Reseptit

Kun tekee mieli jotain oikein hyvää – suussasulavat pesto-parmesaani-tomaattileivät

10 Comments

  1. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Mmm, nam. Herkullista ja helppoa.

    Olemme nyt poikkeusaikoina joka perjantai hakeneet tai tilanneet paikallista/helsinkiläisiä ruokaa. Tänään Punavuoresta makkarat ja kodin läheltä kakkupalat eilisen hääpäivän kunniaksi.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Olen kyllä seurannut teidän herkuttelua – kiva perjantai-illan kohotus!
      Onnea myös hääpäivän johdosta vaikka menikin jo, tätäkin kautta <3

  2. Johanna - Home at beach

    Onpas herkullisen kuulloista! Täytyypä laittaa korvan taakse tämäkin idea. Meillä syödään viikonloppuiltaisin, siis perjantaina ja lauantaina, etelä-eurooppalaiseen tyyliin vasta seitsemän kahdeksan maissa (tai siellä syödään kyllä vielä myöhemmin), ja syömme silloin ihan kunnon aterian ja joskus teemme jonkin pienen alkuruoankin tai jotain antipastityyppistä naposteltavaa lasillisen seuraksi. Olemme näin tehneet aina ja näin olemme jatkaneet nyt eritysaikanakin. Entisessä elämässä kävimme aina perjantaina kaupassa töiden jälkeen, purimme kauppakassit, hyvää musiikkia soimaan, perjantaikukat maljakkoon, lasi viiniä ja pikkuhiljaa ruoanlaittoon vaatteiden vaihdon jälkeen. Ennen eristystä mentiin lauantaisin usein uudelleen kauppaan katsomaan mitä tarjolla, yleensä lauantaisin teemme jotain ruokaa mikä ottaa pidemmän ajan, kun kokkailun voi aloittaa jo aiemmin. No, nyt käymme sen kerran viikossa kaupassa ja suunnittelemme kaiken tarkemmin. Ja kun etätöitä teemme kumpikin kotona, niin perjantaina on vain päätettävä laittaa läppärit kiinni ja siivottava ruokapöytä, joka toimii siis työpöytänä, laitettava musat soimaan, vaihdettava kotiverkkarit kivaan kotiasuun ja aloitettava perjantainvietto. Ihanaa viikonloppua teille!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ihana perjantaiperinne herkkujen parissa – ja on kyllä huomattu teidän superkokkaukset. Kuulostaa hyvältä että sama juttu on jatkunut tilanteesta huolimatta, uskon että sillä on iso merkitys hyvän tunnelman tuomiseksi ja mielialaan arkeen ja tähän hetkeen.
      Varmasti kotona työskentely vaatii kurinalaisuutta, ettei toisella silmällä vahdi meilejä.
      Ehti jo toinenkin viikonloppu hurahtaa – kivaa viikonloppua sinnekin!

  3. Outi Krimou/Outi's life

    Meillä on parikin herkkua, joita tehdään heti jos tarvikkeita löytyy kotoa.
    Paistettu tortilla on yksi suosikki. Siinä pannulle laitetaan tortilla lettunen ja päälle tulee juustoraastetta, kanansuikaleita, kirsikkatomaatteja ja uudestaan juustoraastetta, sitten toinen lettunen päälle ja paistetaan kummaltakin puolelta rapsakaksi. On kyllä niin hyvää! Toinen on sitten ihan perus voileipägrillissä tehdyt voikkarit!
    Herkullista viikonloppua Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ah, paistettu tortilla on ihanaa – en olekaan muistanut niitä aikoihin; kiitos muistin virkistämisestä Outi! Sinne voi upottaa lähes mitä tahansa, mitä nyt kaapista löytyy.
      Ihanaa viikonloppua <3

  4. Tiia Koivusalo

    Huippuihana resepti ja just vielä punaisella pestolla nam. Nyt alkoi näitä tehdä mieli ja bruschettaa. <3 Herkullista uutta viikkoa Maarit. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Noita söisi vaikka kuinka! Ne on niin meheviä ja valkosipulilta ihanasti tuoksuvia…
      Leppoisaa viikonloppua Tiia <3

  5. souliina

    Nämä sinun reseptit ovat niin ihania, että pakko napsia talteen jokainen <3
    Ihanaa viikkoa Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Napsi ihmeessä – nämä on kaikki niin helppojakin!
      Nautihan viikonlopusta <3

Leave a Reply