tiistai 18. helmikuuta 2020

Personal Shopper - vinkkejä tyyliin ja vaatekaapin sisältöön


/ Yhteistyössä: Personal Shopper Ulla Hirvas /

Viime vuoden suosituimpia juttuaiheita olivat asut ja tyyli, joten tänä keväänä on luvassa lisää aiheesta. Vähän enemmän kuin viime vuonna. Hyvä aloitus tälle tyylikaudelle on viime viikkoinen tapaaminen Personal Shopper Ulla Hirvaksen kanssa. 

Ulla on työskennellyt vuosikausia muodin ja vaatteiden parissa, ja hyödyntää nyt osaamistaan ja innostustaan Personal Shopperina. Tämähän on kuin personal trainer, eli henkilökohtaista neuvontaa ja tsemppaamista. Mutta ei liikunnassa vaan oman vaatekaapin järkeistämisessä. Tyylin hakemisessa, jos se on kadoksissa tai vaatii skarppaamista. Hän auttaa kiireisiä, jotka eivät ehdi työelämän pyörteissä kierrellä kaupoissa. Eli kaikenlaista apua oman vaatekaapin järkiperäistämiseen ja itselle sopivien asukokonaisuuksien etsimiseen. 

Kyseessä ei ole kuitenkaan ostamisen lisääminen vaan harkitumpien hankintojen tekeminen sekä virheostosten minimoiminen. Pursuava vaatekaappi ei ole se juttu, vaan järkevä ja monipuolisesti yhdisteltävä. Usein kulkee enemmän ja vähemmän laput silmillä - ja hankkii aina sitä samaa. Mihin itsekin tunnistan sortuvani.




Olin lähettänyt etukäteen Ullalle vapaamuotoisen tilannekatsauksen eli kerroin, mitkä ovat omasta mielestäni pielessä vaatekaapissani ja mitä toivon tapaamiselta. Kirjoittelin näin: minusta tuntuu, että hankin aina liian samantyylisiä vaatteita. Koska rakastan farkkuja, katson joka sesonki josko olisi tullut jokin uusi malli. Tuntuu, että minulla on aina farkut, nilkkurit, neule ja huivi - perusasu. Haluaisin terävöittää tyyliäni, hakea jotain uusia ideoita farkkujen kanssa, koska kuitenkin viihdyn niissä. En halua olla lady, tätimäinen enkä bisnes. Reipas ja ajan hermolla oleva.

Aloitimme meillä käymällä läpi vaatekaappini. Siihen ei mennyt kauaa aikaa, nopea selailu, ja hän oli jo tehnyt selviä päätelmiä. Kuulemma kaapissa oli kivoja ja monipuolisia vaatteita ja sain niiden parempaan hyödyntämiseen kosolti vinkkejä. Hän keräsi muutamia suosikkeja roikkumaan naulakkoon ja Summum Womanin kimonomekko oli kuulemma ihan nappi minulle (siitä on juttu täällä) - juuri se uusi ilme farkkujen kanssa.




"Tarkoitus ei ole muuttaa kenenkään tyyliä"

Ulla pitää tärkeänä oman tyylin säilyttämisen. Sitä ei pidä muuttaa radikaalisti, koska silloin kärsii hyvä olo. Pieniä korjauksia aina toki tarvitaan - ja niitä löytyykin. Siitähän tässä on kyse. Tyylin fiksaamisesta ja saattamisesta elämäntilanteeseen sopivaksi. Hänellä on miellyttävä ja helposti lähestyttävä tapa jutustella vaatteista ja pohtia ratkaisuja. Ei tule sellainen olo, että ohjataan liikaa.

Kerroin, että kaapissa on muutamia vaatteita, mitä en syystä tai toisesta osaa käyttää ja kaivoin esille mustan bleiserin. Todella vanhan, mutten ole halunnut luopuakaan siitä kirppisinnostuksen huumassa - onneksi. En ole löytänyt tapaa käyttää sitä nyt kun en ole enää työelämässä. Se on tuntunut liian viralliselta. Onko tuttua?

Se oli Ullan mielestä klassikkolöytö! Hän poimi kaapista tekonahkahousut ja rock-henkisen printti t-paidan ja käski pukea päälle. Kokeiltiin kengiksi klassisia matalakorkoisia mustia nilkkureita sekä mokkabuutseja. Kenkien ruskea väri ja rennompi tyyli vei voiton molempien mielestä. Jäin vain miettimään miksen ole itse keksinyt sitä... 




