Arki ja elämä

Kolme pienyritystä – kolme naista

26 Comments

  1. Sari/Casa Mimi

    Ihania liikkeitä kaikki. Ja tuo laukku, se on iätön ja kulkee varmaan mukana vuosia. Olen yrittänyt googlailla juuri nyt kukkakauppoja, hieman sijaintini näyttää olevan haastava. Mutta yritän mahdollisuuksien mukaan tukea, jos tarvetta ilmaantuu. Aurinkoista loppuviikkoa ❤️

    1. Maarit / Sopusointuja

      Niin on ja tällaisista vie mielellään viestiä eteenpäin.
      Laukku on sen verran iso, että sinne saa mahtumaan kivasti kaikenlaista – silti se on siro. Klassikkoainesta, ainakin itselleni.
      Huomaan, että kukkien ympärillä on aivan erityinen kuhina ainakin instan mukaan ja se on hyvä, niin ihanasti ne piristää.
      Kukkeaa viikonloppua <3

  2. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Ihastuttavia bisneksiä kaikki.

    Olen itsekin pienyrittäjän palveluksessa, erilaisia keinoja tässä on mietitty. Jos omat varat vain riittävät, nyt jos koskaan kannattaa tukea pienyrittäjiä.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Uskon – ja joka puolelta saa lukea niin ikäviä tarinoita. Tehdään mitä voimme, jokainen omien mahdollisuuksiensa mukaan.

  3. Riitta

    Ihania kuvia ja huippuliikkeitä kaikki! Ehdottomasti tarvitaan, minusta nyt jos koskaan, kaikkea kaunista ja inspiroivaa ympärilleen. Olo on taatusti kauhea, jos laahustaa sotkuisessa kodissa tukka pystyssä. Minä ainakin meikkaan joka päivä kuten ennenkin, katson vaatteet ja asusteet kuntoon (näkyyhän ne kuitenkin videopalavereissa) ja yritän miettiä kivoja ruokia.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Tänään on ollut just sellainen päivä – en meikannut ollenkaan ja hiukset on miten sattuu. Ei ole häävi olo eikä näky.
      Mutta ihan samaa mieltä olen, itsensä laittaminen on virkistävää. Vaikkei se olekaan se kaikkein tärkein asia juuri nyt, sillä on mieltä piristävä vaikutus. Muistan kun tein etäpäiviä, aloitin aina aamun kuten konttorillakin aamiaisen jälkeen meikaten ja sitten hommiin.

  4. leenariikkala

    Pieniyrittäjiä tykkään kannattaa. Monday TO Sunday HOME on aivan omaa luokkaansa. Ihana myymälä täynnä aarteita.
    Leena

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se on 🙂 Jokainen kannattaa omien mahdollisuuksiensa mukaan – niistä kyllä löytää uniikkeja ja yksilöllisiä juttuja.

  5. Tiia Koivusalo

    Ihanan Riian kukat, niin hyviä suosituksia kaikki ja olet mahtava, että toteutit tämän postauksen ja mitkä kuvat vielä. <3

    Todella kaipaan piristystä ja pientä hemmottelua, se saa tuntemaan, että maailmassa on jotain vielä normaalisti. Meillä on oikeus nauttia pienistä asioista ja nyt jos koskaan on hyvä tukea suomalaisia yrityksiä vaikka Cath Kidstonilta omg on taas jotain haavetta.

    Sydämellistä viikon jatkoa ihana Maarit. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Tiia – tämä järkyttävä pandemia on pistänyt miettimään elämässä ja arjessa niin monia asioita uusiksi. Ja on joutunut miettimään myös blogin kirjoituksiin uutta näkökulmaa – mikä on ollut myös tavallaan hyväkin asia. Ainakin itse koen niin.
      Niin samoin mietin minäkin, haluan lukea ja nähdä myös mieltä ilahduttavia asioita – haluan edes jotain piristystä päiviini. Se on myös asia, mihin voi itse vaikuttaa, toisin kuin nämä ulkopuoliset ikävät uutiset. Olen siis päättänyt pitää kasvot kohti aurinkoa ja kirjoittaa edelleen kauneudesta ja arjen kivoista piristysasioista.
      Lempeää lauantaita Tiia <3

  6. Outi Krimou/Outi's life

    Ihania yrittäjänaisia <3 Kyllä sitä jotain piristystä kaipaa ja meninkin tilaamaan itselleni uudet valkoiset lenkkarit/tennarit netistä. Nyt vaan odotan, että koska tulevat tuohon lähikauppaan perille 🙂
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Valkoiset tennarit kuulostaa huipulta! Ei tosiaan voi ajatella niin, että elämä loppuu nyt. Nyt jos koskaan tarvitaan nostetta, hyvää mieltä, pikku piristystä ja joskus jotain uuttakin – ja sehän auttaa yrityksiä eteenpäin.
      Suloista lauantaita Outi <3

  7. Kristallikimara.fi

    Ihania liikkeitä ja sisustustuotteita sekä vaatteita:) Olen niin aikonut käydä tuolla monday to sunday liikkeessä ja taaskaan en pääse, mutta joku päivä menen!
    Riian kukat on niin ihania ja hänellä on persoonallisia ideoita, mikä tuo vähän uutta ajattelua kukkien asettelun suhteen.
    Kivikivi on niin ihastuttavan kotimainen ja pellava materiaalina on kyllä parasta. Pellavaiset pussilakanat on niin mieleen, niistä en kyllä luovu!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Samaa mieltä! Kaikilla kivoja arjen hetkien kohottajia – ja sitähän me nyt tarvitaan.

