimmat postaukset & blogikuulumisia


Tajusin tässä eräänä päivänä, etten tehnyt toissa vuodesta suosituimmat postaukset -koostetta ollenkaan. En tiedä syytä, mutta saattoihan se olla ihan unohduskin. Siitä saakin sopivan aasinsillan siihen, että olen vihdoin ymmärtänyt - neljän vuoden jälkeen - että pitää kirjoittaa säännöllisemmällä syklillä, tiettyinä viikonpäivinä. Päättää ja pysyä siinä, niin saa rytmin viikkoihinsa myös blogin suhteen.
Olen tiennyt alusta alkaen säännöllisyyden helpottavan tekemistä ja tiedän monien tekevän niin, mutta jostain syystä olen silti häröillyt. Kirjoittaminen on ollut vähän aina mielessä. Pitäisi ja pitäisi... On ollut stressiäkin tästä, kaiken muun lisäksi. Mietin vielä mitkä päivät sopisivat itselleni, mutta jo tämä päätöksen tekeminen on helpottanut hurjasti ja keventänyt mieltä. Kuten yleensä käy. Rakastan tätä kirjoittamista, kuvaamista ja kaikkea tämän bloggaamisen ympärillä, siitä ei ole ollut sressissä kysymys.
Enköhän sittenkään ole riittävän järjestelmällinen - tämäkin ajatus on hiipinyt mieleeni...

Viime päivinä teiltä on tullut jostain syystä tavallista enemmän palautetta ja ihania viestejä eri kanavissa, mistä olen niin äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Tuntuu, että inspiraatiota on taas vaikka millä mitalla. Lämpimät kiitokset ihan jokaiselle lukijalleni siitä, että jaksatte lukea näitä juttujani. Tänä vuonna on tullut paljon uusia lukijoitakin, mikä ilahduttaa suunnattomasti. Toivottavasi osaan ensi vuonnakin kirjoittaa aiheista, mitkä kiinnostavat teitä.




Suorastaan ylitin itseni vuoden lopulla, sillä sain vihdoin aikaiseksi blogini osoitteenmuutoksen. Tämän nimi on nyt lyhyesti ja ytimekkäästi Sopusointuja.fi. Primus motorina toimi Zoner, joka otti yhteyttä ja ehdotti omaa domainia, ja oli jo fiksusti valmiiksi tarkistanut, että se oli vapaana ja käytettävissä. Muutos sujui todella helposti, minultakin, sillä sain perusteelliset ohjeet mitä seuraten homma hoitui nopeasti. Hakukoneet löytävät blogini jatkossa helpommin ja nimi on myös helpompi muistaa.

Mutta - nyt niihin suosituimpiin postauksiin. Sitä en olisi uskonut, että vuoden 2019 aikana kirjoittamistani 105 postauksesta kaikkein suosituin on - ruokajuttu! Lyonin kanan huumaava etikan tuoksu on leijaillut meilläkin vuoden mittaan usein. Sain tämän reseptin myötä myös paikallisen K-Marketin lisäämään reilusti kanan paistileikkeiden varastoaan. Ne kun olivat aina loppu, kun kävin kaupassa.

Kymmenen top-postauksen joukossa on peräti kuusi asujuttua. Tästä olin kyllä yllättynyt. Olen superiloinen, että asupostaukset on koettu näin kiinnostaviksi ja tiedättekö, että nyt vasta aloinkin innostumaan niiden tekemisestä ja monia ideoita on jo tekemistä vailla.

Olen huomannut tässä matkan varrella saamastani palautteesta, että kauneusjutuista teitä on aina kiinnostanut informatiiviset aihealueet: ongelmanratkaisut, vinkit ja aikuisen naisen ihonhoitoon ja meikkaukseen liittyvät jutut.

Laitoin linkit jokaisen jutun otsikkoon, mikäli jokin juttu kiinnostaa.


1. Lyonin kana - helppo ranskalainen bistroklassikko

Yllättävästi ja herkullisesti punaviinietikalla maustettu, kermaisen suussasulava pata.



2. Näin saat volyymiä hiuksiin ja säästät aikaa

Pesusta föönaukseen - vinkit tuuheampaan kuontaloon.