Hyvin pienillä jutuilla voi muuttaa tyyliä. Tennarit, t-paita paitiksen sijaan, hiukan eri mittasuhteita. Kun kysyin, pitäisikö minun lyhyenä ottaa huomioon omat mittasuhteeni ja miettiä vaatteita sen mukaan, Ulla vastasi että olen ihan normaalipituinen eikä tarvitse siihen asiaan juurikaan kiinnittää huomiota.

Tällaisia ohjeita ja vinkkejä sain:

- riko kaavaa (kuten yllä)
- lisää vähän väriä, mutta ei mitään liian kirkasta koska ne eivät ole minun juttuni. Se voi olla murrettua lohenpunaista, pehmeää liilaa (on jo!) ja muuta, mikä sopii oman neutraalin värimaailmani kanssa yhteen
- säästä klassikot
- yhdistele rohkeasti 

Kysyin sitten vielä olisiko jotain vinkkiä, mitä kannattaisi hankkia nyt keväällä. Siihenkin oli selvä vastaus valmiina: hanki paksut, farkkukankaiset valkoiset tai luonnonvaaleat vähän leveämpilahkeiset farkut, jos olet ostamassa jotain. Minulla on jo valkoiset pellavaculottesit, mutta ne on liian kesäiset vielä puettavaksi. Farkut ovat talvisemmat ja sopisivat mainiosti kuvassa olevan vihreäkeltaisen tunikan kanssa. Myös kimonomekko raikastuisi niiden parina. Ja moni muukin yläosa. 

Meillä meni noin kaksi tuntia aikaa tähän ja se riittää monessa tapauksessa. Itse en kaipaa apua ostoksille lähtemiseen, enemmänkin oli kyse tyylin raikastamisesta ja pukeutumisvinkkien saamisesta omaa vaatekaappia hyödyntäen. Hän tekee paljon myös sitä, että lähtee ostoksille asiakkaan kanssa tai tekee sitä toimeksiantona, jos itse ei ehdi. 




Näiden vinkkien myötä tulen tekemään useita asujuttuja kevään mittaan ja olen niin innoissani tästä aamupäivästä Ullan kanssa - sain aivan uutta potkua kaivella kaappini kätköjä ja ideoita, miten voin niitä asustaa. Ja se oli parasta, että homma sujui rennosti ja positiivisella mielellä yhteistuumin.

Kysyin myös mustista culottes-housuista ja hän vastasi oitis, että käyttöön vain vieläkin aktiivisemmin. Ne ovat aivan ihania neuleiden kanssa, tai paitojen, minkä helmasta osan voi piilottaa vyötärön alle. Eli ne eivät jouda vielä kirppikselle!

Ullan nettisivuilta löytyy enemmän tietoa sekä palveluhinnasto: www.ullahirvas.com

Suurkiitokset Ulla avusta ja ihanan inspiroivasta aamupäivästä!

Maarit

.

23 kommenttia:

  1. No Wau! Jakkuasu näyttää todella hyvältä! Juuri tuollaiselle avulle olisi tarvetta: kaappi vaatteita täynnä, mutta ei useinkaan mitään päällepantavaa🤣.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihan huippujuttu ja auttoi avaamaan silmiä. Kaapissa oli muutama sellainen, mitä olen säilönyt ja säilönyt ja niihinkun Ulla sanoi, että laita pois, luovu ja anna tilaa sitten joskus jollekin muulle.

      Voisi olla niin sunkin juttu, joka rakastat vaatteita ja pyörit bisnesmaailmassa.
      Äitienpäivä tulossa...vink vink! :)

      Poista
  2. Voi että kun kiva kirjoitus ja sain paljon ajattelemisen aihetta. Tuollainen päivä olisi tosiaan tarpeen minullekin. Koko talvi on menty housut - neule linjalla. Olen täysin kyllästynyt jakkupukutyyliin. T-paidalla mustan jakun luonne muuttuu paljon rennommaksi. Näyttää kivalle ja aion kokeilla tuota.

    Yleensä käytän töissä paljon mekkoja, mutta tänä talvena ei nekään ole innostaneet. Olen jotenkin ihan lukossa pukeutumisen suhteen. Aamuisin on tosi hankala löytää mitään kivaa päälle ja sitten koko päivän on vähän epävarma olo.

