sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Leveämmät farkut ja vaihtoehto lenkkareille

Kapeat farkut ja lenkkarit - siinä kaksi asiaa, mitä olen viime aikoina miettinyt. Ehdin jo uhotakin, että en luovu sääriä nuolevista farkuista, koska ne ovat sutjakkaamman näköiset aikuisella ja näin lyhyellä, mutta kummasti se mieli muuttuikin. Ostin kesällä ensimmäiset leveämmät farkut ja huomasin, että monien takkien kanssa ne sopivatkin paljon paremmin kuin leggarifarkut. Tämä kuvienkin takki näyttää mielestäni paljon ryhdikkäämmältä, kun alaosana on jotain muuta kuin todella kapeat farkut, joita olen käyttänyt lähes poikkeuksetta viime vuodet. 

Löysin täydelliset maltillisen leveälahkeiset farkut Kappahlista, josta olen muutenkin löytänyt aikuisen mitoille sopivia housuja. Kesällä näiden kanssa sopivat aivan matalat sandaalit, mutta kun sovittelin niitä lenkkareiden kanssa, nepä eivät näyttäneetkään sopivan yhteen, ainakaan omasta mielestä. Lyhytjalkaisena ne näyttivät jotenkin kömpelöiltä. Aikani sovitettuani parhaimmilta näyttivät loaferit ja sirot matalakorkoiset mokkanilkkurit. 



Loaferit on olleet kaapissa jo parisen vuotta enkä ole käyttänyt niitä juurikaan. Se varmasti johtuu siitä, että ne eivät sopineet tyylillisesti aiempien kapeiden farkkujen kanssa. Nyt niille löytyi pari! Myös klassinen suora lahkeenleveys, kunhan ne on lyhennetty nilkkapituisiksi, on todella kaunis tällaisten sirojen loafereiden kanssa. 

Moni arastelee farkkujen lyhentämistä, mutta se kannattaa erityisesti klassisen suoran mallin kohdalla. Kun nilkkaa on vähän näkyvissä, se tekee koko ilmeen sirommaksi ja keveämmäksi. Fakkujahan ei tarvitse enää kääntää eikä ommella, sen kun leikkaa ne sopivaan pituuteen. Kappahlissa on myös hyvän mallisia klassisia farkkumalleja, joita on melko haastava löytää, kun nyt on muotia ylileveät, ylipitkät, ylikorkeat vyötäröt eli kauhistus meikäläisen pituiselle. 




Sirot nilkkurit matalalla korolla toimivat myös hyvin näin alkusyksystä. Tuntui jotenkin raikkaalta käyttää vaihteeksi muuta kuin lenkkareita. Beiget mokkanilkkurit antavat myös ilmettä enemmän kuin mustat, vaikka nekin ovat todella monikäyttöiset. Hiekanväri on kengissä ajaton ja sopii monien muiden värien kanssa.

/ Farkut: Kappahl / Huivi: Lasessor (saatu) / Loaferit: Zara / Nilkkurit: Mango / Takki: Beaumont (saatu) / Laukku: DayET (saatu) / 

Kuvasimme nämä asukuvat Porvoossa. Olimme jo pitkään suunnitelleet blogiystäväni Tiia Koivusalon kanssa, että ajelen sinne vierailulle joku päivä ja viime viikolla hurautin sinne aamiaiselle. Tiialla on ollut kuvia Cafe Cabrioletin herkullisista aamiaisista ja hän tiesi, että se maistuisi mullekin, joten aloitimme päivämme siellä. Se tarjoiltiin pöytään ja voin sanoa, etten ole noin ihanaa ja raikasta aamiaista syönyt varmaan missään. Voit valita haluamasi leivän ja täytteen siihen ja sen lisäksi tulee maukas salaatti, hedelmäsalaattia, kahvia ja teetä. Ja syötävää oli niin paljon, että teki vähän tiukkaa saada se syötyä. Käykää ihmeessä täällä, jos matkaatte Porvooseen.



Kiertelimme vielä vanhan kaupungin kaduilla ja ihmettelimme sitä, miten hiljaiseksi se oli jo muuttunut. Tosin oli arkipäivä ja aamupäivä, mutta montakaan ihmistä ei tullut vastaan ja saimme kuvailla ja hörhöillä ihan rauhassa. Mikäli tänä vuonna jäi Porvoon-reissu tekemättä, sinne kannattaa ajella vieläkin. Kukat kukkivat hehkeinä, pientä ruskan väritystä näkyi siellä täällä ja hurmaavat pastellinväriset talot kutsuvat pistäytymään sisään puoteihin ja gallerioihin. Sinne kannattaa ajan ihan vaikka tuon aamiaisen vuoksi, sillä onhan valmiit aamiaiset pientä arjen luksusta ja tuovat nostetta päivään - kuten aina iloisen Tiiankin näkeminen.





Maarit



6 kommenttia:

  1. Niin upeana Maarit ja sun asu on just täydellisen rento ja chic. Ihana päivä meillä, sydämelliset kiitokset, että kävit ja kiitos vielä kukista, jotka vieläkin ilahduttaa. Omassa blogissa myös kuvia meidän päivästä.

    Halit uuteen viikkoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka oli pilvinen päivä, se ei haitannut! Kiitos Tiia sulle kivasta päivästä, jatketaan juttua taas siitä mihin jäätiin... Tosi ihanaa että kukat kestivät edes muutaman päivän, kun joskus nuupahtavat päivässä :)
      Huomasinkin jutun ja kävin kommentoimassa sinne, kiitos siitäkin ihana!

      Aurinkoista päivää Porvooseen <3

      Poista
  2. Teillä on ollut kiva päivä Tiian kanssa. Aivan ihania kuvia ja sinulla aina niin upeita asuja!
    Kivaa uutta viikkoa sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vihdoinkin saatiin onnistumaan - kuulostaa siltä kuin oltaisiin kovinkin kiireisiä, hih. En ollut käynyt Porvoossakaan pitkiin aikoihin, ja onhan se superkaunis! Etenkin kun ei ollut juuri ketään muita liikkeellä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Outi <3

      Poista
  3. Näyttävät tosi kivoilta, mä en taitais vaan osata enää käyttää leveälahkeisia farkkuja, tulee liikaa flashbackit omasta nuoruudesta. :D Muita housuja kyllä. Näyttävät kyllä muilla kivoilta. Käytän sitten pillejä, jotka meni pois muodista jo aikoja sitten. Hih

    Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa tuliko mulle :) :) Nämähän ei ole superleveät, vaan normit ja on tosi tärkeää että kapeisiin totuuneena ne on riittävän istuvat ylhäältä ja reisistä. Mitkään mom-farkut ei kyllä tule kuuloonkaan, ja hiukan ärsyttää että kaupat on niitä nyt pullollaan.
      Pillejä on mullakin monet enkä hylkää niitä. Ne on aivan ihanat neuleiden kanssa ja sopivat todella monien lenkkarityyppien ja nilkkureiden kanssa. Käytetään niitä ihan rauhassa!

      Kiitos Jonna, samoin sulle <3

      Poista