3. Culottes-housut arkeen ja juhlaan

Lyhyellekin ihmiselle sopivat culottesit!



4. Naisellinen asukuva, lempivärini ja kevätihanuuksia

En muista milloin olisi jostain vaatteestani tykätty niin paljon kuin tästä Prepair'in mekosta.



5. Thaimaassa 4. loma-asuja ja vähän ikäpohdintaa

Leveitä lahkeita, väljää ja mukavaa...



6. Mekkolöytö & muotipoimintoja

Edullinen mekko, mökkitie ja mummo.



7. 2018 & 12 kosmetiikkasuosikkiani

Kooste kosmetiikasta, mitkä ovat jääneet vakikäyttööni.



8. Meikkivoide - taikaa ja tasoitusta ihollesi

Suosikkiaiheeni - aikuinen nainen & meikkivoide & luonnollinen iho






10. Syksyn uudet asusteet

Ylellisen pehmeä iso huivi on must.



Nyt olisi oiva tilaisuus kertoa toiveistanne - mistä haluaisitte lukea ensi vuonna? Mitä haluaisitte kuulla, mitä olette kaivanneet? Kaikki toiveet otetaan ilolla vastaan ja lupaan tarttua niistä viiteen ja kirjoittaa niistä tulevan vuoden aikana. Sanon näin varovasti siltä varalta, jos ehdotuksia ei tulekaan niin monia :)

Kiitos vielä teille kaikille tästä vuodesta - onnellista ja sopusointuista Uutta Vuotta!

Maarit

P.S. Instassa on ihana Darphin Intral -arvonta! Käy osallistumassa - se päättyy torstaina 2.1.



sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Poropasta & avocado-sitrussalsa - sopii vaikka Uudenvuoden pöytään


Lukuisten pyyntöjen vuoksi julkaisen tässä nyt edellisen postauksen reseptit.

En ole koskaan voinut aloittaa näin juhlavasti juttua. Nyt on tullut sähköpostia, instaviestejä ja muutama muukin viesti, että kaivataan näitä reseptejä blogiin. Ihan huippua! Ja miten ihanaa, että nämä herauttivat veden kielelle - niin teki meilläkin.

Molemmat on todella nopea tehdä ja ne sopivat samaan kattaukseen tai erikseen. 
Pastan kastike paistetaan pannulla nopeasti sillä aikaa kun tagliatellit kiehuvat. Se on mitä parhain suolaisen kylmäsavuporon ja tuoreen rosmariinin liitto. En löytänyt viimeksi poroa, joten käytin kylmäsavuhärkää. Se on myös varsin vahvan makuista ja toimi ihan hyvin sekin. Ja kannattaa käyttää purjoa, sillä sekin antaa oman makunsa kastikkeelle. Olen nimittäin joskus tehnyt sen pelkällä tavallisella sipulilla ja se oli ihan eri juttu. Reseptissä viinin hinnat on markkoina, joten jonkun verran ikää on tälläkin reseptillä. Tässä kohdin ikä ei paina! Luulisin, että lehti oli Gloria, mistä tämä on aikoinaan repäisty.

Avocado-sitrussalsa on hedelmäisen appelsiinin, tuoksuvan limen, tuoreen korianterin, avocadon ja punasipulin ihana kombo. Meillä se oli osa salaattilautasta, mutta sopii hyvin tapas-tyyppiseen kattaukseen tai bruschetta-leipien päällä. Tämä ohje on the Mediterranean Dish -sivustolta. Ohjeeseen tulee sumakkia, mutta se ei mielestäni ole niin oleellinen että lähtisin sitä varta vasten tähän hankkimaan.