    Sun vaatekaappi näyttää tosi inspiroivalle ja osaat upeasti yhdistellä vaatteita ja asusteita. Jään odottamaan uusi asupostauksia, jospa niistä poikisi jotain vinkkejä omaan pukeutumiseenkin. Kiitti tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut-neule on ollut mullakin se helppo ja nopea - sillä on käyty kaupassa ja kylässäkin, ja siitä halusin eroon koska se alkoi tuntua kovin tylsältä. Olen jo keksinyt monenlaisia ratkaisuja itsekin. Tästä lookista on helppo aloittaa, t-paitoja kun varmasti kaikilla on kaapeissa.
      Oletko kokeillut katsella iltaisin vaatteita valmiiksi? Mulla on tapana tehdä niin edelleenkin, kun olen lähdössä heti aamusta liikkeelle. Jos jättäisin aamuun, saattaisi päälle sujahtaa taas farkut ja neule, hih.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus!

    Minun hyvä ystäväni tekee myös näitä vaatekaappien putsauksia. Kati on meidän vaasalaisten tyylilady ja muotinäytösten koordinaattori. Olen tehnyt Katista jutun kolme vuotta sitten teemalla stailistin vaatekaapilla. Olemme muutaman kerran puhuneet vaatekaappini tutkimisesta mutta jättäneet sen sitten tekemättä.

    Ehkäpä meidän pitäisi Katin kanssa tutkia tai ehkäpä ei? Olen taas tässä pari viikkoa myynyt vaatteitani kirpparilla ja vaatekaapissa on jälleen tilaa ihanille kevätuutuuksille!

    Hyvä tyylilook tuo rock-henkinen kokonaisuus!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, menenpä kaivamaan tuon jutun; ne on aina niin herkullisia aiheita nähdä miten he itse pukeutuvat. Olin itse ottanut kirppikselle jo muutamia vaatteita talven mittaan, mitkä laitan myyntiin, joten montaa ei lähtenyt enää. Aina sitä tulee hankittua jotain kausiuutta - ei luonnolleen mitään mahda :)

      Sinulla on hyvä tyyli ja aina niin kivoja vaatteita <3

      Poista
  4. Kiva ja mielenkiintoinen postaus Maarit.

    Musta tuntuu, että vaikka laittaisit päällesi mitä, näytät aina niin hyvältä. Justiin sellaiselta rennon tyylikkäältä, joka itsekin haluaisin olla, mutta kun en ole. Kaikki mun mieluisimmat ja eniten käytetyt vaatteet on peräisin urheiluliikkeistä ja niistä ei kovin kummoista tyyliä taiota. Tai sitten mulla on iänikuiset tummansiniset Frequentin luottopökät (ihan parhaat ohuet stretch-farkuntapaiset, joissa on tosi leveä joustava, mutta napakka resori vyötäröllä) ja sen kanssa yleensä valkoinen tiukahko T-paita ja joku tummansininen neule- tai muu jakku. Ihan kivat joo, mutta joka päivä on liikaa.

    Ja niin mahtavasti kuvailtu tämä "En halua olla lady, tätimäinen enkä bisnes. Reipas ja ajan hermolla oleva." Just niin! Sellainen itsekin haluaisin olla, mutta olen korkeintaan reipas :).

    Ja hyvin sopii sulle myös tuo musta jakku ja kaikki, mitä sen kanssa yhdistelitte. Ja jos oikein muistan, niin me ollaan ihan samanmittaisia (olen 162 cm) eli ihan normaaleja tosiaan :).

    Culottesit ei kuulu mun suosikkeihin, mutta voi olla, että kuljen niin paljon jälkijunassa taas kerran, että innostun niistä sitten kun niiden aika on auttamattomasti ohi. Olen enemmän kapeiden housujen ystävä.