  8. Päivi Lemström

    Hei Maarit, laitoin jo aamupäivällä kommenttia ja monet kiitokset, sekä syvä kumarrus, että nostat meitä pienyrittäjiä esille. Ihana postaus! ❤️❤️?

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi olla että bloggerissa oli jotain häikkää – kiitos Päivi että jaksoit kirjoitella uudelleen.
      Toivotaan sydämestä, että tilanne tasaantuisi edes kohtuuajassa ja saataisiin taas hommat rullaamaan <3
      Sulla on nyt FB:ssa niin ihania vaatteita!

  9. Marina / Dioriina

    Oi kuinka kaunis laukku ja kukat piristävät aina. Ja mikä parasta kukkasia voi lähettää myös ystäville päivän piristykseksi. 🙂

    On ihanaa, kun nostat pienyrittäjiä näinä vaikeina aikoina. Itsekin pienyrittäjänä yritän taistella tämän kaiken läpi. Ja kyllä, hemmottelen itseäni ja muutenkin yritän ajatella kokoajan hyviäkin puolia mitä tämä kaikki saa aikaan, koska ei sitä muuten pää kestä.

    Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Varmasti tästä tilanteesta seuraa jotain hyvääkin. Ihmiset joutuvat miettimään niin monia asioita uudelleen – ja toimimaan uuden mallin mukaan. Ehkä palaamaan joissakin asioissa askelia taaksepäinkin.
      Voimia ja jaksamista sinulle Marina <3
      Hemmottelusta ei ole ainakaan haittaa – joten hemmotellaan itseämme 🙂
      Leppoisaa lauantai-iltaa ja kiitos kommentistasi!

  10. Suvi Cederberg -blogi

    Ihana postaus ❤️
    Kysyit, hemmottelenko itseäni, koenko olevani oikeutettu sellaiseen tällaisena aikana. Tilasin eilen hierontalahjakortin ihanalta tyypiltä, pienyrittäjältä, jonka toivon voivan jatkaa ammatissaan vielä kaiken tämän jälkeenkin. Mahdollisuus voida auttaa on tällä hetkellä hemmottelua parhaimmillaan.

    Kaunista viikkoa sinulle, Maarit ❤️

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiva kuulla. Välillä kun tulee uskonpuute, kun lukee kaikenlaisia kommentteja ja mielipiteitä – mitä saa tehdä ja mikä ei olekaan ok. Hemmottelua kaivataan ja lahjakortti-idea on loistava. Olen itsekin tilannut kampaajalahjakorttia tyttärelle, mutta heillä kaatui ohjelma joten vielä ei onnistunut.
      Auttamista parhaimmillaan!
      Mukavaa lauantai-iltaa Suvi <3

  11. Souliina

    Kokeillaan onnistuisiko kommentointi nyt. Mutta siis aivan ihania yrittäjiä kaikki kolme ja tällä hetkellä on tosiaan tärkeää tukea pienyrittäjiä.
    Minun suosikkini on muuten tuo sinun upea musta asukokonaisuus!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiva että nyt tuli kommentti läpi, bloggerissa oli ehkä jokin ongelma…
      Musta KIVIkivi-asu on kotiasuista suosikkini, silloin kun en kulje farkuissa. Niin mukavan joustava ja pitkä helma lämmittää.
      Kivaa lauantai-iltaa Souliina <3

  12. Marja terttu

    Hei.
    Hieno postaus.
    Hyvä kannattaa laittaa kiertämään.
    Kauniita asioita on nyt tarpeen saada elämään,nämä yrittäjät kaikki tarjoavat niitä.
    Tutuin on Monday to sunday,vaikka välimatkan takia vierailut ovat harvassa.
    Päivin aikanaan kirjoittaman blogin kautta löysin myös tänne…näin tämä pyörii.

    Täältä saa aina henkistä piristystä ja valohoitoa,hyvä teksti ja kuvat.
    Kiitos.
    Keväistä viikonvaihdetta!
    Yst.
    Mt

    1. Maarit / Sopusointuja

      Muistankin, että olet maininnut joskus tästä – kiva tapaaminen ja olen niin iloinen, että olet viihtynyt
      blogissani kaikki nämä vuodet. Jaksat aina antaa kaunista ja kannustavaa palautetta – se tuo niin hyvän mielen
      ja paljon iloa tekemiseen.
      Sinäkin annat piristystä ja valohoitoa minulle!
      Kiitos samoin sinulle – vaikka taas luvattiin tännekin huomiseksi lumisadetta…

  13. Marja terttu

    Vielä lisään,
    Kukkakimppu oli täydellinen ja runsas.
    Kukat ovat elämän suola..
    Ja kun kerran kysyit, valitsisin pyöreän maljakon,ihanan raskas kimppu vaatii ilmaa ympärilleen,sitä pyöreässä maljakossa on!
    Molempi parempi?

    1. Maarit / Sopusointuja

      Huomasit kysymyksenkin 🙂 Pallo on ilmava tosiaan ja ohutta lasia. Toinen on
      kierrätyslasia ja raskaampi – hyvä huomio, enkä ollut tullut sitä seikkaa ajatelleeksi…

Leave a Reply