Poropasta
Avocado-sitrussalsa

POROPASTA (4 hengelle)

Tagliatelle -pastaa

Kastike:
noin 1 dl oliiviöljyä (rypsi käy myös)
pieni purjo renkaina
pari pientä sipulia pilkottuna
pari valkosipulin kynttä murskattuna
tuoretta rosmariinia maun mukaan, pari oksaa ainakin
200 g tatteja tai ruskeita herkkusieniä siivuttuna
150 g kylmäsavuporoa siivuttuna
suolaa, runsaasti mustapippuria

Pinnalle:
parmesaania

1. Pane pasta kiehumaan ja valmista kastike juuri ennen kuin pasta on valmista.
2. Kuumenna puolet öljystä, paista siinä sienet ja lisää hetken kuluttua sipuli, rosmariini ja valkosipuli. Kun sipuli on pehmennyt, lisää purjosiivut.
3. Kun purjokin on pehmennyt, mausta suolalla ja pippurilla.
4. Lisää sitten loput öljystä sekä porosuikaleet.
5. Valuta pasta ja lisää kastike sekaan. Tarjoa heti.

*****


AVOCADO-SITRUSSALSA (4 hengelle)

2 appelsiinia paloiteltuna
2 isoa avocadoa paloiteltuna
1 pieni punasipuli pilkottuna
1/2 punttia korianteria
tuoretta minttua maun mukaan
1/2 dl saksanpähkinöitä pilkottuna vähän pienemmäksi
suolaa ja mustapippuria
ripaus sumaccia ja cayennepippuria
1 limen mehu
oliiviöljyä
fetaa maun mukaan

1. Laita kaikki aineet fetaa lukuunottamatta isoon kulhoon ja sekoita varovasti. Mausta suolalla, pippurilla, sumakilla ja cayennella.
2. Lisää päälle feta ja lorauta oliiviöljyä päälle. Laita koristeeksi vielä korianterinlehtiä.

Maarit



perjantai 27. joulukuuta 2019

Arki jo mielessä


Muutaman kuvan siivin vielä viivähdys aattoomme. Meitä oli tänä vuonna pienempi porukka kuin viime vuonna. Isäni on joutunut muuttamaan syksyllä pysyvästi hoivakotiin eikä voinut enää osallistua joulun juhlintaan kanssamme. Onneksi isä pääsi kuitenkin pariksi päiväksi omaan kotiinsa joulupäivänä. Syksy oli senkin puolesta  hyvin raskas ja tähän tilanteeseen sopi hyvin rauhallinen ja pienen porukkamme läsnäolo.




Punavihreä rusetti on kulkenut joulussamme jo lähes 30 vuotta. Tein sen aikoinaan tyttäreni koulun myyjäisiin pöytäkoristeeksi ja sekin meinattiin ostaa väkisin. Ehdin silti hätiin ja laitamme sen edelleen joka joulu jonkin pöydän kulmalle muistoksi.

Pienet pitsiliinat äitini on virkannut pellavalangasta minulle, kun olin vielä nuori äiti. Ne on olleet monia vuosia 'säilössä', mutta nyt olen keksinyt että nehän sopivat hienosti pellavapöytäliinan päälle koristeeksi. Ennenhän näitä käytettiin kahvikupin alusina.




Glögit juotiin ulkoterassilla. Hankimme vastikään sinne kvartsilämmittimen, mutta se lämmittää niin pientä aluetta, että tarjettiin juuri ja juuri lämpimän juoman voimin. Glögimukitkin ovat hoitaneet virkaansa yli 20 vuotta, vain pari lasia on särkynyt vuosien saatossa, mutta niitä onneksi saa korvattua.



Tapaninpäivänä tulivat vain lapset perheineen syömään ja päätin jo ennen joulua, että teen Välimerellistä ruokaa. Mitään monimutkaista en edes ajatellutkaan, sillä takana oli aikamoinen ruokarumba. Pyöräytin nopeasti poropastaa - paitsi että jouduin käyttämään kylmäsavuhärkää, koska kylmäsavuporoa ei ollut kaupassa. Maussa ei ole kovin suurta eroa, vahvoja molemmat. Siihen tulee myös runsaasti tuoretta rosmariinia, mutta sitäkään ei löytynyt kaupasta (onneksi olin kuivannut itse, joten se meni melkein täydestä). 

Pastan lisäksi tein meze-tyyppisen salaatti- ja hedelmävadin - tämän ihan pikkutyttöjen takia. He syövät monia kasviksia ja vihanneksia, kunhan saavat napostella niitä tikkuina. Mutta salaattia he eivät syö, vaikka siinä olisi ihan niitä samoja. No, meille muillehan ne maistuvat kaikissa muodoissa. 