    Tää oli kiva. Ulla saisi tulla mielellään räjäyttämään mun vaatekaapiin taivaan tuuliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Annukka ja nyt kyllä vähän punastuttaakin. Sinä olet urheilullinen ja liikut paljon, joten se on luonnollista että pukeudut urheilullisesti. Kun olen kotona ja käyn vain kaupassa ja muuta, niin vetelen kyllä edelleen ihan onnellisena farkuissa ja neuleessa. Käytännöllisyys ennen kaikkea :)
      Kuvan 'nahkahousut' kaipaavat kyllä päivitystä, sillä ne on jotenkin kutistuneet kaapissa ja täytyisi löytää jostain kuminauhavyötärölliset, mitkä olisi myös päällä mukavat. Joten ymmärrän hyvin sun luottopökien suosion :)
      Ihan yhtä pitkiä ollaan! Nyt pitääkin alkaa käyttämään positiivisempaa ilmaisua tuosta pituudesta. Kannattaa kokeilla culotteseja, ne on kyllä aika mukavat jalassa ja se kun ne on vain nilkkapituiset (tai inasen lyhyemmät) tekee niistä monikäyttöiset ja nehän leveimmillään näyttää vähän hameelta, mutta reippaammalta.
      Kyllä Ulla hoitaa!

      Poista
  5. Voi miten kiva postaus. Ihanan rokahtava asu ja sopii sinulle hyvin. Sinulla on niin uskomattoman upea kroppa, että minun mielestäni kaikki näyttää hyvältä sinun päällä.
    Kivaa keskiviikkoa sinulle Maarit ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Outi-muru <3 Ihan rokkimummoksi tässä alettiin :o)
      Kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  6. Aivan herkku postaus! Tykkäisin niin tehdä "ullanhommaa" ja kulkea ihmisten kaapeilla tai heidän kanssaan kaupassa vaateostoksilla. Paljon enemmän kuin ostamassa itselle jotain :) Eli varmaan olen sokea omalle pukeutumiselle, mutta mukamas näen heti, mikä sopisi jollekulle toiselle...
    Hyvät vinkit ovat aina tervetulleita - pari vuotta sitten kävin kesäyliopiston Stailaus-kurssin ja monta perusasiaa aukeni kyllä silloin.
    Komppaan myös edellisiä - sinulle tuntuu sopivan kyllä ihan kaikki, mitä päällesi puet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu, että sillä aluella olisi hommia vaikka kuinka - ja sen sanoinkin Ullalle. Niin moni valittaa sitä samaa, että aina samaa... Voin kuvitella, että oli kiinnostava kurssi ja myös ihan omaksi iloksi varmasti hyödyllinen. Luulisin, kun nyt olen pohtinut tuota yhdistelyasiaa, että tärkeintä on se riko kaava -ohje. Kuten jo aiempaan kommenttiin laitoin, sorruin aina niihin samoihin farkut ja neule -asuihin.
      Kiitos paljon Celia ja ihanaa iltaa sulle <3

      Poista
  7. Sulla on aina kauniita, "omannäköisiä" asuja, mutta aivan varmasti ulkopuolisen silmistä on hyötyä. Ullan ehdottama asu on tosi jees, ja ehdottomasti pehmeämmillä, ruskeilla mokkanilkkureilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän kuin olisi osannut kuvitellakaan - ja mikä musta oli tärkeää, ei niitä yhdistelmiä työstetty hiki hatussa vaan just se 'riko kaava' oli se juttu. Ne mustat olisikin tehneet siitä ihan eri tyylisen, naisellisemman - on se joskus vähästä kiinni!

      Poista
  8. Näytät ihanalta ja tuo rock henkinen asu on ihan mieletön sun päällä. Pus viikkoon Maarit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rock-mummo kiittää <3 Ne housut on vaan niin tiukat, että pitää löytää uudet, missä on parempi olla...
      Ihanaa iltaa Tiia <3

      Poista
  9. Upea asu tuo bleiseri ja nahkahousut yhdistelmä <3 Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti - ja ajattele miten yksinkertainen ja reipaskin.
      Samoin sulle Taru <3

      Poista
  10. Ihana postaus!
    Harkittujen hankintojen tekeminen, virheostosten minimoiminen ja yhdisteltävyys. Naulan kantaan! Nämä ovat tavoitteet myös omalla kohdallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :)
      Kun pystyisi vain noudattamaan näitä kaikkia! Mulla on ollut jo käsissä pari vaatetta kaupassa, mutta olen kiltisti pistänyt ne takaisin - opit meni perille... Oikeasti mietin niiden kohdalla, että mulla on jo vastaavan tyyppinen enkä tarvitse uutta väriä vaikka olikin kauniita.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  11. Hyvännäköinen nainen olet! Sinun olemustasi pukee monenlainen. Kevättä kohti! Tuija

    VastaaPoista