Kauneus ja hyvinvointi

Keveästi keväällä – jokaiselle sopivat SPF-kasvomeikit

11 Comments

  1. Annukka

    Olen tainnut tästä aiemminkin kirjoittaa, mutta sen jälkeen kun vuosia sitten otin käyttöön mineraalimeikkivoiteen (edelleen ihmettelen, miksi sitä sanotaan voiteeksi, kun kuitenkin on irtopuuterimaista), en ole enää muuta kaivannut, enkä käyttänyt. On ihan täydellinen tuote mulle, kun on niin helppo isolla sudilla vaan suitsait pyöräytellä ja lopputulos näyttää ja tuntuu siltä, että kasvoilla ei olisi mitään "ylimääräistä", mutta silti ihon väri tasoittuu.

    Värejä käytän juuri noin kuinka sinäkin vinkkasit eli kesällä päivettyneelle iholle tummempaa, talven kalpeimpana aikana vaaleaa ja osan vuotta näiden kahden sekoitusta. (Jopa se sekoittaminen tosin on olevinaan mulle liian työläs työvaihe :)).

    Mutta siis alunperin piti kiittää siitä BTB13-sarjan entsymaattisesta kuorintavinkistä. Tykkään siitä tosi paljon. Tulee ihanan heleä iho jo pelkällä kuorinnalla. '

    Ihanaa kauneushuhtikuuta Maarit ja paljon aurinkoa ja iloista mieltä <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Ensinnäkin, onpa ihana kuulla että sinäkin tykkäsit kuorinnasta – se ON hyvä ja just niitä tuotteita – tai se tuote koska niitä ei ole paljoa, joilla saa heti näkyviä tuloksia.
      Minullakin on varmaan sama mineraalimeikkivoide (=puuteri) ja se on kyllä helppo. Aikoinaan kosmetologi suositteli sitä punoittavalle iholleni ja toimi. Tämä Sensai on saman tyyppinen, muttei mineraali, ja sillä saa myös vähän päivetystäkin kun on bronzer eli oikein näppärä tuote.
      Samoin sinulle Annukka – kevät on ihanaa aikaa <3

  2. Aikku

    Estee Lauderin kasvojenhoitotuotteisiin olen tykästynyt, kun niitä nyt talvella aloitin käyttämään.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Mukava kuulla, niistä on itsellä vähemmän kokemusta. Paitsi Night Repair-klassikko on superhyvä!

  3. Outi Krimou/Outi's life

    Minä en yleensä käytä meikkivoidetta, peitän vain silmänaluset, sipaisen vähän puuteria ja aurinkopuuteria ja ripsiin ripsarit ja yleensä myös rajauksen luomille ja valmista tuli. Viikonloppuisin tai juhliin sitten teenkin vähän näyttävämmän silmämeikin tai näyttävät huulet.
    Sävyt ovat vaaleampia talvisin! Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Sinulla onkin niin hyvän näköinen ja tasainen iho, ettei peittämistä taida tarvitakaan 🙂 Samantyyppinen kevytmeikki on mullakin, tosin tarvitsen aina meikkivoidetta ja peiteainetta, ja lurppuluomille kohottavaa luomiväriä lisäksi.
      Valoisaa viikkoa Outi <3

  4. Tiia Koivusalo

    Rakastan tuota Lieracin Teint Perfect Skin tuotetta ja se kuuluu ns. meikittömiin päiviin. 🙂 Kun meikkaan yksi ihan lemppareita on Lumenen CC ja Estee Lauder Double Wear. L'Orealilta tuli myös ihan mielettömät meikkivoiteet aikuiselle naiselle. Nyt otan testiin Cliniquen uutuuksia innolla, aina etsimässä sitä täydellisintä meikkivoidetta.

    Ihanaa viikon jatkoa Maarit. <3

  5. Lady of The Mess

    Kiitos vinkeistä! Olen laiska meikkaaja ja käytän varsinaisia meikkivoiteita oikeastaan vain juhla- tai erityistilanteissa – muutoin luotan BB-voiteisiin. Vaikka ihossa olisi korjattavaa ihan liiankin kanssa, en anna sen häiritä. Tuo BTB13 BB-voide vaikuttaa tutustumisen arvoiselta – ja etenkin, kun se on kotimainen. Ihanaa kevään jatkoa, Maarit <3

  6. Sigrid Klede

    Dear Maarit, a blogpost that I can use right now, I am currently looking for a light, tinted cream with a sun protection factor. I will read everything carefully and then try it out. Thanks for the many tips and the detailed post.
    warm greetings and a hug
    Sigrid

  7. Anonyymi

    Olen miettinyt tuon Sensain meikkipuuterin hankintaa. Mutta osaatko sanoa sopiiko se tällaiselle ikääntyneelle iholle, jossa on näkyviä ihohuokosia ja juonteita? Olen käyttänyt vuosia Lumenen BB-voidetta ja kesäisin Lumenen sävyseerumia, mutta tykkäisin vähän enemmän matasta pinnasta kuin mitä ne iholleni jättävät.

    1. Anonyymi

      Siis Lumenen CC-voidetta käytän, en BB 🙂

Leave a Reply