Lisäksi tein avokado-appelsiini-punasipuli-korianterisalsan, minkä löysin joulun alla the Mediterranean Kitchenin sivuilta. Oli muuten sairaan hyvää ja raikasta joulun tuhtien ruokien jälkeen!

Jälkiruoaksi valmistin tyrnihyytelön, minkä koristelin ruusunterälehdillä. Se oli kyllä aika kaunis setti. Sen resepti on ollut täällä blogissa lokakuussa 2016 ja löytyy täältä.


Avocado-appelsiinisalsa


Joulunpyhät hujahtivat niin, etten ollut yhtään ulkona. Ihan hirvittää kertoakin, mutta hommaa oli niin paljon ettei tullut mieleenkään mennä ulos. Tänään aamupäivällä lähdin pitkälle lenkille Espoon Rantaraitille ja kuvasin Kivenlahden venesatamaa mennessä ja tullessa. 

Näin muuttui taivas, tunnelma, valo ja värit tunnissa.




Luin tänään Hyvä Terveys -lehteä (mikä on mielestäni paras aikakauslehti), ja sieltä osui silmiini teksti: Tapaa ihmisiä, haasta aivoja. Nauti Välimeren tai Itämeren ruokavaliosta ja pistä tossua toisen eteen raittiissa ilmassa aina kun on mahdollista.

Tässähän se oli. Hyvät ohjeet arkeen ensi vuodellekin. 
Hyvin yksinkertaista eikä maksa paljoa.

Maarit

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulutunnelmissa


Neljäs adventti. Pimeä ja sateinen joulukuu lähenee loppuaan. Kohta on aatto. Kevättä kohti mennään ja päivät alkavat pidentyä - jo tänään!

Olen syönyt yhden piparin. Koti on puettu jouluasuun. En ole ostanut yhtään joulusisustuslehteä. Perintöaterimet on kaivettu esille. Silakat otettu sulamaan, aamulla tehdään boquerones-silakoita. Lasten lahjat odottavat paketoimista. Pesen peilit. Haen jostain lisää männynoksia. Kuuntelen Veskua. Jouluvalot valaisevat tätä pimeyttä. Aion syödä tänäkin jouluna lootallisen vihreitä kuulia. 

Olen ajautunut pikku hiljaa joulutunnelmaan.











Tunnelmallista joulua kaikille!

Maarit


torstai 19. joulukuuta 2019

Pähkinäinen siemenleipä - helppoa ja rouskuvaa


Kävin äidin luona kahvilla alkuviikosta ja siellä oli tarjolla maistiaisina siemenleipää, mitä hän tuo joulupöytäämme. Hän oli koeleiponut uudella reseptillä, joka tosin on vanha, eikä hän muistanut mistä se on lähtöisin. Tarkkana leipojana hän ei halunnut ottaa riskiä, ettei se maistukaan...

Se oli ihanaa ja kuohkeaa! Sain siitä inspiraation leipomiseen ja niinpä pyöräytin eilen kaksi vuokaleipää. Ne onnistuivatkin melkein... Tuplasin taikinamäärän, mutta mittasin vahingossa vain yhden annoksen ruokasoodaa, joten ne eivät nousseet kunnolla. Äidin leipä oli muhkea ja ilmava, joten resepti toimii kyllä.

Tätä versiota ei kohoteta hiivalla vaan ruokasoodalla eikä siihen tule maltaita, mitkä aiheuttavat monille vatsanväänteitä. Voi toki kokeilla, että korvaa pienen osan vehnäjauhoista maltailla, jolloin väri tummuu ja antaa se vähän toisenlaista makuakin - meinaan itse testata sitä seuraavaksi. Pähkinät nuijin pussissa vasaralla rouheeksi.

Tämä ei ole liian makea, joten se sopii hurjan hyvin ympäri vuoden leivottavaksi. Meillä se maistuu erityisesti rosépippuri-graavatun lohen kanssa. Sen ohje oli blogissa elokuussa ja ohje löytyy tästä linkistä.




PÄHKINÄINEN SIEMENLEIPÄ (L)

2 leipää noin litran vuokiin:

1 l laktoositonta piimää
2 dl öljyä (esim rypsi)
2 dl tummaa siirappia
2 tl ruokasoodaa
10 dl vehnäjauhoja
2 dl pellavansiemeniä
2 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pähkinäsekoitusta murskattuna (suolaamaton sekoitus)
2 tl suolaa

1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita nestemäiset eli kaikki loput keskenään - käytä niin isoa taikinakulhoa, että koko taikina tulee mahtumaan siihen.
3. Sekoita kuivat aineet nesteseokseen ja hämmennä tasaiseksi.
4. Voitele 2 kpl kahden litran leipävuokaa ja kaada taikinat niihin.
5. Paista 175 ℃:ssa noin tunti.

Makoisia leivontahetkiä!

Maarit

tiistai 17. joulukuuta 2019

Näin saat volyymiä hiuksiin - ja säästät aikaasi


*sisältää pr-näytteitä

Tämä ei ole kovin jouluinen juttuaihe, mutta ajankohtainen. En ainakaan itse jaksa lukea alvariinsa ja ainoastaan joulusta. Muutakin elämää onneksi on. Kuten pipokauden alkaminen ja sen myötä lättänähiukset. Juttelen aina kampaajani kanssa koko parituntisen kaiken maailman asioista ja tietysti pääasiasta, hiuksista. Olen saanut häneltä monia kullanarvoisia neuvoja ja vinkkejä volyymihiuksiin. Miten saadaan helposti tuuhean näköiset hiukset ja kuinka ne kestävät vähän paremmin. Olen itse harventanut pesuvälejä reippaasti, mutta silloinkaan en jätä niitä oman onnensa nojaan.

Tässä on muutamia vinkkejä, millä saat hiuksistasi tuuheamman näköiset ja miten ne myös säilyvät muutaman päivän kuohkeampina. Testattu on ja toimii!





1. Leikkauksella liikettä  

Ohuetkin hiukset näyttävät paksummilta kun ne leikataan kerrostaen. Näin niihin saadaan liikettä. Liike syntyy vain siten, että latvoja ei ole leikattu 'tasaisesti poikki'. Kampaajani Riku Butik Helsingistä leikkaa aina allaolevan kuvan mukaisesti latvan, kerrostaen. Ja lopuksi tehdään kissan tassun raapaisuja kuiviin hiuksiin, jolloin latvaosasta saadaan vielä kevyempi ja ilmavampi.
Lyhyissä hiuksissa toimii sama periaate - kun on eripituisia hiuksia, niin niihin saadaan volyymiä föönaamalla.


2. Lisää volyymiä jo pesussa

KMS AddPower* sarja perustuu ajatukseen, että hiusten tuuheuttaminen alkaa jo pesuvaiheessa.
Sillä saadaan hento ja voimaton hius näyttämään vahvemmalta ja paksummalta. Se myös vahvistaa hiuksia kestämään paremmin käsittelyä, föönausta ja muuta muotoilua. Siihen kuuluu kolme tuotetta: shampoo, hoitovoide ja tuuheutussuihke. Shampoolla saa hennotkin hiukset tuntumaan kommoisammilta, Strengthening on hiuksiin jätettävä hoitovoide. Se tuntuu kevyeltä, kosteuttaa, vahvistaa sekä selvittää hiuksia. Thickening Spray saa hennoimmankin hiuksen tuntumaan paksummalta ja se myös auttaa parantamaan hiuksen rakennetta. Se sisältää myös lämpösuojan 200 asteeseen, joten se on oiva myös föönauksen alle.
Kampaamoista, voh 23-27 e.





3. Kestävä pohja föönaamalla

Nimenomaan perusteellisella föönauksella. Ja se muuten kannattaa ja on avainjuttu kestävään kuohkeuteen. Uskon, että olen itse pystynyt pidentämään myös pesuväliä siksi, että föönaan hiukset aina pieteetillä. Nipsulla kiinni päälihiukset ja aloitan kuivaamisen alahiuksista isolla litteällä ns lättäharjalla. Sen jälkeen käsittelen päälihiukset. 
Olen saanut myös muutamia vinkkejä: jakauskohdan saa nousemaan hyvin ja pulleammaksi niin, että föönaa hiukset 'väärään suuntaan' eli täysin vastakkaiseen suuntaan mihin ne lopulta laskeutuvat. Riku sanoo aina, että föönataan vastapäivään, jakauksen yli. 
Kun hiukset ovat lähes kuivat, otetaan vielä iso harja ja kuivataan sen kanssa koko pää, samalla periaatteella. Oma pyöröharjani on halkaisijaltaan noin 7 cm. Kannattaa föönata ensin sisäänpäin ja sitten ulospäin ainakin joitain kohtia - näin saadaan liikettä aikaiseksi.

Remingtonin D5706 Curl&Straight Confidence-föönissä* innovatiivinen muotoiltu suulake, jonka ansiosta föönillä pääsee todella lähelle pyöröharjaa. Sen etuna on mahdollisimman  tarkkaan suunnattu ilma joka pitää harjan - sekä hiukset - tasaisen lämpimänä, jolloin ne taipuvat paremmin. Se taas lisää volyymiä. 
Siinä on kolme lämpö- ja kaksi nopeusasetusta ja leveä suutin myös suoristavaan föönaukseen sekä diffuusorisuutin luonnonkiharalle. Mukana tulee myös 4,5 cm:n pyöröharja.
Tämä on mielestäni myös kiva lahjaidea; föönit eivät kestä loputtomiin ja uutta teknologiaa tulee tuon tuosta, joten niitäkin on välillä hyvä päivittää, mikäli haluaa panostaa hiuksiinsa.
Voh 44,95





4. Kuivatuotteilla kohotusta

Tässä kaksi kiinnostavaa uutuutta hiusten raikastamiseen pesujen välillä sekä yksi kuivahoitoaine.

Klorane on ensimmäinen kuivashampoo mitä olen koskaan käyttänyt. Ostin sitä aina messumatkoilta Ranskasta, monta pullollista kerrallaan. Kauramaito Kuivashampoo* on jauhetta ilman aerosolia. Pulloa puristetaan reippaasti ja jauhetta tulee suuttimesta suoraan hiuksiin. Tämä toimii erinomaisesti ja on mainio vaikkapa vain otsahiusten puhdistamiseen ja fressaamiseen.
50 g, Voh 12,50

Budgie the purifying charcoal dry shampoo* sisältää aktiivihiiltä, joka imee todella tehokkaasti rasvaa päänahasta ja kohottaa hiusta uskomattoman hyvin. Tämä sopii parhaiten vaaleille tai harmahtaville hiuksille, sillä siinä on vaaleaa pigmenttiä. Omien hiusteni väriä se raikasti aivan uskomattomalla tavalla ja voin sykertää niitä vaikka miten, koska se poisti myös liukkauden.
Kicks, 200 ml, voh 9,90

Nämä kaksi tuotetta ovat kova kilpailija Batistelle, mikä on ollut tähänastinen suosikkini. En pidä hiuksia tahmeiksi tekevistä enkä liian voimakkaasti hajustetuista - nämä kaksi lunastivat paikkansa täydellisesti.

Keune No 15 Dry Conditioner* on painoton kuivahoitoaine, jonka ansiosta hiuksista tulee uskomattoman pehmeät ja sileät. Se tekee hiuksista helposti kammattavat.
Kampaamoista voh 21,90




Monet ehkä ajattelevat, ettei ole aikaa perusteelliseen föönaukseen. Olen itse tullut vuosien saatossa siihen tulokseen - kokeilujen kautta - että säästän silti kokonaisuudessaan enemmän aikaa, kun voin pestä harvemmin hiukseni. Teen sen silloin perinpohjaisesti föönauksineen ja fressaan kuivashampoilla välipäivinä. Lopputulema on ajansäästö ja kuohkea kuontalo.

Sen verran tämä kuitenkin liittyy jouluun, että teen usein siten, että pesen hiukset Aatonaattona ja sitten laitan vain kuivashampoota seuraavana päivänä ja voin keskittyä Aattona muihin hommiin.

Kiireettömiä joulunaluspäiviä!

Maarit

*PR-näyte / saatu